https://yle.fi/uutiset/3-12501400
Britannia aikoo luovuttaa australialaisen tietovuotaja Assangen Yhdysvaltoihin tuomittavaksi.
Hän paljasti USA:n salaisia sotaan ja valtioiden alistamiseen liittyviä asiakirjoja.
Assangella on mahdollisuus valittaa luovutuksesta mutta se tuskin muuttuu.
Hyväntekijä Assange tuomiolle
17
143
Vastaukset
- Anonyymi
Toinen USA:n salaisten vehkeilyjen paljastaja sai turvapaikan Venäjältä. Kuka muistaisi nimen?
Molemmat tekivät hyvää työtä maailmanrauhan puolesta paljastamalla naton konnuuksia. - Anonyymi
Eikö ole merkillistä että Julian Assange ei tehnyt juurikaan paljastuksia Venäjästä? Mistähän tuollainen poikkeama saattaisi johtua?
No siitä, että Assange oli Venäjän hommissa.
Venäjän Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin vaikuttamista kongressin valtuuttamana tutkinut Robert S. Muellerin raportissa dokumentoidaan laajasti, että Assange oli Venäjän tiedustelupalvelun tuella ratkaisevassa asemassa vuoden 2016 presidentinvaaleissa.
WikiLeaks levitti tuolloin aineistoa, joka oli saatu Venäjän sotilastiedustelun hakkeroidessa demokraattisten järjestöjen tietoverkkoja ja Hillary Clintonin kampanjapäällikön John Podestan yksityistä sähköpostitiliä.
Mainitun Muellerin raportin muokkaamattomista osista käy ilmi että vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan aikana WikiLeaks oli yhteydessä sekä Trumpin neuvonantajiin että Venäjän tiedustelupalvelun (GRU) peiteorganisaatioihin DCLeaks ja Guccifer 2.0. Sittemmin WikiLeaks pyrki peittämään yhteyksiään GRU:hun.
Assange löysi jo aiemmin kultasuonen Kremlin tärkeimmästä maailmanlaajuisesta propagandakanavasta, RT:stä, jota aiemmin kutsuttiin nimellä Russia Today. "World Tomorrow", joka muuten tunnetaan nimellä "The Julian Assange Show", pyöri 12 jaksoa vuonna 2012. Kun hän tuohon aikaan hakeutui Ecuadorin Lontoon suurlähetystöön, Ruotsin poliisi etsi Assangea kuulusteltavaksi seksuaalisen hyväksikäytön syytöksistä. Siitä lähtien, kun Donald Trump ilmoitti presidenttiehdokkuudestaan vuonna 2015 aina hänen valintansa jälkeen marraskuussa 2016, Assange ei julkaissut yhtään Venäjää tai Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia vahingoittavaa asiakirjaa.
Että semmonen "ihmisoikeusaktivisti" se tämä Ruplahymy-Julian.- Anonyymi
Jatkoa.
Julian Assangen kuulustelu hänen Venäjän GRU-yhteyksistään kiinnostanee kovasti Yhdysvaltain oikeusministeriötä juuri vuoden 2016 presidentinvaalien suhteen. Häneltä saattaakin ruveta tulemaan mielenkiintoista tietoa, jolla pyrkii lieventämään omaa tuomiotaan.
- Anonyymi
Assange ei itse vakoillut mitään. Hän järjesti julkaisualustan etupäässä yhdysvalatalaisen kulissien takaista tiedotusta varten.
Venäjällä toimii taatusti lännen vakoilijat ja vuodattavat tietoa USA:lle ja natolle.
Assangen tiedoista netti on aika hiljainen. Toisaalta vakoilutiedot vanhenevat, koska toimenpiteitä muutetaan.
Kapitalismi pimittää valtavasti aikeitaan ja käyttää niitä toisiaan vastaan.
Assangen kaltaisia tarvittaisiin lisää.- Anonyymi
"Assangen kaltaisia tarvittaisiin lisää."
Siis Assangen kaltaisia Venäjän fasismidiktatuurin pikkuapulaisia ja juoksupoikia lisää?
Rohkenen olla kanssasi eri mieltä, tovaritš. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Assangen kaltaisia tarvittaisiin lisää."
Siis Assangen kaltaisia Venäjän fasismidiktatuurin pikkuapulaisia ja juoksupoikia lisää?
Rohkenen olla kanssasi eri mieltä, tovaritš.Olette vapaata tiedonvälitystä vastaan.
- Anonyymi
Kapitalismissa ei siis toimi vapaa tiedonvälitys!
- Anonyymi
Neuvostoliiton kommunismidiktatuurissako toimi ja Kiinan kommunismidiktatuurissako arvelet vapaan tiedonvälityksen toimivan nytkin ensiluokkaisen mallikkaasti?
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008861523.html
"On totta, että vapaus on kallisarvoista; niin kallisarvoista, että sitä on säännösteltävä huolellisesti."
- Vladimir Iljitsh Lenin
- Anonyymi
Wikileaks julkaisi viikonvaihteessa koko joukon uusia asiakirjoja. Sisällysluiettelo: https://file.wikileaks.org/file/?fbclid=IwAR2U_Evqah_Qy2wxNY12FMqFC5dAFUcZL5Kl4FIfQuMFMp8ssbM46oHXWMI
DC:ssä kuohuu, kun tuo tarkoittaa, että iso osa senaattoreista tulee menettämään paikkansa ja joutvat oikeuteen. Siksi antifa ja blm ovat aloittamassa riehuntansa kaupungissa. Media ei vain kerro tästä mitään. Kuten ei kertonut niistä kesämellakoistakaan. - Anonyymi
Usa ja Britannia on kakkimaita, muiden joukossa!😇😇
- Anonyymi
Tiedonsaannin vapaus on veteen piirretty viiva.
Ukrainan sotaa nimitetään oikeutetuksi sodaksi sekä naton että Venäjän taholta. Ne oikeuttavat sodan. Ne eivät tee sodasta rikosta mutta rähjäävät muodollisilla sotarikoksilla.
37-vuotias Snowden paljasti vuonna 2013 Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen toimintatapoja, kuten kansalaisiin ja poliitikkoihin kohdistuvaa salakuuntelua.
Hän on saanut Yhdysvalloissa vakoilusta kaksi syytettä, joista kummastakin häntä uhkaa kymmenen vuoden vankeustuomio. Hän pakoilee oikeutta Venäjällä.
Venäjä on luvannut Snowdenille pysyvän oleskeluluvan.
Snowden paljasti henkilökohtaisesti USA:n salaisia operaatioita ja ulkopoliittisia, sotaisia suunnitelmia.
USA:n kansalaisvalvonta (vakoilu) on ehkä maailman suurinta luokkaa.
Odotetaan paljastuksia keskeisten porvareidemme metkuista mitä on saatu natolta, kuinka ammattiliitot tullaan tuhoamaan jne..- Anonyymi
Kansainvälisen oikeuskäytännön mukaan hyökkäyssota on sotarikos, kun taas kansainvälisen oikeuskäytännön mukaan valtioilla on oikeus puolustaa aseellisesti omaa valtioaluettaan ja sillä oikeus pyytää sen tekemiseen myös apua.
Eivätkö kommunistit ole tienneet tätä tosiasiaa?
Kiinan kommunismidiktatuurin kyttäyskoneisto on jo dystopian tasolla.
https://www.mikrobitti.fi/uutiset/kiinan-valvontayhteiskunta-on-jo-lahes-dystopian-tasolla-ja-nyt-laitetaan-vaan-lisaa-pokkoa-pesaan/cf322c91-26e3-40b5-8205-40994581a271
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4949be96-793f-4662-a358-d2060117dc4d
Se että Edward Snowden lekottele tyytyväisenä kuin kusi sukassa Venäjän fasismidiktatuurissa kritikoimatta sanallakaan uutta kotimaataan, riittää kertomaan minkä sortin "demokratian kannattaja" hän todellisuudessa on.
https://sananvapauteen.fi/artikkeli/839
https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000001914996.html
- Anonyymi
Vuonna 2015 Julian Assange kehoitti Edward Snowdenia luopumaan aikeestaan hakea turvapaikkaa Latinalaisesta Amerikasta, koska siellä CIA voisi kidnapata tai tappaa hänet. Snowden joutui jäämään Venäjälle Yhdysvaltain mitätöityä hänen passinsa.
Suomikaan ei ilmeisesti turvaa Sowdenille turvapaikkaa. Suomi lännettyy.
Venäjä on ilmeisesti USAN/CIAN hampaissa myöntäessään turvapaikan Snowdenille. Voisiko tapaus olla myös Ukrainan sodan taustalla jotenkin!
"Kansainvälisen oikeuskäytännön mukaan hyökkäyssota on sotarikos,"
Miksi helkutissa USAA ja natoa ei ole haastettu oikeuteen lukuisista aloittamistaan hyökkäyssodista vuodesta 1993 lähtien.
Koskiko hyökkäyssotarikos jo Vietnamin sotaa ja muita natomaiden sotia siirtomaidensa itsenäistymistä vastaan? - Anonyymi
"Venäjän uusi terrorisminvastainen lainsäädäntö vie Ison Veljen valvonnan kokonaan uudelle tasolle. Mikään digitaalinen viestintä ei olisi enää turvassa hallituksen urkinnalta, vaikka se olisi kuinka harmitonta tai terrorismiin liittymätöntä."
Tämä valvonta koskee koko maailmaa ja etenkin merkittäviä valtioita. Uusi digitekniikka valvontakameroineen toimii ihmisten hyväksi mutta palvelee myös vakoilun maailmaa.
Lontoossa on arvioitu olevan miljoonia valvontakameroita ja Suomessakin lähes jokaisessa kaupassa tai muissa tiloissa.
Kiina, Venäjä , Suomi tai USA ei ole poikkeus säännöstä. Natomaissa taatusti vakoillaan vasemmistolaisia ja demokraattisia liikkeitä ja toisia natomaita.
Vakoilusyytteissä pata kattilaa soimaa. Omistusyhteiskunta saa ihmiset tekemään mitä tahansa rikastuakseen. Muutama päivä sittenTV näytti dokumentin Yhdysvaltain massiivisesta kansalaisvakoilujärjestelmästä.
CIA:n ja muiden järjestöjen tehtävä oli vakoilla jopa omia ja niitäkin ristiin rastiin.
Eilisessä uomalaisdokumentissa tuotiin esiin USA:n valvonta Suomen yritysten kaupan suhteen. USA on vakoillut maailmansodasta lähtien yritystemme kauppasuhteita ja antanut määräyksiä, minne saa viedä ja mitä.
Assangen paljastukset keskittyivät USA:n vakoiluun omia kansalaisia kohtaan.- Anonyymi
Tosiasiassa Julian Assange oli ruplavetoinen Venäjän fasismidiktatuurin sotilastiedustelun (GRU) pikkuapulainen ja nöyrä juoksupoika.
Edward Snowden kuittaa niin ikään uuden kotimaansa Venäjän fasismidiktatuurin hulppeat edut, ja niiden vastapalveluksena pitää suunsa kiinni isäntänsä massiivisista rikoksista niin kotona kuin ulkomaillakin.
Jotta semmosia "sananvapauden" ja "demokratian" esitaistelijoita ne nämä vesselit.
- Anonyymi
Porukat on samanlaisia idissä ja länsissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882