Haavisto varovaisen toiveikas Nato-neuvotteluiden suhteen – Turkki ei esittänyt enää uusia vaatimuksia Suomelle
Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) mukaan Turkki ei esittänyt Suomelle enää uusia vaatimuksia maanantaina käydyissä Nato-keskusteluissa.
Suomi, Ruotsi ja Turkki neuvottelivat
Haaviston mukaan hänellä ei ollut vielä kovin paljon kerrottavaa kollegoilleen, sillä Suomen, Ruotsin ja Turkin väliset neuvottelut Brysselissä olivat tuolloin vielä käynnissä.
Haaviston mukaan tässä vaiheessa on vaikea arvioida, saadaanko ratkaisu aikaiseksi ennen Madridin huippukokousta.
– Jos otetaan varovaisuusperiaatteella, niin voi olla, että ihan tuonne Madridiin ei kaikki valmistu, mutta koko ajan tehdään työtä, jotta näitä tuloksia saataisiin aikaan, Haavisto sanoi.
Iltalehti kysyi Haavistolta, onko Turkki esittänyt Brysselissä uusia vaatimuksia Suomelle ja Ruotsille, ja miltä osin Suomi olisi valmis tulemaan Turkkia vastaan.
Haaviston tietojen mukaan Turkki ei ole esittänyt Suomelle uusia vaatimuksia, vaan sen asialistalla ovat edelleen samat esiin nostetut asiat: terrorismi, karkotukset ja asevienti.
– Mitään suurta uutta ei minun tietojeni mukaan ole tänäänkään näissä keskusteluissa noussut. Mutta onko Turkilla muille Nato-jäsenmaille, kuten Yhdysvalloille, toivomuksia ja kuinka paljon ne vaikuttavat tässä taustalla. Meillä ei ole siitä ihan tarkkaa arviota.
Haaviston tiedossa ei ole, onko Turkilla käynnissä samanaikaisesti neuvotteluja muiden Nato-maiden kanssa.
Suomi ja Ruotsi eri aikaa Natoon?
Haavistolta kysyttiin, onko mahdollista, että Suomi liittyisi Natoon ennen Ruotsia, mikäli Turkki keskittyisi laittamaan enemmän kapuloita Ruotsin rattaisiin.
– Kaikkihan on teoriassa mahdollista, Haavisto sanoi, mutta korosti Suomen ja Ruotsin etenevän Natoa kohti yhdessä, Haavisto sanoi.
Haavisto myönsi, että ratifiointivaihe, johon pääministeri Sanna Marin (sd) sunnuntaina pääministerin kyselytunnilla viittasi, voi kestää joissain Nato-maissa vähän pidempään.
– Tässä vaiheessa ollaan lähdetty siitä, että meillä on sama keskustelu Ruotsin kanssa menossa. Ollaan myös alleviivattu sitä, että Natolla voi olla vain yhdet jäsenyyskriteerit.
Haaviston mukaan tilanne, jossa jokainen Nato-maa asettaisi hakijoille uusi kriteereitä, olisi prosessina sekava Naton kannalta.
– Senkin takia Nato on ottanut tässä ohjat käsiinsä.
Keskustelu kesti lähes viisi tuntia
Naton sihteeristö isännöi maanantaina Suomen, Ruotsin ja Turkin välisiä keskusteluja Brysselissä. Pöydällä olivat Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet, liittymiskeskustelujen avaaminen sekä Turkin esiin nostamat turvallisuushuolet.
– Keskustelua käytiin yhteensä lähes viiden tunnin ajan. Joissain asioissa saavutettiin selvää edistystä, joissain yhteisymmärrykseen on vielä matkaa, Suomen delegaatiota Brysselissä johtanut tasavallan presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Petri Hakkarainen sanoo.
Hakkaraisen mukaan päivän antia käydään seuraavaksi läpi Helsingissä, Tukholmassa ja Ankarassa. Sen jälkeen päätetään, milloin ja missä aloitettuja keskusteluja jatketaan.
– Yhteisenä tavoitteena on jatkaa keskustelua mahdollisimman pian.
Haavisto korostaa, että Suomella on ja on ollut koko ajan valmius jatkaa neuvotteluja.
Haaviston mukaan Naton pääsihteerille Jens Stoltenbergille ja muille keskeisille Naton jäsenmaille olisi tärkeää viestittää jotain laajenemisesta Madridin huippukokouksessa.
– Se, onko mitään viestitettävissä vielä Madridiin mennessä, on vielä auki.
NATOon mennään niin että tiltu parahtaa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ammattimaisesti:
"Nato-jäsenyys ei tuo Suomelle merkittävää lisäturvaa. Suomella on vahva puolustus, jonka vuoksi ei ole syytä kiirehtiä Naton jäseneksi, ajattelee maanpuolustuksen pitkän linjan asiantuntija.". MTV 22.3.2022.
Turkki ei esittänyt enää uusia vaatimuksia Suomelle.
Haavisto varovaisen toiveikas, suorastaan aristava kuin hinteron peppu, Nato-neuvotteluiden suhteen.
Haavisto toivoo jottei vaatimus lista tuosta enää kasvaisi. Nykyinenkin on aivan mahdoton toteuttaa, edes pieniltä osin. Ei vaan perse kestä enempää.
Erdogan on Putinin kätyr, joten Erdoganin Tyrkkijä on ei ole NATO-kelpoinen. Ks HS:
"Yhdysvaltain edustajainhuoneen asevoimien komitean johtaja Adam Smith tosin sanoi aiemmin kesäkuussa, että Turkki ei takaisin F-35-ohjelmaan pääse. Syy on enemmän käytännöllinen kuin poliittinen.
Nykyaikaisissa asejärjestelmissä tapahtuu tiedonsiirtoa, ja mikäli Turkki saisi F-35-hävittäjiä, tämä tiedonsiirto voisi johtaa siihen että Venäjälle kulkeutuisi liikaa kriittistä tietoa näiden hävittäjien toiminnan yksityiskohdista."
No onkos ne aiemmat vaatimukset sitten jo täytetty?
Oikein hyvä
Suomi keskustelee vain Ruotsin kanssa. Kaikille muille on selvä ettei terroristien tukijoita oteta Naton jäseneksi.