Jos uskovat tulisivat synnittömiksi jo täällä ajassa...

..., niin miksi Paavali ja Pietari kuitenkin varoittavat:

"Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa."
( Ef.6:12)

"Olkaa raittiit, ja valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä."
( 1.Piet. 5:8)

Uskoville veljilleen ( ja sisarilleen!) Jaakob tässä kirjoittaa - eikö juuri vajavaisille ja heikoille ( syntisille)
Miksi hän synnittömille näin kirjoittaisi:

" Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.
Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras."

7 Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.
8 Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.
9 Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.
10 Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.
11 Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.
12 Mutta ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan kautta älkääkä maan, älkää mitään muutakaan valaa; vaan "on" olkoon teillä "on", ja "ei" olkoon teillä "ei", ettette joutuisi tuomion alle.
13 Jos joku teistä kärsii vaivaa, niin rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, veisatkoon kiitosta.
14 Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.
15 Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.
16 Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.
17 Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen.
18 Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä.
19 Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa,
20 niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.
( Jaak. 5)

42

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kopioimassa Raamatun kohdassa Jumala varoittaa sinusta ja sinun kaltaista käärmeistä.
      S-Seutulainen

    • Anonyymi

      miten voi olla "synnitön", kun Paavali sanoo:
      "synti, joka minussa asuu" Room: 7: 20

      mihin sitä nyt "asumuksensa" voi heittää, ainakin Paavali sanoo:
      "Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastaan, joista minä olen suurin"
      1 Tim: 1: 15

      "olen", Paavali sanoo siis "olen suurin", , - ei siis syntisistä >"olin suurin", vaan,
      "OLEN suurin"

      • >>miten voi olla "synnitön", kun Paavali sanoo:
        "synti, joka minussa asuu" Room: 7: 20>>

        Juuri näin!

        "Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu."

        Mikä synti Paavalissa asuu?
        PERISYNTI/SYNNIN JUURI!
        Niin kuin asuu kaikissa muissakin uskovissa ihmisissä.
        Eikä se meistä poistu tämän maallisen vaelluksemme aikana.
        Kun Paavali tämän tilan itsessään tunnustaa, kuinka ylipäätään kukaan voi kuvitella saavuttavansa täydellisen synnittömyyden tässä ajassa!?

        14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
        15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
        16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
        17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
        18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
        19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
        20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
        21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
        22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
        23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
        24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
        25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
        ( Room. 7)

    • Anonyymi

      Jos ihminen olisi synnitön, niin ihminen ei kuolisi ollenkaan. Synnin palkka on kuolema. Eikä se Jeesuksen kuolema automaattisesti kenenkään syntisyyttä poistanut vielä mihinkään.

      Jos tällä olisi ollut 2000 v. sitten yksikin täysin synnitön ihminen syntiuhriksi, niin ei Jeesuksen olisi tarvinnut tänne tulla ollenkaan.

      Room. 5:12

      Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 1. Moos. 3:6,19; Ps. 51:7]

      • Anonyymi

        Iha oikein te 2 edellistä kirjoitatte, nii miekii ajattelen.
        Jos uskovat olisi synnittömiä, mihin me Jeeusta enää synnittöminä tarvitsisimme, jos kerran olemme itse itsemme synnittömiksi vanhurskauttaneet.

        Julistakoon itse Jeesus minut aikanaan synnittömäksi.
        Minulle on tarpeeksi jos huokailen heikkona aivan omaa vajamittaisuuttani, joka ilman kristusta on taivaaseen kelpaamaton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>Julistakoon itse Jeesus minut aikanaan synnittömäksi.<<<

        Ei Jeesus julista sinua synnittömäksi vaan vanhurskaaksi ja pyhäksi.
        Vanhurskas ja pyhä ei tarkoita synnittömyyttä. Se tarkoittaa sitä,
        että Jumala ei lue hänelle syntiä koska Jumala on vapauttanut hänet
        synnistä ja antanut synnit anteeksi. Ne ovat Jeesuksen verellä pois
        pestyjä. Jumala lukee Jeesukseen uskovalle Jeesuksen vanhurskauden.

        Nämä siinä tapauksessa jos olet uudestisyntynyt uskova. Jos et ole
        uudestisyntynyt uskova, olet syntinen. Jos olet uskova, olet vanhurskas
        ja pyhä. Jos et tunnusta tätä hylkäät Jumalan sinulle ja sinussa suorittaman
        vanhurskautuksen ja pyhityksen. Olet silloin riidoissa Kaikkivaltiaan kanssa.
        Hylkäät Jumalan Sanan. Se ei ole viisasta.

        https://www.jumala-kanssamme.se/452131040

        Helluntailaiset valehtelevat tahallaan, että ihmin on synnitön Jeesuksen kaltainen tänne maailmaan syntyissään.

        He joutuvat valehtelemaan paljon kun yrittävät saada Raamatun mukautumaan Parhamin keksimään helluntailaisuus oppeihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>Julistakoon itse Jeesus minut aikanaan synnittömäksi.<<<

        Ei Jeesus julista sinua synnittömäksi vaan vanhurskaaksi ja pyhäksi.
        Vanhurskas ja pyhä ei tarkoita synnittömyyttä. Se tarkoittaa sitä,
        että Jumala ei lue hänelle syntiä koska Jumala on vapauttanut hänet
        synnistä ja antanut synnit anteeksi. Ne ovat Jeesuksen verellä pois
        pestyjä. Jumala lukee Jeesukseen uskovalle Jeesuksen vanhurskauden.

        Nämä siinä tapauksessa jos olet uudestisyntynyt uskova. Jos et ole
        uudestisyntynyt uskova, olet syntinen. Jos olet uskova, olet vanhurskas
        ja pyhä. Jos et tunnusta tätä hylkäät Jumalan sinulle ja sinussa suorittaman
        vanhurskautuksen ja pyhityksen. Olet silloin riidoissa Kaikkivaltiaan kanssa.
        Hylkäät Jumalan Sanan. Se ei ole viisasta.

        https://www.jumala-kanssamme.se/452131040

        Ei uskoontulossa mitään vanhurskaaksi lukemista tapahtu. Älä valehtele.

        Jumala vanhurskauttaa ihmisen sovittamalla syntisen ihmisen itsensä kanssa pesmällä synnit pois kasteessa ja liittämällä ihmisen Kristuksen ruumiiseen eli Kristuksen vanhurskauteen kasteessa. Ei missään uskoontulon kokemuksissa eikä missään helluntailaisten kokemissa hurmoskokemuksista.

        1. Kor. 12:13

        Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on KASTETTU kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

        Room.6:3

        Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme KASTETUT Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

        Kuolema, sovintoveri, verensuoja saadaan kasteessa.

    • Anonyymi

      Raamattua lukiessa pitää olla järki mukana. Monet kohdat koskee vain sitä aikaa, kun Jeesus eli maan päällä ja käytti sitä valtaa, minkä Jumala oli hänelle antanut.

      Ei ne kaikki jakeet ja Jeesuksen tekemiset ja voimat ole kaikki meille ihmisille siirtyneet. Lahkolaiset eksyttää Raamatun kertomuksilla, väittäen, että he ovat Jeesuksen kaltaisia.

      " Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.
      Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras."

      Luuk. 5:24

      Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi," -hän sanoi halvatulle-"minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."

      Luuk. 6:19

      Ja kaikki kansa tahtoi päästä koskettamaan häntä, koska hänestä lähti voima, joka paransi kaikki.

      Ylivainion kokouksissa ei kukaan parantunut yhtään mistään. Pelkkää teatteria koko helluntailaisuus. (Lääk.tri M.Miettisen väitöskirja: Sinä paranet nyt.)

      • Anonyymi

        Ihmisten terveydellä tapahtuva uskonnollinen puoskarointi pitäisi määritellä valelääkärinä toimimiseen.

      • Anonyymi

        Raamtussa oli saddegeusten ja nikolaitten lahko.
        Roomalaiskatolisuudesta erosi Lutherin- Kälvinin-Presprateerien- metodistien ja Paptistien lahko. Luterilaisuudesta syntyi eri seurakuntia, koska Luther piti Roomalaiskatolisen kirkon lapsikasteen.
        Kaikki muut rooman kiriosta eronneet otti aikuiskasteen ja lapselle pidetään kirkossa siunaus ja nimenanto tilaisuus ja hänet kastetaan kristukseen , jos hän tulee uskoon kristukseen aikuisena. Jos ei tule, höntä ei kasteta kristukseen.
        Kirkkoon kastamista ei raamatussa mainita, eikä hätä kasteita.

        Millä oikeudella sinä nimittelet tosia lahkolaisksi?
        Mistä sinä tiedät ovatko he sydämeltään kristuksen omia, jos ovat,
        Älä hauku heitä lahkolaisiksi, sillä aina valta-kirkko on solvannut pienempiä lahkolaiseksi, vaikka itse ovat ihan pihalla raamatun vastaisine vauva ja hätä-kasteineen, joista kumpaakaan Jeesus ei tehnyt koskaan, miksi siis nyky kirkon pitäisi tehdä epäraamatullisia muotomenoja.

        Pääkirkko joka pitää omaa opetustaan ainoana oikeana taivaaseen vievänä kirkkona nimittelee toisia lahkolaisiksi, eli " ei oikean jumalan palvelijaksi".

        Ja samaa kirkko raamttua luemme kaikki

    • Anonyymi

      Täällä kaikki ooemme vajavaisia ja syntisiä, vaikka tietoista syntiä valtämme, teemme ajatuksissamme jo niin paljon syntiä

      • Anonyymi

        Ihmisille valehteleminen, että he paranevat vaikeasta sairauksesta jossain lahkolaisten kokouksessa ei ole mitään ihmisen vajavaisuutta, vaan törkeätä toimintaa.

        Monet uskoi niihun huutoihin, kun kuuluisa saarnamies huutamalla julistaa ihmisiä parantuneeksi kuin liukuhihnalta.

        Monet jätti lääkkeet ottamatta ja noutaja saapui nopeasti,

      • Anonyymi

        "olla Jeesuksen kaltaisia, Jeesus syntyi IHMISEKSI > "Ihmisen Poika",

        "Niinkuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen
        ihmisen kaltaisiksi" 1 Kor: 15: 49

        Synnitön veriuhri piti olla ihminen, siksi Jeesus tuli ihmiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Synnitön veriuhri piti olla ihminen, siksi Jeesus tuli ihmiseksi.

        Sodomasta ja Gomorrasta ei käytännössä löytynyt yhtään synnitöntä ihmistä, vaikka pieniä lapsiakin sen kokoisissa kaupungeissa oli tuhansia.

        Loot, vaimo, tyttäret pelastui vain koska Loot oli Abrahamin sukulainen, mutta ei synnitön hänkään ollut.

    • Anonyymi

      Jos joku ihminen olisi synnitön, hän ei kuolisi ollenkaan. Jos ihminen ei synny uudeksi vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan.

      Perisynti teki kaikista syntisiä ja kuoleman omia.

      Room. 5:12

      Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 1. Moos. 3:6,19; Ps. 51:7]

      • Anonyymi

        Pystytkö koskaan lopettamaan Jumalan Sanan pilkkaamista??? Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. TÄSSÄ EI LUE NIIN KUIN HARHAISESSA PÄÄSSÄSI NÄET: NÄIN KUOLEMA ON SAAVUTTANUT KAIKKI IHMISET, KOSKA AADAM TEKI SYNTIÄ!!!!""
        SINUN PITÄÄ MENNÄ SUOMEN KIELEN ALKEISKURSSILLE!!!!

        eikö raamatun sana aukea lahkolaisille:

        "Niinkuin yhden ihmisen kautta, tuli synti maailmaan ja synnin kautta kuolema, niin
        kuolema
        on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet"
        Room: 5: 12

        "yhden ihmisen" = syntiinlankeemus, ja "Aadamin ja Eevan syntiinlankeemuksen
        kautta
        "Aadamin synnin > "miehestä on siemen lähtevä", ja "mikä lihasta on syntynyt on liha".

        Eikö Jumalan Sana avaudu saatanan palvelijalle?
        Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.
        OLET SAATANAN ENKELI!!!!

        Uudestaan: Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. TÄSSÄ EI LUE NIIN KUIN HARHAISESSA PÄÄSSÄSI NÄET: NÄIN KUOLEMA ON SAAVUTTANUT KAIKKI IHMISET, KOSKA AADAM TEKI SYNTIÄ!!!!""
        SINUN PITÄÄ MENNÄ SUOMEN KIELEN ALKEISKURSSILLE!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Jumalan Sana avaudu saatanan palvelijalle?
        Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.
        OLET SAATANAN ENKELI!!!!

        "Jos jumalaton kääntyy pois KAIKESTA synnistänsä, mitä on tehnyt, ja noudatta KAIKKIA
        MINUN KÄSKYJÄNI ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää; ei hänen
        ole kuoltava"
        Hes: 18: 21

        "jos hän noudattaa KAIKKIA minun käskyjäni" ,

        kuka täyttänyt KAIKKI Herran käskyt, jokaisena elämänsä päivänä, jokaisen elämänsä
        hetkenä TÄYDELLISESTI !??

        Paavaliako nimität saatana enleliksi > Room: 5: 12 !!!

        Ala noudattaa käskyä saatana enkeli ja oululainen märisijä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavaliako nimität saatana enleliksi > Room: 5: 12 !!!

        Paavali sai uuden henkioppaan (Saatanan enkelin) Korintossa ja joutui heti uuden isännän hurmoshengen pyöritykseen alkoi puhumaan sekavia hurmoskieliä (glossolalia) ja valehteli tarvittaessa eikä pitänyt sitä edes kovin pahan asiana. Paljasti asian roomalaisille sotakavereilleen kirjeessä.

        Room. 3:7

        Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

        valheellisuus=pitempiaikainen valehtelu, ei vain yksi valhe, vaan ominaisuus

        Thayer's Greek Lexicon

        Sana

        Translitteroitu

        Strongin koodi

        ψευσμα

        pseusma psyoos'-mah

        5582

        Sanan tausta

        Sanaluokka

        from 5574

        subst. (neut.)

        Lukumäärä

        King James käännökset sanasta

        1

        AV-lie 1

        Merkitys

        1) a falsehood, a lie

        2) the perfidy by which a man by sinning breaks faith with God

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali sai uuden henkioppaan (Saatanan enkelin) Korintossa ja joutui heti uuden isännän hurmoshengen pyöritykseen alkoi puhumaan sekavia hurmoskieliä (glossolalia) ja valehteli tarvittaessa eikä pitänyt sitä edes kovin pahan asiana. Paljasti asian roomalaisille sotakavereilleen kirjeessä.

        Room. 3:7

        Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

        valheellisuus=pitempiaikainen valehtelu, ei vain yksi valhe, vaan ominaisuus

        falsehood = epärehellisyys = Paavali

        Olet käsittänyt tämän otoksesi väärin. Lue vähän laajemmin, niin saatat ymmärtää Paavalin suurenmoisen ja hedelmällisen opetuksen, mikä löytyy tästä luvusta.

    • Anonyymi

      1Joh.3:9 Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. 1Joh.5:18 Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.Saaran.7:21 Sillä ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä. 1Kun.8:46. 2Aikak.6:36

    • Anonyymi

      1Joh.1:8-10 Jos sanomme, ettei meillä ole eyntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

    • Anonyymi

      Joh.1:11-13 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotks uskoivat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. 1Joh.5:6 Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut. Jaak.1:18 Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.

    • Anonyymi

      Saatana vaanii meitä kaikkia 24/7 väsymättä. vaikka olisimme ottaneet Jeesuksen sovitustyön vastaan ja tunnustaneet Hänet Herraksemme, niin jokainen kuitenkin lankeaa joskus, ainakin ajatuksissaan. Siksi Jeesus tuli, koska Hän tiesi, että vapaa tahtomme houkuttelee meitä inhimillisiin synteihin. Jumalalle vapaa tahto ihmisessä on tärkeä, koska Hän haluaa elää persoonallisten lapsiensa kanssa, ei robottien. Nyt voimme viedä pahat tekomme, puheemme, ajatuksemme ja laiminlyöntimme katuen ja parannusta tehden Jeesukselle. Hän antaa anteeksi, eikä enää muistele menneitä. Tämä armo, löytyy monesta paikasta Uuttatestamenttia.

    • Anonyymi

      No eikös se Jumala ja Jeesus olleet synnittömiä valon enkeleiden kanssa, kun saatana ja hänen kanssaan langenneet enkelit ryhtyivät kapinaan? :)

      Ei synnittömien olentojen olevaisuus ole mikään este sille, että saatana ja pimeyden valinneet enkelit sekä riivaajat käyvät taistelua - nimenomaan synnittömiä vastaan!

      Tietenkin Jumalan valittu ja pyhä on synnitön - aivan niin kuin Jeesus!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kristinusko.

    • Anonyymi

      jos kaikki uskovaiset olisi synnittömiä ja vauvatkin syntyisi ilman perisyntiä, niin yhtään sairautta potevaa vauvaa ei syntyisi, - sairaudet ja kuolema on maailmaan tullut synnnin > perisynnin > Aadamin synnin takia , pieniä vastasyntyneitäkin kuolee ja vauvojakin syntyy jo syntymästään sairaita ja vauvoja myös menehtyy sairauteen kaikkialla maailmassa, ja myös uskovien keskuudessa.

      "Niinkuin yhden ihmisen kautta, tuli synti maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin
      kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet"
      1 Piet: 3: 21

      "Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas "
      Katso, pyhiinsäkään hän ei luota, eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä"
      Job: 15: 14-15

      • Anonyymi

        Puolustatko niiden videoiden touhua?

      • Anonyymi

        Raamattulla vastataan tähän.

    • Anonyymi

      syntiinlankeemuksessa tuli ihmiselle myös sairaudet, kivut,
      "meidän sairautemme hän kantoi"

      kyllä Jeesus on kaiken sovittanut, sairauden, synnin, kuoleman, vaan
      tässä elämässä, edelleenkin on sairaudet, kivut monien ihmisten osana, ja pienet vauvatkin sairastuu, ja jotkut syntyy sairaina, on sisäelinsairauksia, kroonisia sairauksia, syntyy fyysisesti epämuodostuneina > siamilaiset kaksoset, jo syntymästään sairauden kanssa elettävänä, ja vauvoja myös kuolee , vastasyntyneitä sairauden vuoksi.
      perisynnin > Aadamin synti "asuu" ihmislihassa "mikä lihasta on syntynyt on liha"

      jos ei olisi sairauksia ei olisi syntiä / perisyntiä > syntyä sairaana.

      Vasta taivaassa on UUSI elämä, ei vielä tässä elämässä.

      "Niinkuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran
      taivaallisen ihmisen kaltaisiksi" 1 Kor: 15: 49

    • Anonyymi

      > niin miksi Paavali ja Pietari kuitenkin varoittavat:

      Koska syntiin voi helposti sortua takaisin.

      Mutta, jotta voi saada ikuisen elämän, pitää olla vanhurskas.

      "Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
      Mat. 25:46

      " Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
      Room. 6:23

      "...Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta."
      1 Joh. 3:7-10

      • Anonyymi

        ihminen,
        ei ole koskaan vanhurskas muuta kuin Jeesuksessa, ja turvautumalla ainoastaan Jeesukseen,
        "ainoastaan Jeesukseen"

        "mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus joka on
        vanhurskas" 1 Joh: 2: 1

        Pyhä Henki koroittaa aina Jeesusta Kristusta . ( ei siis omaa itseä)

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe