Pääministeri ei kuvauta enää itseään hymyilemässä

Anonyymi

Nato-hakemusta jättäessä hymy oli herkässä kaikissa lehtikuvissa. Muodostuneessa pattitilamnteessa tilanteessa kysytään substanssiosaamista pääministerinä. Olisin suonut Suomi Ky:lle, että pääministerinä olisi ollut joku vanhempi ja kokeneempi kuin siwan kassalla kannuksensa hankkinut.

Suomi on ulkopoliittisessa kriisissä, jota johtaa Marin, Haavisto ja Niinistö.

4

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hmm, hyvin toi on pestinsä hoitanut. Ja mitään ei voi sille että on nätti ja näyttää nuorelta. Kyllä se jo ikämiessarjassa hiihtään pääsis.

      Ja oikeesti, kaikki tärkeät päätökset tehdään eduskunnan voimin, ei pääministeri ole mikään diktaattori meillä.

      • Anonyymi

        Suomi on lyhyessä ajassa velkaantunut enemmän kuin koskaan aiemmin historiassa. 40-luvun sotakorvausten on kerrottu olleen suuri ponnistus suomen kansalle. Nykyrahassa on kyse 4,5 miljardista.
        Marinin kaudella suomi on velkaantunut kymmeniä miljardeja. Joidenkin mielestä Suomen asiat on hoidettu hyvin. Kertokaa ihmeessä mitä hyvää velkaantumisella on saatu aikaiseksi keskituloisille työssäkäyville. Suomalaisen keskituloisen veroaste on euroopan korkeimpia ja polttoaineiden hinnat kaikista korkeimpia. Polttoaineiden hinnat valuvat kaikkiin tuotteisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pääministeri päätä polttoaineiden hinnoista eikä ota velkaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pääministeri päätä polttoaineiden hinnoista eikä ota velkaa

        Pääministerin tehtävä on valvoa muita ministereitä mm valtion budjetin suhteen. Marin ei hallitse budjettikuria. Liian nuori pääministerin tehtävään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      54
      1718
    2. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      17
      1623
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1403
    4. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      174
      1386
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      306
      1332
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      20
      1268
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      985
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      61
      958
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      933
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      854
    Aihe