Rydman - mitä mieltä

Onko kyseessä ajojahti, miksi?

Tähän mennessä vaikuttaa ettei mies ole laitonta tehnyt, 16 vuotta on Suomessa se ikä kun ei enää tule vankilaa.

Ja jokainen hetero mies aivan varmasti valitsee, jos mahdollisuus annetaan, ennemmin tiukan 16-20v kuin jonkun kaksikymppisen loppuun poljetun, tai kolmekymppisen sangon, puhumattakaan vielä vanhemmista saaveista tai tynnyreistä.

Baltzar tapaus jo osoitti ettei kyseessä ole laittomuus kunhan osapuolet on riittävän vanhoja ja mukana yhteisestä sopimuksesta; vaikka olisi vähän ikäeroa.

Esimerkkinä ulkomailta vaikkapa muuan herra Disick.

Kateellisia toki aina riittää.
23231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Henkinen väkivalta on rikoslain mukaan lievä pahoinpitely. Siinä on se laittomuus mihinkä Rydman on syyllistynyt. Poliisi nyt saa olla asiasta mitä mieltä vain eihän poliisien keskuudessa lainnoudattaminen ole muutenkaan suuressa suosiossa.

Äänestä

Orpo & Rydman

Äänestä
  • Kokoomus vain halusi siivota Orpolle ja Pihalle kiusallisen aineksen kokoomuksesta ei tässä ole kyse mistään sen kummemmasta keksittiin vain iskeä johonkin heikkoon kohtaan josta ei voi kunnolla puolustautua kun puolustuspuheenvuoroa ei edes anneta

    Äänestä

Hänhän oli jo ahdidtellut tyttöä kun oli vasta 14 vuotta ja odotti kunnes täytti 16v kunned6 alkoi enemmän ehdotella.

Äänestä
  • Ei se mitään ole ahdistellut. 16-vuotiasta saa jo panna, joten missä on ongelma?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se mitään ole ahdistellut. 16-vuotiasta saa jo panna, joten missä on ongelma?

    Missäkö ongelma ? No siinä kun ryytimies on ahdisteleva pillunvonkaaja-persu. Ennenvanhaan tuollaiset pillunvonkaajat saiva kokea sakinhivutusta tai sitten korpimaiden lakia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missäkö ongelma ? No siinä kun ryytimies on ahdisteleva pillunvonkaaja-persu. Ennenvanhaan tuollaiset pillunvonkaajat saiva kokea sakinhivutusta tai sitten korpimaiden lakia.

    En minä ainakaan kokenut muuta kuin kavereiden ihailua. Lisäksi kovan ryppypyykkärin maineeni kiinnosti kovasti typyköitä.

    Luuserit vaan pillunpuutteessaan kadehtivat meitä kovia huoripukkeja (ja syystäkin).


    Jaska, 56v

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se mitään ole ahdistellut. 16-vuotiasta saa jo panna, joten missä on ongelma?

    Kun se 16 -vuotias nuori nainen ei halua paneskella Rydmannia ja Rydmanni juottaa sen takia viinaa nuorelle naiselle jotta nuori nainen suostuisi paneskelemaan Rydmannin kanssa. Katsos kun kaikki naiset eivät ole persunaisia, kuten Sanna Ukkola. Sanna Ukkola tykkää kun viinaa juotetaan ja sitten naidaan.

    Äänestä

Hirviniemi sai tuomion, kun kosketteli yäysossä pukeissa olleen tytön takamusta. Ei ottanut huomioon, että paikalla oli tytön kaveri todistamassa tapahtunutta.

Rydman osaa alan miehenä pitää tarkkaan huolen siitä, että todistajia ei ole, vaan aina on vain sana sanaa vastaan. Printtaapa sitten vielä some-keskustelut ja arkistoi ne. Tarpeen tullen voi näitä keskusteluja sopivasti editoida, printata uudestaan ja julkaista syyttömyyttä osoittamaan.

Kuvottavaa toimintaa.

Äänestä
  • Taidat olla sellainen kehopositiivinen sanko?

    Vai jo tynnyri?

    Äänestä

  • Poliisikin oli samaa mieltä Ryydin kanssa. SYYTÖN.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poliisikin oli samaa mieltä Ryydin kanssa. SYYTÖN.

    nytt loppu sahhti , nyt loppu sahhti ....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    nytt loppu sahhti , nyt loppu sahhti ....

    uskomaton tahti..

    Äänestä

  • Todellakin. Käskee pikkunarttua laittamaan jäitä hattuun fantasioissaan.

    Äänestä

Eihän tässä koko "geississä" ole muuta ideaa kuin se että vihervasemmistolainen taho on mennyt paniikkiin kokoomuksen hyvästä kannatuksesta niin on ollut pakko vääntää joku negatiivinen juttu!

Johan sekin nyt kertoo normi-ihmiselle että paljon porua tyhjästä kun poliisi on haastatellut näitä "asianosaisia" ja todennut että ei aiheuta jatkotoimenpiteitä!

Ihan vaan vinkkinä vois sanoa että tällainen toisen ihmisen tahallinen mustamaalaaminen kääntyy itseään vastaan ja kunhan totuus tulee esille niin Willen ja Kokommuksen kannatus sen kun lisääntyy!

Nyt vihervasemmisto on sortunut Putinismiin!

Äänestä

No Rydman pelastui nyt myrskystä,koska seksi tulee vastaan aina niin kuin ukkosmyrsky tai portaat joissa pitää olla erityisen varovainen onnettomuuksia varotaan ilman seksiä,niin näkee liikenteen punainen väri täytyy nähdä varoituksena

Äänestä

Lesbo-horot ovat munankateellisia, mutta myöhään. Vanhat tammat säestää ja vaatii oikeutta ja lakimuutoksia, tuttu juttu!

Äänestä

Riittää jos on erimieltä valtaa pitävän narsistin kanssa, ei tarvitse muuta tehdä, tehdä mitäänkään ;D

Äänestä

Huvittavinta on kokoomuspoliitikkojen kuin yhdestä suusta (konsultin neuvoma) hokema "JÄRKYTTÄVÄÄ".
Manne-Mykkänenkin hoki kuin transsissa.

Äänestä

Suomi-mies on turvallista heittää susien syötäväksi kukaan ei tule puolustamaan eikä pelastamaan

Äänestä
  • Entä kuka puolustaisi suomi-tyttöä kun kokkari-persuista ei siihen ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entä kuka puolustaisi suomi-tyttöä kun kokkari-persuista ei siihen ole.

    Hö persuissa arvostetaan naisia eihän mm. Riikka Purraa olisi muuten valittu puheenjohtajaksi Halla-ahon jälkeen

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko kyseessä ajojahti, miksi?

Tähän mennessä vaikuttaa ettei mies ole laitonta tehnyt, 16 vuotta on Suomessa se ikä kun ei enää tule vankilaa.

Ja jokainen hetero mies aivan varmasti valitsee, jos mahdollisuus annetaan, ennemmin tiukan 16-20v kuin jonkun kaksikymppisen loppuun poljetun, tai kolmekymppisen sangon, puhumattakaan vielä vanhemmista saaveista tai tynnyreistä.

Baltzar tapaus jo osoitti ettei kyseessä ole laittomuus kunhan osapuolet on riittävän vanhoja ja mukana yhteisestä sopimuksesta; vaikka olisi vähän ikäeroa.

Esimerkkinä ulkomailta vaikkapa muuan herra Disick.

Kateellisia toki aina riittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu