En tiedä mikä sen oikea nimi on, mutta mieheni laittoi sitä juomaani. Alkoholia ja tuota yhdessä, niin olisin pannut vaikka kenen kanssa. Olo oli niin kiimainen ja epätodellinen. Joku pilleri, jota hän oli ostanut ulkomaan matkaltaan ?
Naisten Viagra
8
1644
Vastaukset
- Anonyymi
Olen kuullut tosta nainen saa kiima piikin.
Tästä on aikaa mutta kerran Turkin lomalla olen aivan varma, että nuoret miehet ravintolassa laittoivat jotain tuollaista juomaani ja saivat siten houkuteltua minut mukaansa.
Minulta katosi aluksi kaikki voimat niin etten kyennyt liikkumaan enkä edes puhumaan mutta tiedostin kyllä mitä ympärillä tapahtuu.
Pojat tarjosi kyytiä hotelliini ja taluttivat minut autoon, mutta huomasin jonkin ajan päästä että emme olleet enää kaupungissa vaan maaseudulla menossa ties minne. Minun olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tuossa tilanteessa olla kauhuissani mutta tunsin aivan valtavaa kiihoittuneisuutta jota häpesin.
Kiinnostaisi myös saada selville, mitä minulle juottivat kun tuollaiseksi tolkun ihmisen saivat muuttumaan?- Anonyymi
Ladygra.. ei löytyy Suomessa. Onko sun mies yli määrä? Voin ostaa häneltä
- Anonyymi
En usko, mutta nyt rupesi kiinnostamaan kuitenkin. Kertokaahan lisää
- Anonyymi
MInä olen kokeillut tuota. Ainakin mulla toimi. Virosta niitä saa ostaa. Vaikutus kesti todella pitkään, 4-5 tuntia. Vielä aamullakin olisin halunnut seksiä. En tiedä saako niitä Suomesta, mutta mieheni toi niitä Yhdysvalloista.
- Anonyymi
On tutkitusti tuhtia kamaa. Ja kyllä lääkäri Jenkeissä niitä määrää. Ohjeet kannattaa lukea huolella ja otta vakavasti, niin kuin kaikkien lääkkeiden kanssa. Ms. 49v.
- Anonyymi
Mun mies tilasi jostakin nettikaupasta. Ne olivat ihan normi kamaa. Ja kokeilin. Poskia kuumotti, pimppiä samoin, klitoris tuntui isommalta ja kyllä teki kiimaiseksi. Ihan sikana panetti, että sillälailla mulla.
- Anonyymi
Ja näköjään taas on palstahäirikkö aloittanut päivittäisen työsarkansa. Eilen valittelit kuinka joku toistaa itseään, mutta nyt olet taas toistamassa itseäsi, eli solvaamassa muita kirjoittajia, aivan samoin kuten teit eilen, toissapäivänä ja kaikkina edeltävinä päivinä aina ainakin vuodesta 2014 lähtien.
Onko yksinäinen päivä taas tiedossa? Sunnuntai, eikä ketään ihmistä tule sinua tapaamaan, kuten ei tullut eilen, eikä toissapäivänä, eikä viikolla, eikä viimeviikonloppuna, eikä koko kesäkuussa, eikä toukokuussakaan, eikä myöskään huhtikuussa?
Me muut vietimme viikonloppua ystäviemme kanssa ja sinä vain vietit päiväsi täydellisessä yksinäisyydessä, kuten olet viettänyt ainakin vuodesta 2014 lähtien. Sinä olet hyljeksitty, vihattu ja täysin hylätty ihminen.
Aiotko käydä edes kaupassa, vai tuoko ruokapalvelu sinulle ruuat kotiisi?
Entä aiotko taas kirjoittaa sen "osui ja upposi, kjäh kjäh" lauseen niinkuin ennenkin?
Tiedoksesi, että sinun lähettämät solvaukset on ilmoitettu poistettavaksi samantien kun olet ne lähettänyt.
Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018724- 675674
- 245267
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni375156Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv384991Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h774889- 624433
- 434097
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on483387- 493085