Venäjä EU:hun

Venäjä kannattaisi ottaa pikaisesti EU:n jäseneksi. Se vahvistaisi EU:n asemaa maailmanpolitiikassa roimasti. Lisäksi EU:n kannattaisi muodostaa oma puolustusliitto ja määrätä Natoon kuuluvat EU -maat irroittautumaan Natosta ja liittymään tähän omaan puolustusliittoon. Se toisi vakautta maailmaan ja auttaisi taistelussa USA:n laajenevaa tyranniaa vastaan.
3250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kannata. Se alikehittynyt kommunismin kurjistama valtio nielisi määrättömästi muiden maiden kansantulosta. Stalinisti haluaa kai vihdoin toteutuvan maailmanvallankumouksen. Tuota diktatuuriin kovaa vauhtia ja jatkuvasti sotaakäyvä maa, josta suurin osa on aasiassa ei todellakaan kuulu euroopan unioniin.

Äänestä

Ei mitään Venäjää kannata ottaa EU:hun mukaan vaan Japani. Kun nyt Turkkiakin ollaan puuhaamassa mukaan, vaikka se ei edes maantieteellisesti eikä kulttuurillisesti kuulu Eurooppaan, niin aivan yhtä hyvin voidaan ottaa sitten mikä tahansa maa mukaan. Ja onhan Venäjästäkin suurempi alue Aasiassa kuin Euroopassa. Verrataanpas Japania ja Venäjää. Kummassakohan mahtaa olla talous paremmassa kunnossa? Entä demokratia? Kummasta siis olisi enemmän hyötyä EU:lle? Sitä sopii miettiä. Tai otetaan samantien USA mukaan, onhan sen talous vielä vahvempi. :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


J.R kirjoitti:

Venäjä kannattaisi ottaa pikaisesti EU:n jäseneksi. Se vahvistaisi EU:n asemaa maailmanpolitiikassa roimasti. Lisäksi EU:n kannattaisi muodostaa oma puolustusliitto ja määrätä Natoon kuuluvat EU -maat irroittautumaan Natosta ja liittymään tähän omaan puolustusliittoon. Se toisi vakautta maailmaan ja auttaisi taistelussa USA:n laajenevaa tyranniaa vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu