Koulun sisällä lukittuen ovien takana

Anonyymi

Ansa koulun sisällä

Tässä viestissä voi olla joitain epäselvyyksiä, mutta toivottavasti ymmärrätte viestiini.

Muistan nähneeni lapsena sellaisen elokuvan, jossa nuoret lapset jäivät vahingossa koulun sisällä. Kun nuorten piti hakea erään tavaran, koulun henkilökunta lukitsi kaikki ovet lukkoon tietämättään kahden oppilaitten olevan sisällä. Mikään avaimista ei soveltunut lukkoon, joten nuoret joutuivat viettämään koulun sisällä yhdeksi päiväksi. Kun pimeä ilta saapui, heidän oli pakko paeta kotiin ikkunan kautta sitoen lakanat yhteen, mutta lakana petti ja poika putosi katoksen kattoon loukatessaan jalkaansa. Kova lumimyrskyn takia tytön oli pakko pelastaa hänet nostaen lakanoilla takaisin sisälle. Pahempaa oli se, että koulun sähköt sammuivat lumimyrskyn aiheuttaman vuoksi. Isä yritti mennä hakemaan nuoria, mutta koulun valot olivat sammuksissa ja lähti sen takia pois noin vain. Kun tyttö nukkui, hän kärsi painajaisia ja herättyään kuusi oli liekissä ja tyttö onnistui sammuttamaan kuusen palosammuttimella. Nuoret juttelivat yhdessä ruokalassa ja pelastuslaitos tuli pelastamaan nuoria ja ystävykset olivat onnellisia halatessaan toisiaan.

Elokuva on peräisin 1985-1995 puolella ja se on draamaelokuva kahdesta nuoresta, jotka ovat ansassa koulun sisällä lukittuen ovien takana, ennen kuin pelastuslaitos pelastaa heidät elokuvan lopussa. Voisitteko kertoa, mikä kyseisen leffan nimi on, kiitos!

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        100
        2916
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        105
        2478
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        91
        2240
      4. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        22
        2072
      5. 177
        1886
      6. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        44
        1873
      7. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        45
        1807
      8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1756
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        135
        1558
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1314
      Aihe