Protestanttiseksi muuttuva Englanti valtasi katolisen Irlannin vuosina 1171–1607. Uudet isännät tekivät irlantilaisista toisen luokan kansalaisia. Englantilaiset veivät irlantilaisten parhaat maat. Kun irlantilaiset menettivät suuren osan kansalaisoikeuksistaan, he kapinoivat 1600–1800-luvuilla ajoittain Ison-Britannian hallintoa vastaan. Nykyinen vastakkaisasettelu katolilaisten ja protestanttien järjestöjen välillä syntyi jo ennen 1800-lukua. Kuninkaalle lojaalit protestantit perustivat Oranialaisveljeskunnan vuonna 1795 vastapainoksi itsenäisyyshaluisille protestanteille ja katolilaisille. Irlantilainen nationalismi alkoi nousta 1870-luvulla. Se johti aseistettujen kaartien perustamiseen 1910-luvulla. Vuoden 1916 pääsiäiskapina oli irlantilaisten parissa aluksi epäsuosittu, mutta brittiarmeijan kovat otteet käänsivät suuren osan irlantilaisista itsenäisyyden kannalle. Tämä johti vuosien 1918–1921 itsenäisyyssotaan. Tämän jälkeen politiikasta kiistelevät irlantilaiset kävivät sisällissodan. Vuonna 1922 sovittiin Irlannin jakamisesta brittien ja irlantilaisten kesken. Pohjois-Irlanti jäi brittien vallan alle. Pohjois-Irlantiin jäi protestanttien lisäksi paljon katolilaisia. Pohjois-Irlannissa kuoli heinäkuussa 1920–1922 yli 600 ihmistä protestanttien ja katolilaisten välisissä kahinoissa [7] Tämän jälkeen jatkui vuosikymmeniä tilanne, jossa protestantit kohtelivat katolilaisia toisen luokan kansalaisina. Tämä nostatti IRA:n kapinaan. IRA toimi myös Irlannin hallitusta vastaan, koska vastusti sen brittien kanssa tekemää sopimusta. Britit ja irlantilaiset kukistivat kapinan muun muassa pidätyksin 1940-luvulla.[8] IRA alkoi 1950-luvun alusta hyökätä hankkien hyökkäyksissä aseita. Tämä johti vuosien 1956–1962 kapinaan
Ukraina vs Pohjois-Irlanti
2
56
Vastaukset
- Anonyymi
https://t.me/EAHAWhite/3371 Kuva ja teksti IRLANNIN KANSANMURHA 1845- 1850 koko maassa joukkohautoja.
Samat tekijä aloite juutalaiset englantilaisten kanssa taas valkoisia tappamassa kuten aina. Ruoka-apua. Yk agenda t ovat kaikki samojen piirien tuho vimmaa. He ovat psykop saatanan palvojia. Kuoleman kultti. He eivät ole humaaneja. - Anonyymi
Typerästi tehty aloitus.
Miksi vedit siihen Ukrainan mukaan. Ai niin yhteistä on että samat natsit ovat Ukrainassa tappamssa venäläisiä. Irlannin holokausti. Miettikää nyt keitä,tarkoitetaan niillä jotka joukko murhaavat valkoisia ihmisiä kaikkialla? Ketkä aloittaneet sodat ja mitä varten? Bisnes ja murhan himo ihmiskauppa ym. rikollinen toiminta mitä Ukroinassakin on tehty. Luulee joku typerys että Venäjä on ainoa ja yksin poistamassa natsi aineksia ja heidän bisneksiään Ukrainassa? Tuskin haluatte mitään mistään aivopestyt tollot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663412Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1282887- 462589
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391331