Estettiinkö Ryhmä J:n eteneminen Muurmannin radalle Suomen sotajohdon taholta? Jos näin kävi Ratkaisiko tämä päätös jopa Saksan häviön?
Kiestingin motti
Jossittelija
101182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
JR 53 pyrki rataa pitkin ja sen vasemmalla si-
vustalla saksalainen JR 6 maantietä pitkin. Saksalaiset juuttuivat ensin kiinni ja kymmenkunta kilometriä edemmäksi rataa pitkin edenneet suomalaiset sen jälkeen. Venäläiset
toivat sen jälkeen lisävoimia ja JR 53 joutui
melkein mottiin. Suomalaisten tuotua lisävoimia
paikalle JR 53 saatiin pelastettua tuholta, mutta
suomalaisten piti perääntyä lähelle Kiestinkiä.
Muurmanin rata jäi sen jälkeen pelkäksi haa-
veeksi.
Seuraavassa esitetty yksi arvio
http://keskisuomalainen.protacon.fi/?alue=3&id=41414&threadid=41158&start=&order=#41414
Kalle Päätalo kuului niihin, jotka olivat mukana retkellä Kiestinkiin. Hän haavoittui ennen kuin porukka joutui itään päin vievää rautatietä edetessään motitetuksi, ja josta motista tultiin sitten vaikeita tiettömiä suotaipaleita pois.
Kuvauksen mukaan paikalla oli lähistöllä asiaa seuraamassa ja tukemassa saksalaisia joukkoja, jotka rakentivat vankityövoimalla kenttäradan Taivalkosken halki. Tuskin saksalaiset olisivat sallineet liian näkyvää Muurmannin radan valloitusretkestä kieltäytymistä. Päätalon kuvauksesta päätellen suomalainen joukko vain erehtyi seuraamaan Louhen-Kiestingin rataa liian pitkälle ja joutuivat siksi motitetuiksi. Tahallisesta viivyttelystä Muurmannin radalle pääsemiseksi tuskin oli kyse. Selittely on syntynyt sodan jälkeen kun on haluttu vähetellä saksalaissidonnaisuuksia.
Ehdottomasti ei. Saksan häviö oli ennalta selvä, koko Hitlerin operaatio Euroopan valloittamiseksi oli epärealistinen ja tuomittu epäonnistumaan. Jo yksin huolto pitkällä rintamalla oli lopulta ylivoimaisen vaikeaa.
valloittaa koko Europpaa, vaan luoda siihen uuden järjestyksen. Toivoihan hän puheessaan ennen hyökkäystä Puolaan rauhaa koko maailmalle (28.4.). Maailma vain ei tahtonut rauhaa.
Jos Hitlerin isoisä olisi 3-vuotiaana pudonnut kaivoon ja hukkunut sinne, niin Ryhmä J:n eteneminen kohti Muurmannin rataa olisi saattanut jäädä tekemättä.
Oletko lukenut kirjan: Kyllä täällä kaatuakin voidaan?
Muurmannin radan aukipitäminen oli ryssälle sen luokan strateginen kysymys,että sen hallussapitämiseksi voitiin kaikissa olosuhteissa asettaa riittävät määrät miehiä ja kalustoa.Sen koki Turtolakin,joka siten turhaan tapatettiin.
Viimeistään saksalaisten osoittautuminen kyvyttömiksi korpisotaan ratkaisi operaation mahdollisuudet.
Halsti kertoo kuvaavan tapauksen saksalaisten tyylistä:
Hän oli Kiestingin korvessa tavannut saksalaisen huoltokolonnan,joka kuljetti KUUMAA KAHVIA etulinjaan!Hän kertoo kaadattaneensa kahvin maahan,koskapa perillä odotti vettä valmiina liiankin kanssa.Kahvijauhot vie perille muutama mies vaikka repussaan.Sitten kolonna oli lastattu uudelleen ammuksilla ja muulla kipeästi tarvitulla materiaalilla.
Pakkokos se oli valita noin huono liittolainen. Jos oltaisiin liittouduttu NL:n kanssa 1940, ei olisi ollut tuollaisia ongelmia.
Olenpa samaa mieltä.
Hurrien, eli suomenruotsalaisten ihanteiden ja esikuvien, eli sakemannien kanssa ei olisi kannattanut liittoutua.
Sakemannit olivat tappamassa meitä (suomenruotsalaisten kutsumina) jo sisällissodassamme. Samoin vapaaehtoisia ruotsista saakka tappamisen himossaan.
Vittuako niille, siis sakemanneille ja ruotsalaisille, niinkuin myöskään suomenruotsalaisille kuuluu meidän asiat ylipäätään?
Hurrit siinä ovat häsynneet ja siinä "hryssä" vihassaan manipuloinnillaan ja propagandallaan vetivät meidätkin mukaan naapurimaatamme vastaan.
Olisi saanut jääfdä käymättä koko sota. En tiedä sitten, oltaisiinko me(kään) tässä kirjoittelemassa, mutta kuitenkin..