Enemmistö varmasti ymmärtää maailmanmenosta keskimääräisesti tai enemmän ja näkee sen, kuinka maailma ns. pienenee ja valta keskittyy. Rooman valta-aikana toiminta oli raakaa sotaa, alistamista, korruptiota, katalaa poliitikointia, vehkeilyä, uhkailua, salamurhia sekä Rooman vallan tunnustavien kätyreiden sijoittamista korkeisiin virkoihin vallatuissa maissa.
Miten elämä on muuttunut niistä ajoista? Periaatteessa ei paljoakaan. Imperialismi on edelleen voimissaan, mutta toki aseet on vaihtuneet miekoista ja keihäistä, sekä lingoista paljon tehokkaampiin, jopa näkymättömiin, myrkyistä viruksiin. Motiivit, moraali, etiikka, itsekkyys, ahneus, vallanhimo jne. on ihan samankaltaista.
Euroopan Unioni on yhdenlainen imperialistinen valtakoneisto. Se on jokseenkin samankaltainen kuin Rooman vallan aikana, jossa toimi patriisit, plebeijit, kansantribuunit jne. omissa luokissaan. EU:lla on samankaltainen koneisto, joka on ottanut oikeudet päättää muiden maiden asioista, sekä niiden resursseista.
Sanna Marin on "patriisi", joka vehkeilee EU:n eduksi ja suomalaisiin on taottu "velvollisuutta" hyväksyä Sannan toiminta ja rooli, sekä "velvollisuutta" vaieta sellaisista asioista, jotka uhkaa Sannan roolia ja henkilöbrändiä. Miksi Sanna käänsi takkinsa? Hän oli aiemmin todellinen isänmaallinen, inhimillinen, arvostettava suomalainen, mutta sitten tapahtui totaalinen muutos. Sannasta tuli suomalaisuutta ja sosiaalidemokratiaa kulissinaan käyttävä EU:n palvelija. Tekikö hän sen omasta tahdostaan, vai oliko hän vain liian heikko vastustaakseen länsi-imperialista voimaa?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sanna tekee sellaisia asioita, että siltä voisi kysyä
”kuka sä oikein olet”?
Meitä on paljon samoin ajattelevia .
sanna ja demut ovat kone, pelkkä kone.
Kuka on koneenkäyttäjä?
Miten suomalaisten äänestäjien
ehdokkaista voi kehkeytyä tuollaisia?
Maanpetturuutta.
Sanna on julkisivu jota ohjaa vanhat demarit taustalla.
Demareita taas ohjaa eun demarijärjestöt ja niiden pomot.
Mutta kuka/ketkä noiden taustalla on. Onko siellä ketään.
EK-Kokoomusmafian mediavalta Suomessa sanelee maan politiikan. Se on kouluttanut joka ainoan poliitikon tajuamaan, myös Marinin, että jos ei noudata mafian politiikkaa, järjestetään medioissa niin valtaisa mustamaalaamiskampanja, ettei sitä kestä selvin päin ja ura päättyy nopeasti.
Vai, eikö kansa enää muista millaisessa medioiden mustamaalaamisen myrskynsilmässä Marin oli aina siihen asti, kunnes ryhtyi toteuttamaan kaikessa Kokoomuksen politiikkaa yhtä tunnollisesti kuin olisi Petteri Orpo? Nyt Kokoomusmafian mediat kohtelevat Marinia kuin tämä olisi täysin eri henkilö, mitä tämä oli vielä tammi-maaliskuussa.
Yle jauhaa 24/7 vihervasemmiston ja Sannan agendaa. Yli 0,5 miljardia me suomalaiset maksamme tuosta p.....ta.
Mutta Sanna Marin on sentään hyvännäköinen nainen.