https://www.is.fi/asuminen/art-2000008899493.html
"Koivua pidetään parhaana polttopuuna, mutta sen käyttöön liittyy saunassa riski.
Noin puolet Suomessa syntyvistä pienhiukkasista on peräisin kotitalouksien puunpoltosta. Kiukaiden osuus näistä päästöistä on merkittävä, kertoo tiedotteessa Helsingin seudun ympäristöpalvelut.
Polta vain kuivaa puuta. Älä koskaan polta roskia kuten kertakäyttöastioita, maitotölkkejä tai makkarapakkauksia.
Harvian Saunatehtaan johtaja Vesa Vehmaa muistuttaa, että koivun polttamiseen liittyy kuitenkin riski. Koivua pidetään yleensä parhaana polttopuuna, mutta jos saunassa polttaa pelkkää koivua, hormi nokeutuu nopeammin, mikä voi aiheuttaa nokipalon.
Hyväksi polttopuuksi sopii esimerkiksi koivu. Sytykkeenä Paavola suosii tuohta.
Ilta-Sanomille aiemmin haastattelun antanut Suomen Saunaseura ry:n lämmittäjämestari Ari-Pekka Paavola suosii puusaunan pesän sytyttämistä alta päin. Paavolan mukaan kyse on kuitenkin lopulta makukysymyksestä."
Kyllä koivun tuohi tuottaa sytykkeenä enemmän nokea, kuin maitopurkki ja paperiset roskat, joita saunan sytykkeenä käyttää.
Silloin, kun sytykkeenä on koivun tuohta, niin savupiipusta nousee tummaa, lähes mustaa savua, mutta maitopurkista ja paperiroskista nousee vaalea savu.
Varsikin tuohta sytykkeenä käytettäessä ja alta päin sytyttäessä palaminen on epäpuhtaamaa, kuin päältä sytyttäessä, jolloin päällä oleva tuli polttaa altapäin nousevan savun pienhiukkaset.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.