Antti Kurvinen oikeuteen koronakuolemista

Antti Kurvisen puheet ja teot hallituksessa johtivat suureen koronakuolleisuuteen ja ylikuolleisuuteen, joka alkoi 2021 kesällä kun Kurvinen vaati kaikkea auki sekä myöhemmin koronapassia. Nämä toimet räjäyttivät Suomen koronakuolleisuuden pandemian huippuun puoleksi vuodeksi ja koronakuolleisuus on niiden takia edelleen korkealla. Koronapassi on kulkutaudin levityslupa, siis polttoainetta koronaroihuun. Ja Kurvinen ruiskutti tätä polttoainetta paloon vaadittuaan ensin rajoitukset pois.


Ministeri Kurvinen luopuisi koronarajoituksista – "Yhteiskunta ei voi olla pienen vähemmistön panttivankina"
https://yle.fi/uutiset/3-12065788
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen sanoi Ylen aamussa, että yhteiskunta pitäisi saada käyntiin. Suomen tulisi hänen mielestään luopua koronarajoituksista Britannian tyyliin. Kurvisen mukaan koronapassi voisi valmistua käyttöön aikaisintaan syyskuussa.
479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kurvisen Ana pitää saada käräjä oikeuteen jo pelkästään foliohattu pilkkaamisistaan. Emme unohda

Äänestä

Koronaan kuolleiden kansalaisten sijaan covidilta pelastettiin Lapin matkailua, kapakoita ja tapahtuma-alaa eli pahimpia koronatartuntariskin bisneksiä HUS Asko Järvisen mukaisia koronatartuntojen sylttytehtaita. Mammonanpalvonta mennyt ihmishenkien ohi

Äänestä

Kurvisesta kuorioutui hetkessä kunnon natsi.
Mitkään lait, asetukset eikä sanomiset enää auttaneet
kun äijä pääsi vauhtiin.

Syötettiinkö sille samalla huumeita vai mistä
se veti sen hybriksen?

Äänestä

Se oli kylläkin pm S. Marin joka teki kaikkensa levittääkseen ja vahvistaakseen vasemmiston omaa, biologista asetta myös suomalaiseen väestöön.

Murha ei vanhene koskaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Antti Kurvisen puheet ja teot hallituksessa johtivat suureen koronakuolleisuuteen ja ylikuolleisuuteen, joka alkoi 2021 kesällä kun Kurvinen vaati kaikkea auki sekä myöhemmin koronapassia. Nämä toimet räjäyttivät Suomen koronakuolleisuuden pandemian huippuun puoleksi vuodeksi ja koronakuolleisuus on niiden takia edelleen korkealla. Koronapassi on kulkutaudin levityslupa, siis polttoainetta koronaroihuun. Ja Kurvinen ruiskutti tätä polttoainetta paloon vaadittuaan ensin rajoitukset pois.


Ministeri Kurvinen luopuisi koronarajoituksista – "Yhteiskunta ei voi olla pienen vähemmistön panttivankina"
https://yle.fi/uutiset/3-12065788
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen sanoi Ylen aamussa, että yhteiskunta pitäisi saada käyntiin. Suomen tulisi hänen mielestään luopua koronarajoituksista Britannian tyyliin. Kurvisen mukaan koronapassi voisi valmistua käyttöön aikaisintaan syyskuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu