Tämä ei ole vasemmisto vastaan oikeisto, tajuatteko?

Me olemme Suomen kansalaisia. Miettikää, kuinka esi-isämme ja -äitimme ovat taistelleet läpi vuosisatojen. Torppareita, mäkitupalaisia ja kerjäläisiä. Mitä he ovatkaan kohdanneet säilyttääkseen elämänsä. Itsenäisyys on mahtava asia. Meillä on maapalsta, Suomeksi kutsuttu, jota ovat asuttaneet esivanhempanne tuhansia vuosia. Se on arvokas, todella arvokas asia. En ymmärrä, miksi moni on valmis heittämään kaiken pois, pahojen valtojen tähden. Rukoilen Jeesusta Kristusta, kuten jokaisen tulisi. Hän on syy, miksi Suomi sai viimein itsenäisyyden ja pärjäsi ylivoimaista vihollista vastaan viime sodissa. Suomi on nyttemmin luopunut Kristuksesta. Suomen kansalla on mahdollisuus, jos he kääntyvät, me käännymme. Sotien aikaan Kyösti Kallion pyyteetön rukous, kansamme johtajan rukous ja kansalaisten rukoukset pelastivat Suomen. Isämme, taivaallinen Isämme kuuli rukoukset. Miten on nyt? Suomi on luopunut Kristuksesta valtiomme johdolla.

Ei ole vasemmistoa, ei oikeistoa. On taistelu pahoja henkivaltoja vastaan. Ottakaa Kristus vastaan. Hän on teidän henkilökohtainen pelastuksenne, jos vain otatte Hänet vastaan. Kristuksessa kuolleet esivanhempanne tapaatte ja saatte ikuisen elämän, mutta muuten turmio on osamme ja kansamme tuho. Suomi on luopunut Kristuksesta, rukoilen että Suomi palaa Herran uskoon. Mutta me jokainen saamme, mitä ansaitsemme. Siinä ei kansaa, rotua tai uskontoa katsota. Vain uskoa Herraan. Amen.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Samaa mieltä, miehittämällä Krimin Putin yhdisti Ukrainan, hyökkäämällä Ukrainaan, Putin yhdisti Euroopan.
Me yksimielisesti tuomitsimme Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Se on paljon isompi valtio kuin Suomi (55 miljoonaa asukasta) ja Venäjä oli jo mieittänut osia siitä, Krimin( öljyt ja maakaasut) ja Donetskin ja Kuhanskin alueet

Äänestä

Just näin, jos venäläiset menisivät kotiinsa, me emme uhkaisi heitä millään tavoin. Oikeasti.

Äänestä

Huomautus torppareista ja mäkitupalaisista.

Torpparit olivat vuokraviljelijöitä aivan kuin nykyaikanakin. Monet nuoret viljeliätovat kasvattaneet ja moninkertaistaneet viljelypinta-alaansa juuri vuokraamalla peltoa.

Mäkitupalaisen talo taas oli vuokratontilla kuten monet asunnot nykyäänkin pääkaupunkiseudulla.

Äänestä

Torppareien jälkeläisenä silti sanoisin, että menkää kotiin, venäläiset, teillä on sielläkin työsarkaa!

Äänestä

Suomen kansa yhdistyneenä Venäjän natsismia vastaan. Näin se menee. Koko sivistysmaailma on yhdistynyt vastustamaan Venäjän natsismia.

Natsismi on aate, joka edustaa äärimmäistä pahuutta. Pahuuden pappi, isä Kirillkin jo liukastelee saatanalliseen vihkiveteensä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Me olemme Suomen kansalaisia. Miettikää, kuinka esi-isämme ja -äitimme ovat taistelleet läpi vuosisatojen. Torppareita, mäkitupalaisia ja kerjäläisiä. Mitä he ovatkaan kohdanneet säilyttääkseen elämänsä. Itsenäisyys on mahtava asia. Meillä on maapalsta, Suomeksi kutsuttu, jota ovat asuttaneet esivanhempanne tuhansia vuosia. Se on arvokas, todella arvokas asia. En ymmärrä, miksi moni on valmis heittämään kaiken pois, pahojen valtojen tähden. Rukoilen Jeesusta Kristusta, kuten jokaisen tulisi. Hän on syy, miksi Suomi sai viimein itsenäisyyden ja pärjäsi ylivoimaista vihollista vastaan viime sodissa. Suomi on nyttemmin luopunut Kristuksesta. Suomen kansalla on mahdollisuus, jos he kääntyvät, me käännymme. Sotien aikaan Kyösti Kallion pyyteetön rukous, kansamme johtajan rukous ja kansalaisten rukoukset pelastivat Suomen. Isämme, taivaallinen Isämme kuuli rukoukset. Miten on nyt? Suomi on luopunut Kristuksesta valtiomme johdolla.

Ei ole vasemmistoa, ei oikeistoa. On taistelu pahoja henkivaltoja vastaan. Ottakaa Kristus vastaan. Hän on teidän henkilökohtainen pelastuksenne, jos vain otatte Hänet vastaan. Kristuksessa kuolleet esivanhempanne tapaatte ja saatte ikuisen elämän, mutta muuten turmio on osamme ja kansamme tuho. Suomi on luopunut Kristuksesta, rukoilen että Suomi palaa Herran uskoon. Mutta me jokainen saamme, mitä ansaitsemme. Siinä ei kansaa, rotua tai uskontoa katsota. Vain uskoa Herraan. Amen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu