Käännyttäjät

🤔 Adventistit ja jehovan todistajat eivät käännytä toisiaan vaan 📣📣📣 käännyttävät kristittyjä.
Painukaa tältä palstalta hornantuuttiin.
1455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Adventismi perustuu kirjanppineisuuteen (Adventtikirkon viralliset 28 opinkohtaa mm. Ellen Whitestä omansa).
Myös ehtaa sapatti ja helvettifarisealaisuutta.

JEESUS VAROITTI KÄÄNNYTTÄJISTÄ
"Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!"

Äänestä

Adventien kännytystehtävänä on tyrkyttää lakia, sapattia ja heidän oikeaoppista piinatonta helvettiä.

Äänestä
  • Adventistit ovat lahkoutuneet Suomessa kahteen lahkoon seitsemännen päivän adventisteihin ja seitsemännen päivän uskonpuhdistajiin.
    Jehovia on vain yksi lahko.

    Äänestä

Juuri niin. Täällä ei tarvita sapattiväittelyjä.

Äänestä

Ps.9:9 Veisuunjohtajalle; veisataan kuin: Kuole pojan puolesta; Daavidin virsi. Minä ylistän Hrraa kaikesta sydämestäni, ilkoitan kaikki sinun ihmetyösi. Minä iloitsen ja riemuitsen sinusta, veisaan sinun nimesi kiitosta, sinä Korkein. Sillä minun viholliseni peräytyivät, kaatuivat maahan ja hukkuivat sinun kasvojesi edessä. Sinä hankit minulle oikeuden ja ajoit minun asiani, sinä istui valtaistuimelle, sinä vanhurskas tuomari. Sinä nuhtelit pakanoita, tuhosit jumalattomat; sinä pyyhit pois heidän nimensä iäksi ja ainiaaksi. Viholliset ovat tuhotut, ikuisiksi raunioiksi tulleet; kaupungit sinä kukistit, heidän muistonsa on kadonnut. Mutta Herra hallitsee iankaikkisesti; hän on pystyttänyt istuimensa tuomitaksensa. Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, vallitsee kansoja oikeuden mukaan. Ap.t.17:31 Sillä hä on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänen kuolleista.

Äänestä

Ap.t.21:28 ja huusivat: Israelin miehet, autakaa! Tämä on se mies, joka kaikkialla opetaa kaikkia ihmisiä meidän kansaamme ja lakiamme ja tätä paikkaa vastaan, onpa vielä tuonut kreikkalaisia pykäkköönkin ja saastuttanut tämän paikan. Ap.t.24:5-9 Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies, ja hän on koettanut pyhäkönkin saasttaa. Sentähden me otimme hänet kiinni. Voit itse häntä tutkimalla saada tietää kaiken, mistä me häntä syytämme. Ja myös juutalaiset yhtyivät syyttämään häntä ja väittivät asian niin olevan.

Äänestä

Ap.t.24:5 Biblia (1776) Sillä me olemme löytäneet tämän miehen vahingolliseksi, joka nostaa kapinan kaikille Juudalaisille ympäri koko maanpiirin, ja on Natsarealaisten eriseuran päämies. Ap.t.28:22-27

Äänestä
  • Antikristuksen oma antti silppumassa Raamattua!!!!

    Äänestä

Mikä se sellainen "tuutti" on?
Jehovathan on yhtä helluntalaisuuden kanssa. Sama pyhäpäivä molemmilla, kuin luterilaisilla, sekä yleisuskonnossa.
Apostolinen kansaivälinen seitsemännenpäivän srk. on helluntalainen.

Mikä on opetuslapseus? Se on Herran kansaa - kristitty - nimitys alkujaan on pilkkanimi. Opetuslapsi on Herran opetettavana - Sanansa kautta.
Uskontohistoria kertoo sen, kuinka Lucifer tuli seurakuntaan sisälle, koska näin saa hajotettua Apostolisen seurakunnan - johon ei pystynyt ulkoapäin.
Kirkkohistoria tuo esiin opettajat, jotka toivat antisemitismin ja sille perustalle on kristinuskon usko hapatteineen rakennettu. Eli pakanuus ja pakana on epäjumalanpalvelija. Pikkasen kannattaa tsiikata, mitä nimitykset merkitsee - pyhänsä, mitä viettää, miksiviettää ja onko se raamatullista.

Senjälkeen voi alkaa pohtia omia juurijan, että onko itse käännytetty pakanauskomuksien juurille. Kantsii etsiä sitä kallioperää uskolle, että mikä se tämä todellinen oppi ja opetus.

Sitä sanaa usko - voi mietiskellä, mitä se on! Onko se sitä, että perinteisesti hyväksymme käsitteet kirkkoisien sanomisiin, ja siltä pohjalta perustelemme uskomme! Hyväksymme perinteisen käsitteen olevan totta, huolimatta siitä, että se on vaikkapa tietämättömyys historiasta, ymmärryksemme ulkopuolella.
Siis usko ja uskonto voi kantaakin pakanallista valhemanttelia, sekä pappeuksia esille. ts. Tuntuu siltä, että ko. on oikeaa, mutta se ei olekaan raamatullista.
Siirretään raamattu takavesille ja kirkkokäsikirjat ovat se autuuden lähde.
Eli filosofisesti yleisuskonto on eksyttävä ihmisoppi, siinä ikäänkuin on sisäänrakennettu oikeudellinen järjestelmä, jonka mukaan eletään, mutta ne pyrkivät hallitsemaan massoja. -Siksi Lucifer hajotti seurakunnat eri kirkoiksi, taistelemaan keskenään "kristillisesti" - eli kristitty oppi on kirjavaa kentää.
Eli tavallaan, "tapelkaahan, minä näytän valoa"!

Kaikki "kristilliset uskonnot" väittävät olevansa totta. Tuo kirkko väittää yhtä asiaa, toinen toista jne. Näin näemme, että kristitty - kristinusko, on luettelo, eli yhtä pitkä kuin uskonnot maailmassa, jota allekirjoitetaan eripuolella tätä tellusta.
Jäsenrekisteri on pahin epäraamatullinen kirjanpito. Sillä ikäänkuin uskotetaan luettelomaisesti, että ME - olemme se taivaskirjanpidon haka.

On vain muistettava, että Herralla on ollut aikain alusta, sen loppuun vain YKSI kansa ja heidän nimet on Elämänkirjassa - tuonpuoleisuudessa.

Näin voit aloittaja miettiä, että jos kristiusko on jollaintavalla ristiriidassa keskenäänkin, se on samanarvoinen muitten kanssa, eli uskonto- merkkien kanssa.
se oma katsantokanta - ei ehkä olekaan täysin totta.

Olen välillä kirjoittanut tänne kirkkohistorian vaikuttajat, miten tämä hapatteemme on synynyt, sekä ketkä ne nuiji pöytään, jota sitten nyt jaetaan keskenämme, niin autuaana omasta totuudesta.

Kun se "lasimeri" - vakaudenmeri on kerran totta - sekä Jumalan edessä lauletaan Karitsan ja Mooseksen virttä - herättäköön se täällä merenaaltojen taistossa oleville, että mitä sillä halutaan sanoa. Missä välittyy väite totuudesta "eniten".

Päättelyjen suo on aika upottavaa tarpomista monelle. Ainut järkevä neuvonantaja on raamatun Sana itse - ilman kirkkokäsikirjoja.
Kuka on Kuninkaamme? Siinä sitä on haastetta sukeltaa Kirjoitusten viisauteen ja päästä käsiksi jotenkin ---äärettömään-- MINÄ OLEN - se mikä MINÄ OLEN! Häneen, joka on tuonpuoleisuudessa. Ei kirkkoholveissa.
Sokea usko - hmmm. Se voikin olla eksyttävä. Subjektiivinen kuvitelma, sen pätevyys, eriävien mielipiteitten kirjossa. ---- sitä kannattaa miettiä.

Mutta, vauvavalelun voi unohtaa ensimmäisenä, kun katsoo palstan hapattuneisiin.
Siellä on myös erinomainen tapa kuvitella olevansa uskonnollisesti oikeampi pyhä ja siinä eritoten arvostellaan naapuria . se on sitä Luciferin tapaa rakentaa valtaistuimia kentälle ja vaateita kumartaa itseään. Tämä esimerkkinä tältä palstalta.

Äänestä
  • >"jäsenrekisteri"<

    Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi"
    Mark: 11: 17

    "Sillä Jumala on järjestyksen Jumala" 1 Kor: 14:

    mikähän sellainen "järjestyksen" seurakunta olis, kun kaikki kulkisi, eläisi pelkästään "Hengessä" ilman minkäänlaista maallista järjestystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >"jäsenrekisteri"<

    Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi"
    Mark: 11: 17

    "Sillä Jumala on järjestyksen Jumala" 1 Kor: 14:

    mikähän sellainen "järjestyksen" seurakunta olis, kun kaikki kulkisi, eläisi pelkästään "Hengessä" ilman minkäänlaista maallista järjestystä.

    Jäsenrekisteri - Mietitään.
    Kun ja koska me aletaan pitämään jäsenrekisteriä sillä silmällä, että ME olemme taivaan valtakunnan avaimet - ei ole Jumalanmielenmukainen.
    Se järjestys on kirkkojäsenrekistereissä vallan ajoa, kuten palstalta voi lukea.
    Me määräämme ja takana on se jäsenrekisteri.

    Järjestyksen Jumala käy oman Sanansa kautta ja se rekisterin ymmärtäminen, Elämänkirja - riisuu meistä sen eläimellisen sodan - mitä käymme.

    Vanhanliiton puolelta käsittää eläinuhri - näyttäytyy mm. siinä, että minun pitäisi syntini mukaan kuolla, -mutta- nyt kun tuo syntiuhri ja lasken käteni papin mukana sen päälle, tuo uhri - se eläin - mikä ihmisessäkin on henkenä -luovutan eläimellisen mieleni pois, jotta Jumalan sijaisuhri Kristus voi astua tilalle.

    Eli myös ihmisen se eläimellinen sielu - sen on kuoltava - että Jumalantahdon mielenmukaisuus saisi tilaa meissä, emmekä olisi petoja.

    ts. Jumalallinen opetus on raamatussa. En usko kirkollisiin jäserekisteri- järjestystä, se astuu Jumalan mielen yli. So. pakanallinen.
    Tabernaakkeli kertoi, että ei ole pysyvää asuinsijaa. Palvonta oli siellä. Salomonin ensimmäinen temppeli - johon Jumalantuli lankesi - sekin oli kauttakulkumatkalla, ilman pysyvyyttä. Nyt temppeli on uudestisyntynyt uskovaisuus, jonka ylle laskettiin tuli - osoituksena Jumalan suosiosta - meille.
    SE on Elämänkirjallinen Herran huone.
    Väestölaskenta / kirkkojen jäsenkirja on kauhistus Herralle. Olisikohan kuningas Daavidin hallinnonaika jatkuva taistelu Israelin eri vihollisten kanssa syy siihen, ettei temppelirakennusta kivijalkoihin enää tehty.
    Täällä ei meidän kivijalkatemppeleissä näy Ihmisenpojalla paikkaa - mihin päänsä kallistaisi, mutta ketuilla on kylläkin luolansa. Väkijoukko kokoontuu katselemaan mahtavia nähtävyyksiä ja niihin kuuluvia juhlia.

    Äänestä

Jos ja kun on erilaisten nimien alle järjestyneitä, on otettava selvää kuka kukin on. Jehovan todistajien opista päättää Warwickissa kokoontuva yhdeksänjäseninen ryhmä. Koska he kieltävät Jeesuksen olevan Jumala, heitä ei voi kutsua kristilliseksi seurakunnaksikaan. Joka kieltää Pojan, sillä ole Isääkään. Tosin eivät he sitä suoraan tunnusta, koska oppia fiksataan kuulevan mukaan. Adventistit voitaneen lukea kristittyihin, omituisista sapattihöpötyksistään huolimatta. Mormonit on kristinuskosta vielä kauempana kuin jehovat. Sen sijaan helluntaiseurakuntaa viiteryhmänään pitäviä voidaan kutsua Jeesuksen seuraajiksi ja näin ollen kristityiksi. Heillä kun on Raamattu ohjekirjana ja ylimpänä auktoriteettina.

Äänestä
  • Jahvettilaisistakin on sanottava - että heidän sanomasi mukaan kieltävät Jeesuksen Jumala - ajatuksen, - he kiinnittävät ennemmin Jeesuksen tähän maalliseen hetkeen näkemyksensä.
    Ehkä he ovat siinä näkemyksessä, jossa tietomme on vajavainen.
    Heistä näen ennemmin meille tuomion. He ovat aktivisuudessaan tuoneet esille, kuinka pitäisi evankelioida, mutta me emme sitä tee.
    Hieman sama, kun Sodomalla ei ollut raamattua, mutta kuitenkin se tuomittiin.
    Meillä on raamattu, mutta kansan synti on pahempi kun Sodoman synti.
    Pitäisikkö meidät vapauttaa? Jos luemme itsemme vapaaksi - Sodoma nousee tuomiolla meille tuomioksi.
    Sama jahvettilaisetkin - hekin voivat nousta tuomiolla meille tuomioksi.
    Makaamme lavetillamme, tekemättä mitään, mutta he esimerkillisesti kolkuttelevat ovia, että herätkää - ja mielenkiinnosta - että vielä Jehvosta puhuvat. Eli olisiko se herätyskello nukkuvalle seurakunnalle.

    Taidamme lukea vain tuomisemisen sijasta - tuomion itsellemme,

    Äänestä

  • En allekirjoita helluntaisrk. raamatun ohjekirjan pitävyydestä.
    Hapattunut siion, mutta veljeskuri pitää paulan papin sydämellä.
    Jos helluntaipappi alkaakin pitää raamatun totena, RistinVoitto lehdessä on sitten kirjoiteus.
    Se ja se veli ei nauti seurakuntamme luottamusta ja se on siinä se.

    ts. Tämä Apostolisen seurakunnan hajottaminen alkuvuosisadoilla on saattanut meidän pakanuuteen - kukin omaltakohdin.
    Herra meitä armahtakoon löytämään se raamatullinen oppi ja opetus.
    Sanottakoon, että omin 40- vuotta helluntalaisuutta. Mutta, papit eivät osoittaneet ongelmaa kohdalleni, mutta ulkoistivat rakkaudessa synagoogastaan.
    Siksipä siunaan puolisoni maallisen majan henkilökohtaisesti. Hän kuoli juuri hoitolaitoksessa käsiini, luovutin hänet Isälle takaisin - keho lakkasi iäntuomaan fyysisen ruumiin katoavaisuuteen. Mutta, sielunsa Kristuksen tuntien, odottaa ylösnousemuspäivää, Jeesuksen paluuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

🤔 Adventistit ja jehovan todistajat eivät käännytä toisiaan vaan 📣📣📣 käännyttävät kristittyjä.
Painukaa tältä palstalta hornantuuttiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu