Nohynek ja YLE hokivat tammikuussa 2021 kuinka Suomen on nopeasti rokotettava vanhukset edelläkävijöiden Israelin ja Britannian esimerkkien mukaisesti. THL ja YLE vaikenivat tarkoin siitä kaikkein tärkeimmästä asiasta, eli, miten rokote oli alkanut vaikuttaa väestössä. Sen sijaan että olisi kerrottu totuus rokotteiden viisinkertaistaneen koronakuolemien määrän Israelissa ja kolminkertaistaneen sen Britanniassa kuukauden sisällä aloittamisesta, yllytettiin suomalaisia rokottautumaan, kehumalla valtaisia rokotemääriä, joita edelläkävijämaat olivat antaneet.
Oikeustajun mukaan tietoisesti kansaa tappavia rokotteita ottamaan painostaneet THL:n js YLE:n vastuulliset tulisi tuomita elinkautisiin vankeuksiin, ilman mahdollisuutta koskaan vapautua, kun on oletettavaa, ettei kuolemantuomiota oteta Suomessa käyttöön pahimmissakaan rikoksissa.
Oikeustajun mukaan tietoisesti kansaa tappavia rokotteita ottamaan painostaneet THL:n js YLE:n vastuulliset tulisi tuomita elinkautisiin vankeuksiin, ilman mahdollisuutta koskaan vapautua, kun on oletettavaa, ettei kuolemantuomiota oteta Suomessa käyttöön pahimmissakaan rikoksissa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aloittajan asenteellista tyhmyyttä ei pidetä maassamme rikoksena, häpeänä kuitenkin.
Taidat olla hieman sairas.
"Kun venäjä valtaa suomen,ei ennen"!!!
Entä TVH!
Valtatie 66
https://www.youtube.com/watch?v=VatH5aA3okc
Suomalaista ryhmää ei näy,
tarvitaan kansainvälinen tuomioistuin.
Britanniassa kuoli koronaan ennen rokotusten aloittamista joulukuussa 2020 keskimäärin 400 ihmistä vuorokaudessa. Kuukausi rokotusten aloittamisen jälkeen, kun tammikuussa alettiin jakamaan toista annosta vanhuksille, nousi välittömästi koronakuolleisuus tasolle 1 200 vuorokaudessa.
Koronavirus on tappava tauti. Rokotteet suojasivat pahimmilta muodoilta. Rokottamattomia hoidettiin Suomessa teho-osastoilla runsaasti yli 14 vrk ja useimmat selvisivät.
Me halutaan koronavirusta vastaan parempi ja pitkätehoisempi rokote, sen voisi vaikka liittää vuosittaiseen influenssarokotteeseen!
Sanon vaan, että aloitus on tyhmä ja asiaton.
Aloituksessa kerrotaan faktat, miten Israelin ja Britannian koronakuolleisuus moninkertaistui tammikuussa 2021, vain kuukausi sen jälkeen kun rokottaminen oli aloitettu. Samoin Suomessa vanhusten kokonaiskuolleisuus nousi korkeammalle kuin koskaan välittömästi kun toista rokotetta alettiin vanhuksille jakamaan toukokuussa 2021.
Älykäs ihminen kysyy ja etsii totuutta, miksi kaikkialla korona- sekä kokonaiskuolleisuus alkoi kasvaa rajusti heti kun vanhuksille alettiin jakamaan toista rokotetta? Alhaisen älykkyyden ihminen ei ajattele mitä on oikeasti tapahtunut, vaan uskoo aivot narikassa THL:n lääkeyhtiöitä tukevaa valhepropagandaa, vaikka tietää kuinka suuret lääkeyhtiöt ovat lahjoneen lääkeviranomaisia ympäri maailmaa vuosikymmeniä ja ovat myös tuomittuja noista rikoksista.
Kullä olet lapsenomainen. Jos ei olisi piikitetty ketään niin tilanne olisi normaali. Etkö yhtään ajattele omalla aivoilla ….
Varmaa tnokkikla purki pväissä rttiiää slvmeytimiseen..?
Israelissa nimenomaan rokotteet eivät viisinkertaistaneet koronakuolemia kuukauden sisällä rokotusten aloittamisesta, eikä Britanniassa kolminkertaistanut. Et vieläkään osaa lukea tilastoja, tai sitten edelleen valehtelet tarkoituksellisesti.