Painetta on jatkuvasti lisättävä hellittämättä.
Putinille ei siimaa.
Anonyymi
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minkäänlaisille myönnytyksille ei ole mitään aihetta.
Murhaava diktaattori ansaitsee tekojensa mukaisen käsittelyn.
No niinhän se tietysti on, mutta kun Venäjä on vähän liiankin paljon kuitenkin "Suurvalta" Joukkotuhoaseineen, pinta-alansa lisäksi. Muuten ei.
Ei noilla tavallisilla pakotteilla ole ikinä ollut mitään vaikutusta Putiniin. Sillä Fiftt-maksujärjestelmästä sulkemisella (vai mikä se oli) jne. Alussa sanottiin, että se kyllä laittaa nyt ne polvilleen. Venäjän talouden se voi laittaa joo, mutta ei Putinin sotakassaa mitenkään.
Venäjän viaton eli "Ihan pihalla oleva" kansa siitä vain kärsii. Ei Putin eikä hänen lähipiirinsä. Putte vaan naureskelee. Kaasu ja Öljy tuo hirmusummia Puten Sotakassaan joka päivä. Saksan tyhmät Vihreät alasajoivat Saksan Ydinvoiman, jotenka Saksa ei voi nyt ihan kerralla pistää putkiaan poikki Venäjälle. Ja muutama muu Keski-Euroopan maa.
Venäjä on kerännyt myös "puskuriksi" isoja säästöjä. Sitten se voi turvautua Kiinaan ja Intiaan. Kiina pitäisi saada Sotatilaan Venäjän kanssa. Haluaisin nähdä sitten Putinin ilmeen.
Putin palauttaa maailman 1800-luvulle.
Ja Venäjän kivikaudelle.
Ei auta, Vladimir on päättänyt kyykyttää globalistirikolliset kerralla.
Paha vain että rikolliset tapattavat Ukrainan kansaa aseistamalla natseja....niin nähty käytäntö.
Isis terroristeja pitivät yllä samat voimat kuin nyt Ukrainassa natsien huollossa ja koulutuksessa.
Jos Vladi-setä aloittaisi näiden rikollisten jahtaamisen ihan vain omasta lähipiiristään. Siitä seurakunnasta paljastuisi runsain määrin niin talous- kuin sotarikollisia murhaajia unohtamatta.
Wef ille ja eliitille ei siimaa.
Venäläisten pommit ja raiskaukset on enkeleiden työtä???
Kaikki heille sallittua kun vihollinen nimetään natsiksi!?
Kaikki Nato maat on Venäjälle täynnä natseja.
"Hieman "on harhaista ja ss ekavaa
Kremlissä.
Jos maallinen tuomio ei pahantekijää saa kiinni, on iankaikkinen tuomio varma. Putin on köyhänä nuorukaisena tehnyt sopimuksen vihtahousun kanssa, ja sai näin kaiken tämän maallisen vallan ja omaisuuden. Kuoleman tullessa on maksun aika.
Putiinille SIMAA!
Chamberlain teki sen virheen Hitlerin kanssa, että uskoi hullun puheita.
Ja pakko vain toivoa ettei siima katkea...
Max+2+vuotta+kun+10%+on+tullut+vapaalla+pudotuksella+alas.....
Kone+myy+Venäjän+liiketoimintonsa
Kone+Oyj+toimittaa+Venäjälle+varaosia+vielä+kolme+kuukautta+kaupan+toteutumisen+jälkeen.
Kone+Oyj+myy+Venäjän+liiketoimintonsa+paikalliselle+johdolle,+tiedottaa+yhtiö(siirryt+toiseen+palveluun).+Kone+on+allekirjoittanut+paikallisen+johdon+kanssa+osakekauppasopimuksen.
Kaupan+toteutuminen+vaatii+venäläisten+viranomaisten+hyväksynnän,+ja+sen+odotetaan+tapahtuvan+viimeistään+vuoden+2022+viimeisellä+neljänneksellä.
Kauppasummaa+ei+julkisteta.
Suunniteltuun+kauppaan+ei+kuulu+Koneen+brändin+käyttö.+Osana+kaupan+ehtoja+yhtiö+toimittaa+varaosia+Venäjälle+kolme+kuukautta+kestävän+siirtymäkauden+ajan+kaupan+toteutumisen+jälkeen.
Yhtiö+keskeytti+toimitukset+Venäjälle+3.3.2022+lähtien+Venäjän+Ukrainaan+kohdistuvien+sotatoimien+seurauksena.+Kone+myös+lopetti+uusien+tilausten+vastaanottamisen+Venäjällä.
Putinille runsaasti siimaa..
kaulan ympäri ja kireälle.
Roisto ansatsee roiston kohtalon.
Nokian renkaat päätti rullata olemattomalla vierintävastuksella loppuiäksi pois Venäjältä.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/b6c6fefb-e28d-4933-88b4-97ad9f26a0b1
Putin häviää ja Venäjä jaetaan.
'Laatumedia' on oksettava, se hekumoi isoilla otsikoilla "Putin kuolee kahdessa vuodessa."
Kun 'uutisointi' on päivittäin tätä, pitäisikö siihen uskoa millään tasolla?
Putinin henkilöön kohdistuva parjauskampanja, jota on jatkunut jo vuosia, ei voi päättyä hyvin....semminkin kun siihen yhtyy hallitustason vaikuttajat.
Hitleri ei koskaan luopunut suur Saksa haaveista.Samaan on Putleri ajamassa Venäjän kansan.Järjettömään valloitus sotaan.