Kurdien näkemyksen mukaan Turkille ei olisi saanut antaa periksi tuumaakaan. Seurauiksena se ettei Ruotsi olisi päässyt Naton jäseneksi koskaan, mutta kurdeille sellainen ei merkitse mitän.
Kurdit muiden matujen ohella uhkaavat Ruotsin kansallista turvallisuutta. Ei näistä äänekkäimmistä kurdeista ole sotatilanteessa rintamalle kuitenkaan. Ruotsin matuille Ruotsi maana ei ole mikään puolustamisen kohde edes kriisitilanteessa. Kurdit ajavat tiekasti vain omaa asiaansa ja heille on aivan sama hyökkääkö Venäjä Ruotsiin vai ei.
Ruotsi on niin moniarvoinen yhteiskunta ettei se voisi enää puolustautua mistään maasta tulevaa hyökkääjää vastaan. Aina loukattaisiin jotakuta maan sisäistä väestöryhmää.

Vastaukset 9
Vanhimmat
all-nooh
Onko Suomessa kysytty vähemmistöjen kantaa, mitä saa tehdä ja mitä ei... onko tarpeen kysyä...!?
Ei ole! Enemmistö väestö päättää asioista thats it!
no ehkäpä nuo kurdit nyt sitten välttelee ruotsia ja suomea koska NYT ON äKKILÄHTÖ! Turkkiin lomalle Aya Napaan.
Aiotko lomalle Tanskaan? Maa on muuttunut ja yhtä vaarallinen lomakohde tänä päivänä kuin Ruotsi. Seuraavassa hieman valaistusta nykypäivän Tanskasta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17450210/tanska-jarjesti-kansanaanestyksen-ja-jarjestaa-kaikista-tarkeista-asioista
Ja erityisesti varo majoituspaikkoja Steel House hostel ja Next house Hostel. Lue edellisestä. Ne varastavat rahasi ja omaisuutesi
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009031203.html
Jaffaa kun janottaa juu
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e445ef84-3490-4e9c-b706-f0571296693d
ruotsi on pahamaa nyt
mistä johtuu?
SD ja PS tuo odinit valtaa uudestaan
globaaliin vasemmistoon tuli loppu
viittaan historiaan ja saagoihin
On käytettävä konsteja millä jytkitän.