Tultiin Helsingistä käymään entisessä koti kaupungissamme, käytiin omaa koiraa moikkaamassa eläinten hautuumaalla ja järkytys oli suuri, metrin heinä kasvaa siellä, emme löytäneet hautaa, ohikulkija kertoi että kaupungilla ei ole työvoimaa eikä varaa palkata ketään joka hoitaisi eläinten hautuumaata, älkää odottako myös meitä turistejakaan, se on hyvästi Outokumpu
Olen shokissa kaupunki ei hoida velvoitettaan!
Anonyymi
401566
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Ihanko oikeasti luulit, jotta kaupunki hoitaisi myös lemmikkieläinten haudat? Kirkollisveroilla hoidetaan ihmisten hautoja ja niitäkin rajallisesti, mutta että eläintenkin haudat? Eikö sen pitäisi olla ihan eläinten omistajien asia? Näin ainakin minun mielestä.
Näin kaupunki ajaa turistit pois entiselta kotiseudultaan pysyvästi
No sepäs sattui, etteivät niitä hienikoita eläinten hautuumailta. Tään täytyy olla provo, vai ihanko oikeasti kuvittelit sen kuuluvan kaupungin tehtäviin?
Ei noin tyhmiä kaivata edes turisteina. Menkää ja pysykääkin poissa.
Vai täällä haukutaan meitä harvalukuisia turisteja jotka eksyy tuppukyläänne lateja tuomaan. Ei varmaan tuo tämä turistien haukkuminen täällä lisää!
PUM, Käläkälä...PUM....
Törkeetä toimintaa!!!
Kiitos tiedosta! Olimmekin juuri suunnitelleet reissua lemmikkien hautausmaalle täältä Turusta käsin mutta nyt taidammekin kääntää Škodan keulan kohti Kaavia, jossa alue kuulema hyvällä hoidolla.
Kaavi onkin oikea kasvupaikka jossa asukkaita kuunnellaan ja siksi turistienkin suosiossa!
Mikä on Kaavi? Joku työkalu?
paikkakunta taitaa vilistä kierokauloja eli kaksinaamaisia seläntakana sitä ihteensä jauhajia. sieltä ei tuu mitään hyvää
Ei tänne köyhiä skodineen kaivatakkaan
Kerta toisensa jälkeen mietin MIKSI kukaan vaivautuu käymään paikkakunnallamme? Toki ymmärrän jos täällä on omaisia joiden luo pitää tulla käymään, omaisten haudoilla tietty voi piipahtaa silloin tällöin.
Kerran täältä lähteneen luulisi olevan onnellisempi ja elävän vähemmillä pettymyksillä uudella paikkakunnalla. Minäkin vaikka olenkin jo 67 vuotias mietin muuttoa vaimoni kanssa muualle kuolemaa odottamaan. Outokummun ilmapiiri muuttuu vuosi vuodelta ahdistavammaksi ja luotaantyöntävämmäksi, täällä ei ole kivaa elää ollenkaan..
Lapsemme onneksi olivat viisaampia ja muuttivat ajallaan pois, toinen 15 vuotiaana ammattikouluun toisaalle ja toinen läksi lukion jälkeen ammatillisiin opintoihinsa muualle. Molemmilla hyvä ammatti ja perhe toisaalla joten hyvää muuton estettä ei ole olemassa.
Se on tuo eläinten hautausmaa yksi keskeisimmistä matkailukohteita Suomessa.
Korkeasaarikin tulee kaukana perässä.
Vanhuksetkin viihtyy koirien hautausmailla. Käykää vaikka katsomassa.
Johan on kumma.
Eläinten hautausmaan hoito on kunnan keskeisin tehtävä.
Pois turhat koulut ja uimahallit!
Voihan sitä esittää kunnalle toivomuksen myös eläinten hautuumaan hoidosta, mutta pahoin pelkään, ettei kunta ala sitä hoitamaan.
Kunnan kanta on jyrkkä EI!!! Pakolaiset ensin!
Te Persut otatte pakolaiset kohteeksi kaikessa.
Valtion ja kuntien kassat varmaan pullistelisivat, jos pakolaisia ei olisi.
Ensin tulee määrätä joka kuntaan yleinen kunnollinen koiravero. Sitten voisi alkaa haikailemaan että voisiko kunta osoittaa tonttia esim. koirien hautausmaaksi, mahdollisimman kauaksi seurakuntien hautausmaista. Hautausmaan ylläpito ei enää kunnalle kuulu, vaan se on "omaisten" vastuulla.
Kylläpä kuuluu, eläinten hautuumaan yleinen siisteys kaupungille, jokainen sitten pitää huolen oman eläimen haudan ympäristön siisteydestä.
Me turistit emme tule tukemaan kaupunkia joka ei hoida velvotteita. Hoitamaton hauta ei saa plussa pisteitä
Me turistit emme vieraile eläinten hautausmailla, ellei siellä ole pelihuonetta ja baaria. EI SE OLE KUNTA EIKÄ MIKÄÄN, JOSSA EI OLE ASFALTOITUJA KOIRIEN HAUTAPAIKKOJA.
USKOKAA NYT.
Meillä on hyvin hoidetut pieneläin hautuumaat ja asfalttitie Stadista ei niin matkaa ettei usein käytäisiin
Taitaa turhaa landelaii opettaa
Olisiko viisainta siirtää sen koiravainajan luut sinne asfaltoitujen hautuumaakäytävien varteen niin säästyisi niiltä ikäviltä "turistimatkoilta".
Voisivat rääkätyn koiransa luut viiä sinne asfalttihelvettiin eikä täällä arvostella
Vai täällä landet neuvoa antaa näin miten meijän koira on huonossa kunnossa olevalla hautuumaalla. Kaupunki ei hoida velvotteitaan!
Landet osaa antaa tosi hyviä neuvoja, ihan ilmaiseksi! Jos jokin asia harmittaa, niin paljon tuloksellisempaa olisi reklamoida suoraan kaupungintalon suuntaan. Sieltä löytyy varmaan kyseiseisen toimialan vastaava viranhaltija joka pystyy ainakin ottamaan reklamaation vastaan. Tällä palstalla on turhaa purnata ja mollata koko paikkakuntaa.
Kierrän kaukaa tämmöiset sisäsiitoiset paikat niin välttyy ikäviltä turistimatkoilta ja voi mennä paikkoihin joissa viihtyisää olla.
Hieno päätös, onnea matkaan! ...ja vie ne koirasi luut sinne viihtyisämpään hautuumaahan.
Turisteja ei liioin katukuvassa näy.
Muinoin URM kaavaili 100 000 kävijää vuoteen, nyt hyvä jos 10 000 lipun ostanutta käy kaivoksella johon upotettiin miljoonia veroeuroina ja EU apuina, takaisin ei saada rahaa koskaan...
Kaupunki siis ei rikastu ja joku lemmikkieläin hautuumaa saa pusikoitua rauhassa. Kenellekään ei tässä riidankylväjien luvatussa kaupungissa tule mieleenkään järjestää talkoita hautuumaalla.
Kuntouttava työtoiminta ei maksa teettäjälleen mitään, pari orjaa raatamaan paarmojen ja hyttysten iloksi puskia nurin..
Siis hihat heilumaan, keinoja kunnostukseen on monia vain halu teettää puuttuu...
Kuntouttava työtoiminta on Outokummussa vitsi, koko Suomi nauraa tälle Outokummun toiminta mallille, tullaan istumaan neljäksi tunniksi työpajalle kerran viikossa, senkin ajan voisi esim kaataa heinää eläinten hautuumaalla tai muuta yleishyödyllistä puuhaa jossain muualla, resussia varmasti olisi, mutta ohjaajat ovat myös vanhoja kuntoutuksessa olleita , saaneet muutaman kuukauden jobin että pääsevät liiton rahoille. Laittakaa Outokumpu asiat kuntoon ihan oikeasti, se maksaa itsensä takaisin moneen kertaan myöhemmin jos ymmärrätte.
Asiaa, kannatan lämpimästi. Toimintaa työttömille ja paikat kuntoon..
Talkoolla hautuumaa kuntoon
Jos turistien tuleminen tänne on kiinni jostain eläintenhautuumaan kunnosta niin en tiedä missä maailmassa ihmiset ellää
Turistien puute on suoraan verrannollinen matkailukohteiden markkinointiin. Missään mediassa en ole mainoksia tai ilmoituksia nähnyt, uutisjuttujakin vuosia sitten oli mutta se ei riitä koska ihmisillä on huono muisti.
Lemmikkien hoitamaton hauta alue pitäisi hoitaa kuntoon talkoilla, paikkakunnan ilmapiiri ei ole talkoisiin taipuvainen. Ilmapiiri ja yleinen asenne matkailuun ja matkailijoita kohtaan on vähintäänkin tyrmäävä, muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla eikä lehtijuttujen muodossa..
Minä tulen Outokumpuun tulevalla viikolla, käyn niittämässä eläinten hautuumaan onko muita paikkoja mitä pitäisi siivoilla tai niitellä?
Hyvä
Kyllä aika hyvin talkoilla hoitaneet.
Saattaa tää kesä itikoita liikaa talkoisiin.
Harvalla on koirapuisto ja koirien uintipaikka.
Tuohonko sulla loppu koira vainoon arvostus olisitko joutunut heinikossa kävelee.
Kunta jo viikottain padkspusdit vaihtaa koiran kakka roskiksiin.
Koiraveroa pitäs kantaa..
Ihmisten haudat hoitaa seurakunta maksua vastaan
Pysykee sielä isola kirkola elekee tulla toiste tänne tuppukyllää.
Kaupunkin assii ei oo hoitoo hautuumuata vaikka se oissii hyvä assii. Kaapunti ei hoia immeistenkää hautoja, seurakunnat hoitaa sen puole. lemmikkilöihen hauvat pitäs hoitoo talakoila tai jokkainen hoitakkoon oman lemmikkisä leposijan