Tv-jumalanpalvelus tulee Lopen suviseuroista 3.7.

"Suviseurojen historian ensimmäinen tv-jumalanpalvelus lähetetään suorana Lopelta. Suora lähetys jumalanpalveluksesta alkaa 3.7. Ylen TV1:llä ja Areenassa klo 10."(yle.fi).
571148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Jos tämä pitää paikkansa, on se osoitus siitä, että SRK on päättänyt vesittää aikanaan annetun TV-kieltopäätöksen. Muuttumattoman opin "Jumalan valtakunta" muuttaa oppiaan. Onko se oikein, että TV:n omistamisesta on aikanaan heitetty saatanalle? Kaikkihan me katsomme TV-ohjelmia vähintäänkin netistä, eikä TV:n omistamisesta enää eroteta RY:n jäsenyydestä.

Äänestä
  • Näinpä.
    Kovasti ristiriitaa noissa VL-lahkon opeissa.

    Äänestä

  • Ei sitä teknologiaa ikinä vierastettukaan vaan sisältöä, joka suurimmaksi osaksi oli viihteellistä. Maailma on muuttunut, ja se viihteellisyys on nyt siirtynyt kaikkien puhelimiin. Koska puhelin on tarpeellisempi kuin lähinnä viihteeksi tarkoitettu tv, "kielto" (mielestäni pikemminkin kehotus) koskee lähinnä sopimatonta mediasisältöä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sitä teknologiaa ikinä vierastettukaan vaan sisältöä, joka suurimmaksi osaksi oli viihteellistä. Maailma on muuttunut, ja se viihteellisyys on nyt siirtynyt kaikkien puhelimiin. Koska puhelin on tarpeellisempi kuin lähinnä viihteeksi tarkoitettu tv, "kielto" (mielestäni pikemminkin kehotus) koskee lähinnä sopimatonta mediasisältöä.

    Tänäänkin voi yhä edelleen ostaa puhelimen mistä ei voi viihdettä seurata.Mullakin on ihan peruspuhelin missä nettiä ei voi seurata.

    Osa ihmisistä on kyllä jäänyt aika pahasti puhelimen käyttöön koukkuun.Kaupassa monetkin ovat meinanneet kävellä minuun pahki kun ollaan kännykästä ruvettu seuraan somea eikä näe sitte muita ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tänäänkin voi yhä edelleen ostaa puhelimen mistä ei voi viihdettä seurata.Mullakin on ihan peruspuhelin missä nettiä ei voi seurata.

    Oletan että et käytä nettiä missään muuallakaan..

    Äänestä

Huonoihin TV- ja nettisisältöihin ei uskovaisten kanta ole muuttunut.

Äänestä
  • No kuule: aikanaan edes kouluTV:stä tulevaa luonto-ohjelmaa ei uskovaisen sopinut katsoa.
    Kiellon perusteena oli ns. porttiteoria: jos tänään katsot luontodokuemnnteja, huomenna katsot jo väkivaltaa, pornoa ja ties mitä muuta yhtä hirvittävää.

    Sylettää tuo VL-lahkon venkoilu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kuule: aikanaan edes kouluTV:stä tulevaa luonto-ohjelmaa ei uskovaisen sopinut katsoa.
    Kiellon perusteena oli ns. porttiteoria: jos tänään katsot luontodokuemnnteja, huomenna katsot jo väkivaltaa, pornoa ja ties mitä muuta yhtä hirvittävää.

    Sylettää tuo VL-lahkon venkoilu.

    Ihmettelin tuota koulu-tv-asiaa kerran itsekin vanhemmilleni (70-luvun lapsia). Kuulemma lapset olivat itse käsittäneet sen olevan väärin, ei heitä oltu siihen ainakaan vanhempieni piireissö ohjattu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmettelin tuota koulu-tv-asiaa kerran itsekin vanhemmilleni (70-luvun lapsia). Kuulemma lapset olivat itse käsittäneet sen olevan väärin, ei heitä oltu siihen ainakaan vanhempieni piireissö ohjattu.

    On tullut 70-80 - lukujen taitteessa SRK:n työvaliokunnalta paikallisyhdistyksille kirje, jossa opastetaan myös koulu-TV:n olevan uskovaiselle sopimatonta. Sittemmin kieltoa on tässä kohtaa loivennettu, mutta kyllä sillä totuuspohja on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On tullut 70-80 - lukujen taitteessa SRK:n työvaliokunnalta paikallisyhdistyksille kirje, jossa opastetaan myös koulu-TV:n olevan uskovaiselle sopimatonta. Sittemmin kieltoa on tässä kohtaa loivennettu, mutta kyllä sillä totuuspohja on.

    Tuo kouluTV-kielto oli minulle itsestään selvä asia.
    Muistan aina, miten asiaa käsiteltiin paikallisella RY:llä vielä niinkin myöhään, kuin 1985 (vuoden, parin tarkkuus).
    Kieltoa ei tuolloisen näkemyksen mukaan ollut syytä lieventää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On tullut 70-80 - lukujen taitteessa SRK:n työvaliokunnalta paikallisyhdistyksille kirje, jossa opastetaan myös koulu-TV:n olevan uskovaiselle sopimatonta. Sittemmin kieltoa on tässä kohtaa loivennettu, mutta kyllä sillä totuuspohja on.

    Aivan totta oli tuo tv-kielto oppitunneilla. Lapset vaan käytävälle häpeämään kun muu luokka katsoi opettavaisen filmin. Oli se järkyttävää aikaa, hävettää vieläkin niin vietävästi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan totta oli tuo tv-kielto oppitunneilla. Lapset vaan käytävälle häpeämään kun muu luokka katsoi opettavaisen filmin. Oli se järkyttävää aikaa, hävettää vieläkin niin vietävästi.

    Olen osallistunut tähän keskusteluun ja olen syntynyt -74. Muistan istuneeni koulun käytävällä sen takia, että uskovaisen ei ollut soveliasta katsoa tv:tä. Vuosi on ollut -82, -83 tai -84.

    Äänestä

Olisiko tuo lähetys ns. ulkopuolisia varten, kun vl.-uskovien elämä niin kiinnostaa ja saa arvosteluja aikaiseksi. nyt voi sitten aloittaa "uuden luvun" arvosteluissa ja seurata mitä seuroissa tapahtuu, poikkeaako se evl.- kirkon opeista miten paljon !?

Äänestä

Suviseuroihin ei aluksi sallittu tulevan edes TV:n kuvausryhmää ja samasta syystä Suviseuroista ei aikaisemmin ole lähetetty esimerkiksi Jumalanpalveluksia ohjelmana. Sekin on ollut kannanotto. Nyt tämä tuleva ohjelmakin tulee nähdä kannanottona, ihan samalla lailla kun menneet ovat olleet kannanottoja.

Äänestä
  • Muuttumattoman opin lahkon muuttuva oppi....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muuttumattoman opin lahkon muuttuva oppi....

    no ei se ole opillinen kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    no ei se ole opillinen kysymys.

    On se Vl:ssa ollut opillinen kysyms, televisio. Nimittäin jos on TV:n omistamisen takia erotettu RY:stä ja hoidettu ulos "Jumalan valtakunnasta". Esimerkkejä tapauksista on paljon, sitä ei pysty kiistämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    no ei se ole opillinen kysymys.

    Ei ole opillinen kysymys. Me VL-lahkolaiset emme vain halua katsoa TV:tä, emme halua kuunnella kevyttä musiikkia, emme halua meikata, emme halua juoda viiniä (vaikka itse jeesus sitä joi), emme halua tanssia, emme halua käyttää ehkäisyä, emme halua sitä ja emme halua tätä. Ai miksikö emme halua? No siksi, koska emme halua ja oppimme ei niitä salli....
    ; D

    Emme halua katsoa TV:tä, koska puhujasetä/ -sedät siellä seuroissa on sanonu, että me uskovaiset emme halua katsoa TV:tä.
    Ja sit siionimme julkaisuissa on kanssa kirjoitettu monasti, että me ei tosiaankaan haluta sitä TV:tä katella.
    Ja jos puhujasetä sanoo tai painettuun sanomaan on kirjoitettu että jotain ei saa haluta, niin se haluaminen on syntiä ja siitä haluamisesta tulee tehdä parannus.
    Puhujasedän sanomiset on kuiteski suoraa puhetta jumalta. Samoin siionimme kirjoitukset on pyhiä ja niiden teksti tulee itse jumalalta.

    Niin kerta. Ettäs tiijätte!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muuttumattoman opin lahkon muuttuva oppi....

    Ai se, että synnit saa anteeksi, jos niin uskoo?

    Kuvausryhmää ei päästetty, koska lestadiolaiset pelkäsivät ohjelman olevan mustamaalausta. Sellaiseen on tässä uskossa saanut tottua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai se, että synnit saa anteeksi, jos niin uskoo?

    Kuvausryhmää ei päästetty, koska lestadiolaiset pelkäsivät ohjelman olevan mustamaalausta. Sellaiseen on tässä uskossa saanut tottua.

    Niin, on tosi hyvä että myös sen TV:n katselusynnin saa uskoa anteeksi.
    Raamatsussahan on mainittu selkeä TV:n katselukielto.
    Nopeasti raamattua vilkaisemalla en saanut vastausta siihen, onko TV-kameran käyttäminen syntiä.
    Saako uskovainen siis ostaa semmosen tv- tai videokameran?

    Semmoisiahan on ollu jo vuosikymmeniä (silmienpyörittelyemoji)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole opillinen kysymys. Me VL-lahkolaiset emme vain halua katsoa TV:tä, emme halua kuunnella kevyttä musiikkia, emme halua meikata, emme halua juoda viiniä (vaikka itse jeesus sitä joi), emme halua tanssia, emme halua käyttää ehkäisyä, emme halua sitä ja emme halua tätä. Ai miksikö emme halua? No siksi, koska emme halua ja oppimme ei niitä salli....
    ; D

    Se olisikin helppoa olla uskomassa jos ei tunne mitään halua tehä syntiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se olisikin helppoa olla uskomassa jos ei tunne mitään halua tehä syntiä.

    Mutta eihän TV:n katselu ole syntiä, eihän?
    Voisiko SRK antaa nyt virallisen julkilausuman tästä TV-asiasta. Mikä on tämän päivän totuus?
    Eihän tässä perässä pysy, kun muuttumattoman opin VL- lahko muuttaa oppejaan niin vinhaan tahtiin.
    Lukitkaa nyt ihmeessä joku kanta tähän asiaan, kiitos!

    Äänestä

Näin pitikin käydä: vanhoillislestadiolaisuus ja liikkuvan kuvan suhde, vieläpä Ylellä. Toki on jo aiemminkin ollut: Elävä Arkisto tietää.

Äänestä

SRK on kuulemma ostanut jopa radiomainoksen!
Tuntus huoli jäsenkadosta olevan sangen kova : )

Äänestä
  • Urheiluseuran mainokset sopisivat seurakentälle. Niitä me uskovaiset seurataan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Urheiluseuran mainokset sopisivat seurakentälle. Niitä me uskovaiset seurataan.

    Joko SRK myy mainosaikaa siellä suviseuroihin?
    Joku ehkäisyvälinevalmistaja olisi varmasti halukas maksamaan isonkin rahan siitä, että pääsisi mainostamaan seuraväelle omia tuotteitaan.
    Samoin THL tai keuhkovammaliitto ostaisi mieluusti mainosaikaa, jossa tuotaisiin esiin tupakoinnin vaaroja .

    SRK saisi mainostulojen myötä rahukkia sinne tyhjänä olevaan kirstuun, ehkäisyvälinevalmistajakin hyötyisi kasvaneen kysynnän muodossa.
    Tässä yhtälössä kaikki osapuolet voittaisivat.

    Äänestä

Jospa katsotte netin välityksellä "Lopen suviseurat" ja sieltä kuvat, niin monen linkin kautta pääsee "tsuumailemaan" kuvia, niin näkee mikä "kato" on käynyt seuraväkimäärässä !! ??

Äänestä
  • No ei kyllä katota!

    Äänestä

En tiedä Suviseurojen kävijämäärästä mitään kuin vanhasta muistista. Kauniilla kelillä ihmiset viihtyvät keskikentällä ja sateisella ollaan sitten vaunuilla. Ex-vl:t ja ulkopuoliset käyvät myös Suviseuroissa, Porin Suviseurat 2017 olivat keskellä kaupunkia Kirjurinluodossa ja se kyllä näkyi väkimäärässä. Kuitenkin jäsenkatoakin on, lähisukulaiseni kertoi erään Lounais-Suomalaisen Rauhanyhdistyksen jäsenmäärän pienentyneen korona-aikana.

Hyvä jos liike kykenee uudistumaan, menneitten ei pitäisi kuitenkaan antaa olla menneitä vaan virheistä pitää oppia ja menneisyyttä pitää osata tarkastella kriittisesti. Monenlaisia puheenvuoroja täällä on, osa purkaa pettymystään ja osa haluaa saada aikaan muutosta. Ainoaksi oikeaksi "Jumalan valtakunnaksi" liike ei mielestäni voi itseään väittää tuolla taustalla.

Äänestä

Kentän täyttöaste ratkaisee. Harvakseltaan oli asuntovaunuja sijoiteltu, onko palokujia vai jotain muuta? Etelän suvarit nyt ei tyypillisesti niin paljoa väkeä ole kerännet. Arvioisin, että noin 60 tuhatta ihmistä olisi paikalla. Normaali vaihteluväli on sieltä 55 - 80 tuhatta kävijää, Pori 2017 oli poikkeuksellisen suuri tapahtuma. Ai, unohtui tarkastella kuvista ikäjakauma, onko suurin ryhmä 30 - 50 vuotiaat? Liikkeen kannattajapojan kannalta juuri tällä on merkitystä. 80-luvun alussa suurin ikäryhmä edustettuna oli nimenomaan lapset ja nuoret.

Äänestä

Suviseurojen You tube-kanavalta on voinut jo muutaman vuoden katsoa smart-tv:stä muutakin kuin jumalanpalveluksen. Yleltä tulee eka kerran.

Äänestä
  • Nytkin katson suoraa lähetystä suviseuroista itse televisiosta enkä muulta näytöltä. Ehtoollinen lienee menossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nytkin katson suoraa lähetystä suviseuroista itse televisiosta enkä muulta näytöltä. Ehtoollinen lienee menossa.

    Smart-laite toimii, kun on wifi-yhteys.

    Äänestä

Tv lähetyksestä käy ilmi myös se että pitkäaikaista perheväkivaltaa harjoittanut vl perheenisä ja pappi on jakamassa Lopen suviseuroissa ehtoollista! Siis miten tämä voi olla mahdollista??? Voisiko srk vastata?
Johtuuko siitä että kuuluu pappissukuun ja isäkin on pappi? Onhan tämä luokatonta että sitten julistetaan lasten arvoa ja kuitenkin lasten ja naisten asema poljetaan srk: n toimesta niin alas kuin vain voi! Toivottavasti tähän reagoidaan ettei sama pääsee tapahtumaan opistoseuroissa!!! Vai eikö yhtään mikään olekaan muuttunut hoitokokous ajoilta???

Äänestä
  • se VL-pappi on kato saanut kaikki synnit anteeks, myös sen perheväkivallan.

    Äänestä

Se on nyt yhtä lähetystyötä tuo kuvaus, jospa olisi jatkossa vähempi "nalkutusta", kun tulee tietoa uskosta. Monia vuosia on voinut seurata virtuaali kirkkoja, varsinkin nyt korona-aikoina, missä on ollut vl.-papit toimittamassa jumalanpalveluksia.
EI silti tarvita sitä telkkaria, ei varsinkaan niitä "sonta"ohjelmia, kun ulkopuolisetkin jo mollaavat tv:n ohjelmia ja luopuneet koneista !!

Äänestä
  • Ulkopuoliset luopuu TV-koneista, mutta lestaatiolaiset ottaa niitä käyttöönsä.
    Johan on omituista menoa ja meininkiä!

    Äänestä

Menkää paikan päälle. Päälle paikan. Itsekin poljin ihan omin voimin 120 kilometrin polkupyörälenkin. Vesi loppui 63 kilometrin kohdalla, kun olin suviseurojen kohdalla. Ystävälliset liikenteenohjaajat opastivat raikkaan juomaveden ääreen, josta ammensin pullon täyteen raikasta ja siunattua vettä. Iloisin mielin jatkoin polkemista. Kiitos vielä kerran!

Tunnelma oli rento ja paljon nuoria ihmisiä. Kuin kylä kylässä. Hieno ja upea tapahtuma näyttää olevan. Toivottavasti häiriköt ja huligaanit pysyvät suviseuroista nähten kaukana.

Äänestä
  • Oliko siunattu vesi hyvää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko siunattu vesi hyvää?

    Suorastaan erinomaista. Itken vieläkin silkasta auvosta. Ja tämä ei ollut vitsi. Tuli siunattu olotila.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suorastaan erinomaista. Itken vieläkin silkasta auvosta. Ja tämä ei ollut vitsi. Tuli siunattu olotila.

    No voi ihme! Täytyykin tästä lähteä fillaroimaan. Lopelle on kyllä matkaa n. 400 km. Olen siellä joskus tiistaina tai keskiviikkona.
    Laitan pyörän perään peräkärryn, niin saan tuotua sitä siunattua vettä kanistereissa ihan enemmänkin.
    Tosi paljon kiitoksia kun vinkkasit asiasta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suorastaan erinomaista. Itken vieläkin silkasta auvosta. Ja tämä ei ollut vitsi. Tuli siunattu olotila.

    Saako tuota SRK:n siunattua vettä ruokakaupoista?
    Maksan siunatusta vedestä ainakin yhtä paljon, kuin kauppojen myymästä keppanasta (keskioluesta).
    Siunattua vettä ei passaa juoda liikaa, yliannostuksen riski on melkoinen.
    Koska pienikin määrä siunattua vettä riittää, niin hinnan voi tosiaankin vivuttaa sinne oluiden kanssa samalle tasolle.

    Ei tietenkään. Siunattu vesi on aina saatavilla rahatta, ilmaiseksi. Jeesus itse on elämän vesi ja leipä. Joka Hänen luokseen tulee koskaan enää janoa, ei isoa. Koska kuitenkin ruumiimme kaipaa vettä, tuota hookaksoota, muuttuu sekin siunatuksi olosuhteiden täyttyessä. Jopa kymmenien tuhansien kristittyjen kokoontuessa yhteen muuttuu alueella virtaava vesijohtovesikin siunatuksi. Edellytys on tietenkin että nauttija on myös Jeesuksen Hengessä. Sielujen vihollisen hengessä olevat juoksevat kiljuen karkuun voimatta edes juoda tuota siunattua vettä, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään ihmisen sisuskaluissa. Veden lisäksi suolat ovat tärkeä rakennusaine, mutta siitä myöhemmässä lähetyksessä lisää.

    Äänestä

Näyttääks ne jo hihulipaskaa tölsyssäkin.

Äänestä
  • "haiseeeks siel ylhääl" isosiskon rippileirillä joskus 1980-luvulla.

    Äänestä

Jos nykypäivän on TV:n katselu oman tunnon asia, niin ovatko ne kuitenkin helvetissä, jotka ovat TV:n takia erotettu "ainoasta oikeasta uskosta"?

nimim. kysyn vaan

Äänestä

Tämä ei saane paljon katsojia

Äänestä

Luulen että näinkin harvinainen tilaisuus nähdä Leevin saarnojen referointia suoraan televisiosta kiinnostaa katsojia kovastikin.

Äänestä

Mihin aikaan Jumala puhuu?

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä
  • Tää on kyllä uskomatonta miten ihmiset luulevat että läjä eletriniikkaa olisi syntiä ja kielletty.

    Tv kieltoa ei ole koskaan ollutkaan. Jokainen joka uskoo jumalansanaan ymmärtää sen, että kyse on sisällöstä eikä laitteesta. Jos juot lasista vettä, te sekee hyvää, mutta jos lasissa on myrkkyä niin ei se hyvää tee. Jos sydämmessä on usko, ymmärtää kyllä mitä tv tarjoaa, vettä vai myrkkyä? No sekä että, mutta enimmäkseen myrkkyä. Kannattaako sitä sillon hankkia?

    Nykyää se läjä eletroniikkaa on jokaisella taskussa. Siinä onkin siitten valintojen mailma. Juoko sitä myrkkyä vai ei? Moni onkin myrkyttänyt itseään ja saastuttanut sielunsa ja menettänyt uskonsa. Eikö se olekkin silloin hyvä että ollaan tarjoamassa esimerkiksi suviseura jumalanpalveluksen muodossa vettä myrkkyvalikoiman seassa, jotta yksikin sielu pelastuisi nyky mailman keskellä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tää on kyllä uskomatonta miten ihmiset luulevat että läjä eletriniikkaa olisi syntiä ja kielletty.

    Tv kieltoa ei ole koskaan ollutkaan. Jokainen joka uskoo jumalansanaan ymmärtää sen, että kyse on sisällöstä eikä laitteesta. Jos juot lasista vettä, te sekee hyvää, mutta jos lasissa on myrkkyä niin ei se hyvää tee. Jos sydämmessä on usko, ymmärtää kyllä mitä tv tarjoaa, vettä vai myrkkyä? No sekä että, mutta enimmäkseen myrkkyä. Kannattaako sitä sillon hankkia?

    Nykyää se läjä eletroniikkaa on jokaisella taskussa. Siinä onkin siitten valintojen mailma. Juoko sitä myrkkyä vai ei? Moni onkin myrkyttänyt itseään ja saastuttanut sielunsa ja menettänyt uskonsa. Eikö se olekkin silloin hyvä että ollaan tarjoamassa esimerkiksi suviseura jumalanpalveluksen muodossa vettä myrkkyvalikoiman seassa, jotta yksikin sielu pelastuisi nyky mailman keskellä?

    "Tv kieltoa ei ole koskaan ollutkaan."

    Vääristelet rankasti totuutta ja historiaa. Mutta se historian vääristelyhän teilä lestoilta onnistuu...
    TV-kielto on ollut erottamaton osa VL-lahkon opetusta.
    Ankarimmillaan tuo kielto oli 60- ja 70- luvuilla.

    Äänestä

Vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole mitään muuta hyvää kuin vanhat Siionin Laulut ja yhteenkuuluvuuden tunne tai yhdessä kulkeminen, yhteisöllisyys. Niitä Siionin laulujakin on pilattu vähintäänkin viimeisellä laulukirjauudistuksella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

"Suviseurojen historian ensimmäinen tv-jumalanpalvelus lähetetään suorana Lopelta. Suora lähetys jumalanpalveluksesta alkaa 3.7. Ylen TV1:llä ja Areenassa klo 10."(yle.fi).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu