Olen syntynyt esikoislestadiolaiseen perheeseen. Murrosiän aikaan aloin kumminkin kyseenalaistaa asioita. Muuttaessani pois kotoa 18-vuotiaana aloin elää ns. "maailmassa". Kävin toisinaan kokouksissa ja annoin vanhempieni ymmärtää että kaikki on aivan kuten ennenkin. Tätä valheellista elämää olen joutunut elämään tähän päivään saakka. Syyllisyys painaa, enkä haluaisi tuottaa vanhemmilleni pahaa oloa. Nykyään he toki jo tietävät minun nauttivan alkoholia ja luulenpa heidän tietävän esiaviollisista seksisuhteistanikin. Olen tavannut elämäni miehen jota he eivät hyväksy, sillä eivät halua minun luopuvan uskosta. Uskon Jumalaan, mutta omalla tavallani. Joudun taistelemaan syyllisyydentunnon, pelon ja häpeän kanssa usein. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa että tiedän mitä haluan, enkä anna muiden siihen vaikuttaa. Kuitenkin vaikemmaiksi asiaksi koen vanhemmat ja lähipiirin jotka eivät hyväksy asennettani ja tapaani elää. Kuinka kauan jaksan tasapainotella näiden kahden "maailman" välissä? Omille jaloilleni noustessani kokeilin kaikkea mahdollista; ( kuten niin monet "ex-lestadiolaiset" )reipasta alkoholin ja huumeiden käyttöä, runsaasti seksisuhteita. Kadotin itseni hetkeksi. Nyt olen menossa kohti parempaa balanassia. Ongelmani siis on toisten miellyttäminen ja leatdiolaisuustaustani minuun jättämä hyväksynnän saaminen. Samansuuntaisia kokemuksia teillä muilla? Asiallista kommenttia kts.
Kadotettu karitsa
essulessu
8801
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Ongelmani siis on toisten miellyttäminen ja leatdiolaisuustaustani minuun jättämä hyväksynnän saaminen. "
Matt.
10:34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
10:35 Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
10:36 ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa.'
10:37 Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
Näinkö Sinä autat ihmistä ahdistuksessa? Jumalalla ratsastava mulkku olet!
Haluan tukea sinua omalla kokemuksellani, joka oli kirjoitettu toiselle foorumille, asia on sama.
Tälläkin palstalla lestadiolaiset tuntuvat puolustavan lahkoaan epätoivoisesti. Onneksi vain hyvin harva lahkon vaikutuspiiristä pois päässyt lähtee tuohon manipulointiin tai palaa sinne enää koskaan takaisin. Tiedän, että he kirjoittavat, niin kuin asian näkevät ja uskovat, mutta se, että voi nähdä kyseisen lahkon todellisessa valossa, on suunnattoman vaikeaa jo vauvasta alkaneen aivopesun ja manipuloinnin tuloksena. He eivät todella ole vastuussa siitä mitä he kirjoittavat, sillä heillä ei ole kykyä nähdä metsää puilta. Lestadiolaisuudessa on syntiä edes ajatella sitä vaihtoehtoa, että lahkossa tai sen opeissa olisi jotain vikaa.
Mielestäni tämä palsta on tarkoitettu keskustelufoorumiksi ihmisille, jotka kokevat joutuneensa kärsimään jonkin lahkon vaikutuspiirissä, eikä suinkaan itselleen sokeiden lahkolaisten puolustuspuheita varten. Jos vielä koette, että lestadiolaisuudessa ei ole mitään vikaa, niin miksi ylipäätään olette täällä. Onko tarkoituksenne rankaista ja syyllistää edelleen "eksyneitä lampaina" ja aiheuttaa heille lisää ahdistusta ja tuskaa? Uskon ja toivon, että mieliinne on pesiytynyt jo epäilyksen siemen, mutta ette uskalla sitä itsellenne vielä tunnustaa. Toivon todella, että silmänne aukeaisivat ja löytäisitte elämällenne uuden, vielä paljon paremman suunnan. Jos todella koette, että elämänne lestadiolaisten keskuudessa on hyvää, niin sen ulkopuolella, se on vielä monin verroin parempaa. Tunnistan näistä kaikista puolustuspuheista lestadiolaisuudelle ominaisen peittelyn, valehtelun, kaunistelun, tuomitsemisen ja syyllistämisen ilmapiirin, jossa laupeudesta tai hyvyydestä ole tietoakaan. Tämä perustuu minun omakohtaisiin kokemuksiini. Olen myös saanut jakaa näitä kokemuksia lukuisten samanhenkisten ihmisten kanssa, joten en voi olla täysin väärässäkään.
Kun nyt olen saanut yli 15 vuotta etäisyyttä lestadiolaisuuteen, alan olla vapaa vanhempieni lestadiolaisten tuella harjoittamasta mielivallasta ja sairaista opeista, sekä kasvatuksesta, joka melkein tuhosi minut. Olen kuitenkin joutunut hyväksymään sen tosiasian, että en koskaan tule toipumaan kokonaan. Nyt näen vanhempani, sukulaiseni ja entiset lestadiolaiset ystäväni aivan eri valossa: ahdistuneina, masentuneina ja alistuneina ihmisraunioina, jotka elävät valheellista elämäänsä jatkuvassa syyllisyydentunnoissa, josta vain ahkera seuroissa käyminen hetkeksi armahtaa. Joka päivä kiitän omaa korkeampaa voimaani, siitä että minulla oli viisautta ja ennen kaikkea voimia ja rohkeutta lähteä. Se ei ollut helppoa, sillä samalla jouduin jättämään kaikki ystäväni, vanhempani ja yhteisön, jonka ulkopuoleen en juuri ollut tutustunut: Minut oli aivopesty siihen, että "maailma" on paha. Kaikki maailmassa ovat pahoja ja haluavat minulle ainoastaan pahaa. Lestadiolaisuus vähintäänkin kehottaa pitämään mahdollisimman suurta etäisyyttä "maailmaan", eli muihin kuin lestadiolaisiin. Siihen epätoivon, syyllisyyden ja huonouden ilmapiiriin en halua enää koskaan palata.
Minulle itselleni on oikeastaan aivan sama, missä ihminen tulee onnelliseksi tai mistä hän löytää yhteisön, jossa kokea hyvyyttä, hyväksyntää, hellyyttä, lämpöä, rakkautta, tasavertaisuutta, iloa, onnea, uskoa tulevaan, hyviä ihmissuhteita, elämäniloa, arvokkuutta. Itse löysin lestadiolaisuudesta ainoastaan em. asioiden negaatiot.
--------Tämä on ainoastaan minun totuuteni. Ota siitä mitä haluat, ja unohda loput.-------
Toivon, että et tuhlaa aikaasi syyllistämällä, väheksymällä tai ehdollistamalla, sillä sitä olen saanut lapsena tarpeeksi.
Toivon voimia jokaiselle uskonnon uhrille toipua toimimattoman ja sairaan perheen aiheuttamista traumoista. Ole varovainen kun etsit, sillä olemme lapsuuden kokemuksista johtuen läheisriippuvaisia, miellyttämisen haluisia, helposti manipuloitavia ja ennen kaikkea äärimmäisen haavoittuvia. Kun itse pystyin unohtamaan uskonnon, se avasi minulle portit kehittää omaa henkilökohtaista uskoani ja hengellisyyttäni.
--------
1. Meille on kehittynyt huono itsetunto sen tuloksena, että meitä on arvosteltu lapsena. Aikuisina jatkamme tätä vanhempiemme mallia ja tuomitsemme itsemme ja muut ankarasti. Yritämme peittää huonoa itsetuntoamme pyrkimällä olemaan täydellisiä ja kaiken arvostelun yläpuolella samalla kontrolloiden, arvostellen ja halveksien muita ihmisiä.
2. Meillä on taipumus eristäytyä, koska olemme peloissamme. Tunnemme olomme epämukaviksi muiden ihmisten, etenkin auktoriteettien, seurassa.
3. Etsimme epätoivoisesti rakkautta ja hyväksyntää. Olemme valmiita tekemään mitä tahansa, jotta muut ihmiset pitäisivät meistä. Emme halua loukata ketään. Niinpä olemme uhrautuvaisia sellaisissakin tilanteissa ja ihmissuhteissa, jotka vain vahingoittavat meitä.
4. Pelkäämme vihaisia ihmisiä ja meihin kohdistuvaa arvostelua, koska se saa meidät tuntemaan itsemme riittämättömiksi ja turvattomiksi.
5. Meistä tuli pakonomaisesti käyttäytyviä tai otimme puolisoksemme jostakin riippuvaisen tai jonkun muun pakonomaisesti toimivan henkilön kuten työnarkomaanin, varmistaaksemme sen, ettei meitä hylättäisi.
6. Elämme elämäämme tuntien itsemme uhreiksi ja syytämme vaikeuksistamme muita. Myös ystävinä ja kumppaneina meitä viehättävät uhrin roolin omaksuneet ihmiset. Niinpä sekoitamme rakkauden ja säälin. Siksi olemme taipuvaisia rakastamaan ihmisiä, joita voimme sääliä ja pelastaa.
7. Olemme joko ylihuolehtivaisia tai ylivastuuttomia. Otamme vastuun muiden ongelmista ylikehittyneen vastuuntuntomme vuoksi tai oletamme muiden ihmisten olevan vastuussa meidän ongelmiemme ratkaisemisesta. Kummassakaan tapauksessa meidän ei tarvitse katsoa omia virheitämme ja vastata omasta elämästämme ja valinnoistamme.
8. Tunnemme syyllisyyttä, kun pidämme puoliamme emmekä myötäile muita ihmisiä.
9. Traumaattisen lapsuutemme seurauksena kiellämme, vähättelemme ja tukahdutamme tunteitamme. Emme tiedosta sitä, miten kyvyttömyys tunnistaa ja ilmaista tunteita on vaikuttanut aikuiselämäämme. Tämä koskee myös myönteisiä tunteitamme. Se, ettemme ole kosketuksissa omiin tunteisiimme, on eräs tärkeimmistä kieltomekanismeistamme. Tulemme riippuvaisiksi omista tunnekuohuistamme; innostus, kiihtymys ja jännitys saavat meidät valtaansa.
10. Olemme läheisriippuvaisia henkilöitä. Pelkäämme, että meidät hylätään ja teemme mitä hyvänsä ihmissuhteen säilyttämiseksi, jotta meidän ei tarvitsisi kokea tuskallisia tunteita. Kaikki tämä on seurausta siitä, että elimme sairaiden ihmisten kanssa – ihmisten, jotka eivät tunnetasolla koskaan vastanneet meidän tarpeisiimme.
11. Tunnemme itsemme toivottomiksi ja avuttomiksi. Tämä johtuu lapsuudenkotimme perinnöstä: kieltämisestä, kontrolloinnista, eristäytymisestä, häpeästä ja aiheettomasta syyllisyydestä.
12. Läheisyys, turvallisuudentunne, luottamus ja sitoutuminen ovat meille vieraita ja vaikeita asioita ihmissuhteissa. Koska meidän on vaikea asettaa selviä henkilökohtaisia rajoja kahden ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa, annamme helposti periksi kumppanimme tarpeille ja tunteille unohtaen itsemme.
13. Lykkäämme usein asioiden hoitamista myöhemmäksi ja meillä on vaikeuksia saattaa loppuun aloitettuja töitä.
14. Meillä on voimakas tarve kontrolloida ihmisiä ja omaa elämäämme.
Lähde: AAL
Upeaa analyysiä! Mistä tuo on peräisin? Kiinnostaisi vähän tarkemminkin perehtyä.
Ja viestiketjun aloittajalle: et tosiaan ole yksin. Itse olen elänyt aivan samantyyppisessä tilanteessa, tosin sillä erotuksella, että kieltäydyin avoimesti menemästä seuroihin ja olemalla avoimesti myös "jumalaton" (vaikkei tuo nyt ihan koko totuus olekaan)... Voimia!
"Joudun taistelemaan syyllisyydentunnon, pelon ja häpeän kanssa usein"
Pelossa on jo rangaistusta tarpeeksi. Se että sinä uskot Jeesukseen? ja käyt hänen kanssaan päivittäin pitää sinut pelastuksen tiellä. Jokaisella ihmisellä on oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan, elämä on annettu elettäväksi. Ellei vanhempiesi uskonmuoto sinua miellytä, miksi et hakisi sitä sinun omaa juttuasi Jeesuksen kanssa. Jeesuksella on niin valtava syli, että sieltä löytyy ihan joka lähtöön.
Ole rohkealla mielellä, mutta tiedä kuitenkin mihin vaellat. Nuoruus on kokeilun aikaa (heh joskus aikuisuuskin) mutta parhaiten oppii omista kokemuksistaan. Vanhemmiten ajatukset tulevat seestymään, ole rohkea ja uskalla kehittyä omana persoonanasi palvele elämässäsi elävää Kristusta.
Siunausta nuori ystäväiseni
Moikka.. miten on sulla ollut suhde Jeesuksen kanssa ennen kuin lähdit maailmaan?
Itse lopetin seurakunnassa käymisen kokonaan kun olin noin 12 ja siitä lähtien olen elänyt todella vauhdikasta elämää, huumeet, rikokset ja alkoholi on kanssa käyty läpi. Nyt olen vajaa 20 ja olen huomannut että maailmasta ei tosiaankaan löydy mitään hyvää eikä kestävää. Kaikki on mukavaa aluksi mutta loppujen lopuksi olen täysin tietoinen miten väärän valinnan olen tehnyt ja mitä siitä on minulle aiheutunut.
Sinun olisi pitänyt tehdä selväksi vanhemmillesi heti alussa ettet aio käydä kokouksissa, koska eihän siitä loppujen lopuksi ole kuin haittaa että käyt muiden takia. Päätös on jokaisen tehtävä itse ja seuraamukset päätöksestä kärsitään myös itse.
Nyt olen tuntenut Jumalan kutsua, ja aion antaa elämäni Jeesukselle jälleen, mutta se ei ole enää niin helppoa kun oon tehnyt mitä oon..
Kannattaisi muistaa aina että täällä maailmassa ei oikeasti ole mitään mikä kestää, kaikki päättyy lopulta pettymykseen..
,Hei.Mä olin lapsena helluntaiperheessä.Kunnes isäni löysi toisen naisen maailmasta.Ja äitini potkastiin pois kun erosivat.Sen jälkeen kuljin maailman teitä,kävin ravintoloissa,tansseissa,diskoissa,join kaljaa ja olin hiljaa mitä enemmän otin.Sillä oli tunne että teen väärim äitilleni ja itselleni,löysin naisen mistä pidin.Tuli lapsi ja elämä näytti mitä se voi olla,kun ei ole rakkautta.Seksi ei riitä.Ja erottiin avoliitosta.Elin just niinkuin itse halusin sen jälkeen monessa asiassa,tutustuin laitapuolen kasvatteihin,näin paljon ja kuljin mukana monessa,olin syrjäytynyt niinsanotusta normaalista elämästä.Elämästäni puuttui jotain.Ei kaverit,ravintolat,rannallaistumiset kaljaporukassa antaneet sisäiseen etsintään lohtua,vaan vei alemmas,kuoleman rajalle asti.Ja moni lähti.Huusin avuksi herraa,auta ja nosta mut pois,anna oikea tie kuljettavaksi.Ja jeesus nosti antoi elämän vettä lähteestä,ja johdatti pois kuvioista,lähdin jätin elämäni ja muuti turkuun.Sain vaimon ja käyn seuroissa,ja kuuntelen saarnat ja huomaan että sana on totta,ja saan vahvistusta heikkoon uskooni.Tunnen syyllisyyttä vähä väliä,kun huomaan että syntiset ajatukset kiusaa jatkuvasti.Ja se on omatunto joka muistuttaa,mutta snnit on maksettu meidän puolesta,ja saamme uskoa snnit anteeksi kun jaksamme huokaista jeesukselle.Ja meillä on kaikilla oma elämä,ja emme aina voi elää niinkuin vanhemmat haluaa,minä en voinut,mutta mun piti mennä alas,ennenkuin todella huusin herraa avuksi,ja jeesus herätti omantunnon ja tuli synnytys tuskat,ja se oli painia jumalan kans,nyt tunnen että olen oikealla tiellä vihdoin,kannattaa rukoilla aina,mielessää vaikka häiriötä tuleekin,ja mielestäni olet oikealla mielellä kun uskaallit kirjottaa totuuden,ja mulle voi aina kirjottaa jos haluaa mietteitä.
Tässä se taas nähtiin, mihin uskonnollinen kasvatus johtaa.
Koita päättää haluatko, miellyttää vanhempiasi ikuisesti vai kasvaa aikuiseksi ja elää omaa elämääsi. Jos vanhempasi eivät hyväksy sinua sellaisena kuin sinä olet, niin anna sen olla heidän ongelmansa. Aikuinen ihminen tulee toimeen ilman vanhempiaankin.