Stefu ei ole tänäkään viikonloppuna tyttärensä kanssa

Onneksi tytöllä on hieno äiti joka kasvattaa ja huolehtii rakastavasti ja vastuullisesti.
1062102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 106

Vanhimmat

Arvostan Martinaa 👍

Äänestä
  • Tämä arvostettu on kyllä valinnut lapsensa isäksi varsinaisen luuserin, nytkin on Hangossa sellaista ryhmää koolla, että soberlifet voi unohtaa pitkäksi aikaa.
    Mummot ja Esko pitää näistä lapsista huolta, kun vuoden mutsikin liihottaa jonninjoutavissa treeneissä, kisoissa ja itseään viihdyttämässä.
    Nyt ollaan instassa Järvisuomessa, että saadaan kesäkuvat otettua, sitten äitiä taas viedään bailaamaan nelikymppisiä tyttöporukassa.
    Mitään aikuistumista on silti turha odottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä arvostettu on kyllä valinnut lapsensa isäksi varsinaisen luuserin, nytkin on Hangossa sellaista ryhmää koolla, että soberlifet voi unohtaa pitkäksi aikaa.
    Mummot ja Esko pitää näistä lapsista huolta, kun vuoden mutsikin liihottaa jonninjoutavissa treeneissä, kisoissa ja itseään viihdyttämässä.
    Nyt ollaan instassa Järvisuomessa, että saadaan kesäkuvat otettua, sitten äitiä taas viedään bailaamaan nelikymppisiä tyttöporukassa.
    Mitään aikuistumista on silti turha odottaa.

    Eikö saa äiti viettää syntymäpäivää ilman lapsia, kun täyttää vielä täysiä vuosia. ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö saa äiti viettää syntymäpäivää ilman lapsia, kun täyttää vielä täysiä vuosia. ?

    Kyllä ainakin tällainen tavallinen, ei julkisuuden henkilö, on viettänyt. Ja kaveripiirin äiditkin on näin tehneet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö saa äiti viettää syntymäpäivää ilman lapsia, kun täyttää vielä täysiä vuosia. ?

    Martina nyt viettää kaikki merkkipäivät, äitienpäiviä myöten ilman lapsia.
    Ei mitään uutta vuoden mutsille.
    Johan se pari päivää vietti jossain resortissa lasten kanssa, eiköhän se riitä koko kesäksi.
    Etelän rannat kutsuu Martinaa ja muutamaa samanhenkistä ”ystävää” riekkumaan nelikymppisiä, kyllä siinä lapset olis vain tiellä.

    Äänestä

  • Ainahan sielä joku syö ja juo ilmaiseksi.....hahhhhaa varsinainen majatalo.

    Äänestä

Vastuullisesti esittelee taas uusimman poikaystävänsä lapsilleen. Pysyvätköhän lapset enää näissä perässä, vaan menevätkö nimet sekaisin?

Ja joo, aikuisella saa olla vaikka kuinka monta partneria, vaikka samaan aikaan, mutta kaikkia ei tarvitse esitellä perheelleen. Martinalla on huono track record näissä.

Äänestä
  • Tuosta olen samaa mieltä.

    Äänestä

Siellähän se on uusi hellupari ja neljä lasta Järvisydämessä. Ja Martina niiiiin onnellinen. Millähän kielellä ne kommunikoi? Lapset osaa tietysti englantia, mutta Martina?

Äänestä
  • MUTTA KUN MARTINA ♥️🌹♥️.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    MUTTA KUN MARTINA ♥️🌹♥️.

    Mutta Mutta Mutta ?

    Äänestä

  • Martina vaan hokee...jeah jeah ai lav juu

    Äänestä

  • No ehkä heidän kommunikointi on ala-astetasoista enkkua, eihän Aitolehden perheestä kukaan ole vielä käynyt peruskoulua enempää ja opiskellut kunnolla englantia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina vaan hokee...jeah jeah ai lav juu

    Martina sanavarastoa....So Pritty, Comooon ladys...etc, ai niin osaa hän sujuvasti sanoa Yeah yeah yeah...

    Tanska on hieno kaupunki ...ou yeah

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina sanavarastoa....So Pritty, Comooon ladys...etc, ai niin osaa hän sujuvasti sanoa Yeah yeah yeah...

    Tanska on hieno kaupunki ...ou yeah

    This human being... :D

    Äänestä

  • Kuinka hyvin englantia osaavat ala-asteikäiset ??? Kun edes peruskoulun käyneet eivät hallitse omaa äidinkieltään eli suomea. No nuorempi Martinan lapsista puhuu ilmeisesti äidinkielenään ruotsia, että kait sillä jotenkin pärjää tanskalaistenkin kanssa.

    Äänestä

Kyllähän teinejä jä tätskyjä pohdituttaa ihmeelliset asiat, eli miten Martina kommunikoi ystävänsä kanssa, joka ei ole suomalainen?
Oletteko noin yksinkertaisia vai oikeasti tyhmiä?

Äänestä
  • Veikkaisin että ovat sekä että.

    Äänestä

  • Elekielellä, en ole tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elekielellä, en ole tyhmä.

    Pakko sanoa, että jos olet yli 12 v. ja tuollaisia muiden ihmisten asioita pohdit, niin olet todella tyhmä.

    Äänestä

  • Suuri veikkaus on että Martinan natiivi enkulla mennään. Nuorin tyttö sentään puhuu sujuvasti ruotsia eli voi toimia tulkkina.

    Äänestä

Mä luulen, että viikon yhteisen loman jälkeen, Jasper pakenee Köpikseen eikä takasin tule.
Ei Martina jaksa viikkoa, edes viikonloppua, esittää kilttiä ja huolehtivaa äitihahmoa.

Äänestä
  • Vilkaise peiliin, ennen kuin huutelet ihmisten asioista. Martina on hoitanut ja kasvattanut hyvin lapsensa, joten pistä se ruma turpasi rullalle ja rulla taskuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vilkaise peiliin, ennen kuin huutelet ihmisten asioista. Martina on hoitanut ja kasvattanut hyvin lapsensa, joten pistä se ruma turpasi rullalle ja rulla taskuun.

    Esko, Martinan äiti ja Stefanin äiti ovat kylläkin kasvattaneet nuo lapset. Onneksi.
    Martina vaan treenaa ja lentelee ympäri maailmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vilkaise peiliin, ennen kuin huutelet ihmisten asioista. Martina on hoitanut ja kasvattanut hyvin lapsensa, joten pistä se ruma turpasi rullalle ja rulla taskuun.

    Näin on totta kirjoitit.Lapset on koulun parhaimpia ja keskiarvot todella hyvät tyttärillä.Samoin molemat ovat hyvin menestyneet omissa harrastuksissa ja ovat palkinto 🏆 sijoilla molemmat.🙋💁❤️.

    Heh heh...onk kiva jutella itsesi kanssa😄

    Äänestä

  • Sinun luulojas on saatu täällä lukea jo kyllästymiseen asti, luulot ei koskaan ole tiedon tausta eikä totuus.

    Äänestä

  • Niinpä olet jo satoja viestejä heistä kirjoittanut,on eroneet ja Jesper on jättänyt Martinan.Miltä tuntuu kun sinun harhasi menee vaan aina ja aina vaan pieleen. ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vilkaise peiliin, ennen kuin huutelet ihmisten asioista. Martina on hoitanut ja kasvattanut hyvin lapsensa, joten pistä se ruma turpasi rullalle ja rulla taskuun.

    Martina on somessa hyvä ja huolehtiva äiti, tuskin muuten. Todellisuus on taruakin ihmeellisempää ainakin Aitolehden perhekuvioissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on totta kirjoitit.Lapset on koulun parhaimpia ja keskiarvot todella hyvät tyttärillä.Samoin molemat ovat hyvin menestyneet omissa harrastuksissa ja ovat palkinto 🏆 sijoilla molemmat.🙋💁❤️.

    Mutta sulta on vaan tuo koulutus sitten jäänyt heikoksi, kirjoittaa et ainakaan osaa.

    Ainoa menestys tuossa perheessä taitaa olla tämä nuorin tytär ja hänen kilparatsastus, jossa on jo suhteellisen hyvä ikäluokassaan.

    ”Suhteellisen hyvä”
    Suhteessa mihin ???
    Pientä tarkennusta KIITOS!!!!!

    Erittäin epäselvä määritelmä ja erittäin epäuskottava....

    Ei olekaan Eerikäisen Aitolehden perimää... On sentään puolet muualta - onneksi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esko, Martinan äiti ja Stefanin äiti ovat kylläkin kasvattaneet nuo lapset. Onneksi.
    Martina vaan treenaa ja lentelee ympäri maailmaa.

    Kyllä nyt harmittaa juoruakkoja,ei voi mitään negatiivista kirjoittaa M ja J. Vaikka kuinka keksittyjä valheita kirjoitat ,totuus tiedetään joten pidä hauskaa harhojen ja ääniesi kans joita kuulet päässäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esko, Martinan äiti ja Stefanin äiti ovat kylläkin kasvattaneet nuo lapset. Onneksi.
    Martina vaan treenaa ja lentelee ympäri maailmaa.

    Stefanin äiti näkee poikansa tytärtä muutamia kertoja vain vuodessa ja entäs tyttären isä, onko saanut verisen poliisi kiinnioton jälkeen edes tavata lastaan. ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Suhteellisen hyvä”
    Suhteessa mihin ???
    Pientä tarkennusta KIITOS!!!!!

    Erittäin epäselvä määritelmä ja erittäin epäuskottava....

    Toisiin kilpailijoihin samassa ikäluokassa tietenkin .....hm

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esko, Martinan äiti ja Stefanin äiti ovat kylläkin kasvattaneet nuo lapset. Onneksi.
    Martina vaan treenaa ja lentelee ympäri maailmaa.

    Miten Martina osaa kasvattaa lapsiaan, kun ei ole itse saanut kummoistakaan kasvatusta ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vilkaise peiliin, ennen kuin huutelet ihmisten asioista. Martina on hoitanut ja kasvattanut hyvin lapsensa, joten pistä se ruma turpasi rullalle ja rulla taskuun.

    Martina ei ole lapsiaan hoitanut, vaan lastenhoitajat silloin Stefun aikana ja nykyään Esko, ja mummot. Martina on joka viikonloppu jossain päin maailmaa. Ellei miehen perässä, niin sitten "treenaamassa", tai "kisaamassa".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on totta kirjoitit.Lapset on koulun parhaimpia ja keskiarvot todella hyvät tyttärillä.Samoin molemat ovat hyvin menestyneet omissa harrastuksissa ja ovat palkinto 🏆 sijoilla molemmat.🙋💁❤️.

    Itselläsi taisi olla ne keskiarvot luokan huonoimmat joka aineessa. Kirjoittamaan et ole ainakaan oppinut siellä peruskoulussa, jota ehkä olet käynyt muutaman vuoden.

    ....lapset on ...pitää olla lapset ovat !!!......molemat ????? .....palkinto sija ????????

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on totta kirjoitit.Lapset on koulun parhaimpia ja keskiarvot todella hyvät tyttärillä.Samoin molemat ovat hyvin menestyneet omissa harrastuksissa ja ovat palkinto 🏆 sijoilla molemmat.🙋💁❤️.

    Onks kaikkien koululaisten todistukset ollu jossain nähtynä vai mistä tiiät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vilkaise peiliin, ennen kuin huutelet ihmisten asioista. Martina on hoitanut ja kasvattanut hyvin lapsensa, joten pistä se ruma turpasi rullalle ja rulla taskuun.

    Millähän eväillä tämä Martina kasvattaa yhtään mitään saati sitten lapsiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onks kaikkien koululaisten todistukset ollu jossain nähtynä vai mistä tiiät.

    Nämä Aitolehti ja Eerikäinen satuilevat jopa lastensa todistukset someen, ei ainakaan geeniperimä ole kummoinenkaan.

    Äänestä

Johan taas vitsin keksit, unohdit vaan yhden sanan jokaisen adjektiivin edessä....EI...

Äänestä

Sulla pienenpieni kirjoitusvirhe tuossa 4. sanassa... Kaksi kirjainta vaihtamalla saadaan parempi kuvaus Martinan äititaidoista eli hieno -> huono.

Äänestä
  • hyvä huomio ja oivallus....

    Äänestä

Onko tämä se palstaa kuohuttanut "stalkkeri", joka kirjoittelee tänne ketjuun havaintojaan, milloin Stefu tapaa tytärtään, milloin Stefun äiti tapaa lasta jne. Nämä on kyllä henkilöiden ja perheen ihan yksityisasioita, jotka ei kuulu julkkisjuoruihin. Miettikää nyt vähän, kun ruoditte lapsen asioita täällä, tosi törkeää on.

Äänestä

Martan yllärihän se onkin.

Äänestä
  • Martina varmaan puhuu paremmin Englantia,kun yksikään näistä paskan kirjoittajista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina varmaan puhuu paremmin Englantia,kun yksikään näistä paskan kirjoittajista.

    Peruskoulupohjalta ei ihmeellistä tasoa vielä englannin kielessä saavuta. Tottakai sillä jotain sopertaa, mutta esim. työelämän vaativaa taitoa siinä ei kykene omaksumaan, ei millään.

    Martina tienaa yli 200 000e vuodessa 🙂 voimia peräkammariisi 🤡

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina tienaa yli 200 000e vuodessa 🙂 voimia peräkammariisi 🤡

    Miksi sitten Lippisjonnen piti lainata autoa Eskolta eikä Martta maksanut kyytejä? Kuka maksaa Maralle 200 000 e vuodessa, Stefanko? Laitappa linkkiä asiaan.

    Onko nämä näitä 15 v. tason viisauksia, joita tulee syvällä rintaäänellä. Sun elämä tulee olemaan hiton vaikeaa työelämässä tuolla väheksyvällä asenteella. Pomoni oli ammattikoulun käynyt, kiersi Euroopassa ja Aasiassa ja rallienglannilla on kauppoja tehnyt. Minun ei tarvi häntä kehua, mutta sen tiedän, että nälkää ei näe ja antaa leivän useammalle sadalle ihmiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi sitten Lippisjonnen piti lainata autoa Eskolta eikä Martta maksanut kyytejä? Kuka maksaa Maralle 200 000 e vuodessa, Stefanko? Laitappa linkkiä asiaan.

    Miksi Martinan olisi pitänyt maksaa, tulot selviää ihan verotustiedoista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi sitten Lippisjonnen piti lainata autoa Eskolta eikä Martta maksanut kyytejä? Kuka maksaa Maralle 200 000 e vuodessa, Stefanko? Laitappa linkkiä asiaan.

    Siis tuo 20:14, mitä hän kyselee? Onko nyt ymmärrys ja tieto aivan kohdallaan? Ja aivan pokkana noilla tiedoilla täällä haukkuu ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis tuo 20:14, mitä hän kyselee? Onko nyt ymmärrys ja tieto aivan kohdallaan? Ja aivan pokkana noilla tiedoilla täällä haukkuu ihmisiä.

    Martina ja Jesper ovat purjehtimaan lähteneet ja kilistelevät samppanjalasi kädessään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina ja Jesper ovat purjehtimaan lähteneet ja kilistelevät samppanjalasi kädessään.

    Moikkelis on myös purjehtimassa. Jännä sattuma. 😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moikkelis on myös purjehtimassa. Jännä sattuma. 😂😂

    Huom! Moikkelis ei ole todellinen ja valitettavasti kerrottava että EI, elämäsi täyttävät ihmiset eivät täällä kirjoittele kanssasi, vaikka niin haluaisit ja niin uskot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina tienaa yli 200 000e vuodessa 🙂 voimia peräkammariisi 🤡

    Yhden kerran tienannut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huom! Moikkelis ei ole todellinen ja valitettavasti kerrottava että EI, elämäsi täyttävät ihmiset eivät täällä kirjoittele kanssasi, vaikka niin haluaisit ja niin uskot.

    Mistä SINÄ tiedät ettei ole todellinen? En suostu uskomaan! 🙉

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhden kerran tienannut.

    Satatuhatta useana vuotena, sekin on hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Satatuhatta useana vuotena, sekin on hyvin.

    Me oon tienannut tänä vuonna jo 2,5 miljoonaa euroa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina varmaan puhuu paremmin Englantia,kun yksikään näistä paskan kirjoittajista.

    Martina ei osaa, puhu, eikä ymmärrä englantia pätkääkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina ja Jesper ovat purjehtimaan lähteneet ja kilistelevät samppanjalasi kädessään.

    Istuvat purjeveneen kyydissä, kun sitä purjehtii osaaja. Ei kyydissä istumista sanota purjehtimiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Satatuhatta useana vuotena, sekin on hyvin.

    Ei sitä kukaan kiistäkään, mutta en ymmärrä, miksi pitää valehdella aina nämä Martian tulot suuremmiksi kuin ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina ei osaa, puhu, eikä ymmärrä englantia pätkääkään.

    Höpöhöpö

    Äänestä

  • Martinan projekti.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko nämä näitä 15 v. tason viisauksia, joita tulee syvällä rintaäänellä. Sun elämä tulee olemaan hiton vaikeaa työelämässä tuolla väheksyvällä asenteella. Pomoni oli ammattikoulun käynyt, kiersi Euroopassa ja Aasiassa ja rallienglannilla on kauppoja tehnyt. Minun ei tarvi häntä kehua, mutta sen tiedän, että nälkää ei näe ja antaa leivän useammalle sadalle ihmiselle.

    Onhan näitä kehnolla ja vaatimattomalla koulutuksella muitakin, esimerkkinä voisi mainita T.Sukari. Itse on sanonut, että on ollut todella iso haitta oma heikko koulutustaso ja nimenomaan kielitaidon puute. Nämä kaikki on joutunut ostamaan palveluina muilta.
    Harva enää tänä päivänä rallienglannilla lähtee maailmalle kauppaa tekemään.

    Koulutus on tämän päivän ykkösasia, niin kotimaassa , mutta erityisesti ulkomailla työskennellessä. Niin se vaan on .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina ja Jesper ovat purjehtimaan lähteneet ja kilistelevät samppanjalasi kädessään.

    Hieno kun sisävesilläkin voi harrastaa oikein purjehdusta ? No voihan sitä pienellä veneellä hiukan harjoitella, tuultakin olisi hyvä sisäjärveltä löytyä.

    Martinan purjehdustaidot ovat luokkaa , mukana s/y Lintu purjehduksella ja siellä työ oli lähinnä vessojen siivous.
    Saattaisi enemmän olla soutu Martinan laji siinä ei tarvita kuin helvetisti voimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Me oon tienannut tänä vuonna jo 2,5 miljoonaa euroa.

    Ja moikkelis varmaa 5,2 miljoonaa euroa.......hahhhhhaaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina ei osaa, puhu, eikä ymmärrä englantia pätkääkään.

    puhua Englantia.....??????????

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina ja Jesper ovat purjehtimaan lähteneet ja kilistelevät samppanjalasi kädessään.

    Ei tuo kyllä miltään purjeveneeltä näytä, olisiko ihan tuiki tavallisella veneristeilyllä ???

    Äly hoi älä jätä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moikkelis on myös purjehtimassa. Jännä sattuma. 😂😂

    Olisiko vaan ihan tavallista kuoharia ....hahhhhaaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina varmaan puhuu paremmin Englantia,kun yksikään näistä paskan kirjoittajista.

    Joo puhuuhan Martina sujuvasti oikein " natiivi enkun " tasolla....So Pritty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina ja Jesper ovat purjehtimaan lähteneet ja kilistelevät samppanjalasi kädessään.

    Jollain risteilyhuviveneellä , tuskin heistä kumpikaan edes osaa purjehtia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Istuvat purjeveneen kyydissä, kun sitä purjehtii osaaja. Ei kyydissä istumista sanota purjehtimiseksi.

    Järvellä jonkun huviveneellä istuvat juuri tuon kuvaussession ajan.....hahhhhha

    Äänestä

Martinaa ei voi millään mittarilla kutsua hienoksi.

Äänestä
  • Kateus on kavala tauti. Voimia peräkammariisi 🥰

    Äänestä

  • Moukka on ja moukkana pysyy, valitettavasti.

    Äänestä

  • Martina on sivistymätön moukka.

    Äänestä

Olihan taas typerä aloitus.
Jos Martina on tytön huoltaja, niin luonnollisesti lapsen kuuluu äitinsä kanssa. Martina on aina menossa ja lapset on muiden hoidettavina, joten kiva, että Martina on edes tämän viikonlopun lastensa kanssa. Ovat nyt Järvisydämessä ja vaikka Stefu olisi pyytänyt lasta itselleen viikonlopuksi, ei olisi sitä saanut, koska Martinan pitää leikkiä uusioperhettä lippiksen kanssa, vaikkei ymmärrä sanaakaan, mitä hänen bonuslapsensa puhuvat.
Lapsi ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan ja Martinahan se määrää, miten homma menee.

Äänestä
  • Lähetetty tiedoksi Stefun omaisille.

    Äänestä

  • Olenko huono äiti minäkin, vien lapset joka päivä tarhaan hoidettavaksi ja viikon loppuna käyn vetämässä erilaisissa tilaisuuksissa ryhmä liikuntaa ja jumppaa. ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olenko huono äiti minäkin, vien lapset joka päivä tarhaan hoidettavaksi ja viikon loppuna käyn vetämässä erilaisissa tilaisuuksissa ryhmä liikuntaa ja jumppaa. ?

    Joo Joo Joopa.Kaikki työssä käyvät äidit vievät lapset tarhaan tai vanhemmat lapset on koulussa.Viikon loppuna juhlitaan ja silloin on lapset isovanhempien valvonnan alla.💐.

    Äänestä

  • Stefan on ryyppy päällä ja silloin ei tytärtä anneta hänen luokseen.Äidin kans on tyttäret joka arki päivä kun ovat koulussa ja lomat kaikki viettävät kans yhdessä.💁🙋😍.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Stefan on ryyppy päällä ja silloin ei tytärtä anneta hänen luokseen.Äidin kans on tyttäret joka arki päivä kun ovat koulussa ja lomat kaikki viettävät kans yhdessä.💁🙋😍.

    Tytöillä on hyvät ja rakastavat vanhemmat ja se on huomattu heidän koulussa on parhaimpia oppilaita ja pärjäävät hyvin molemmat hyvin omissa harrastuksisaan.Lapdet saavat olla onnelisia vanhemmistaan, koska moni lapsi joutuu itkee et miksi heidän vanhemmat ei rakasta ja huolehdi heistä.😞.

    Äänestä

  • Höpöhöpö

    Onnelinen taas käsikirjoittaa Martinan elämää. Tiedätkö koulujen kaikkien oppilaiden koulumenestyksen? Harrastus on harrastus ja toivottavasti lapset saavat harrastaa rauhassa vaikka äidillään on voittamisen ja kilpailemisen pakkomielle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Stefan on ryyppy päällä ja silloin ei tytärtä anneta hänen luokseen.Äidin kans on tyttäret joka arki päivä kun ovat koulussa ja lomat kaikki viettävät kans yhdessä.💁🙋😍.

    Tämähän ei pidä paikkaansa. Sun logiikan mukaan lapset olisivat koko ajan vain Martinan kanssa. Mietis vähän. Voisit yrittää kiinnittää erityistä huomiota sanajärjestykseen. Sun lauseet on todella sekavia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähetetty tiedoksi Stefun omaisille.

    Hyvä kun ette sentään oikeusministerille lähetä !!!!

    Äänestä

  • Ja puuttuu siltä myös todellisuudentaju. Kaikki arkipäivät Martinalla?

    Äänestä

  • Varmaan veti myös pulveria nokkaansa.

    Äänestä

  • Martinan projekti taisi olla ????

    Äänestä

Stepuli ottaa mukia. Ei kiinnosta oma lapsi.

Äänestä
  • Stefu viettää nyt sitä elämää, mistä jäi vaille, kun nuorena isäksi järjestettiin ilman omaa tahtoa.

    Äänestä

  • Stefan on suviseuroissa virttä veisaamassa.....

    Äänestä

Juu kauhee "äiti" on tytöillä, oikeen vastuullisesti opettaa et miehet vaihtuu lennossa. Niin monta iskää ne jo nähny. Ja tulee vielä lisää näkemään. Martinalla ei mies kauaa pysy. Kaikki ne lähtee.

Äänestä
  • Jesper tuskin haluaa ainoastaan pelkkää seksiä. Eiköhän suhde ole kohta taputeltu.

    Äänestä

Martina tuntuu olevan lastensa kanssa vain kerran kahdessa viikossa. Muuten vaihdellaan miehiä, matkustetaan..

Äänestä
  • Taas viisi viestiä yksin onneton on Martinan kimpussa, pidä hauskaa.😂.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas viisi viestiä yksin onneton on Martinan kimpussa, pidä hauskaa.😂.

    Täällä roikut ja lasket kommentteja raukka ja arvailet keneltä on mikäkin. Yksinäinen tosiaan olet.

    Äänestä

  • Entä sitten ?

    Äänestä

Martina toimii niin kuin on kotoa oppinut. Miehiä pitää olla ja ovi auki jatkuvasti.....

Äänestä
  • Oletko vanha horo itse vähän vaikuttaa kyllä siltä nää sinun viestisi, ikävää jos äitisi opetti sinut sellaiseksi ja nyt yrität haukkua toisia et saisit paremman olon itsellesi menneisyydestäsi . ?

    Äänestä

Ajatelkaa miten monipuolinen mies Stefu on. Kova liikemies, hellä puoliso, huolehtiva isä lapsille, kestävä ja taitava rakastaja useille naisille, hyvä laulaja ja runonlausuja. Ja sitten vielä joutessaan lauleskelee virsiä suviseuroissa.

Äänestä

Stefan on seuroissa opiskelemassa maallikkosaarnaajaksi.

Äänestä
  • Uskoton opiskelee et oppisi olee uskollinen ja laulaa virsiä.

    Äänestä

Ai se rattijuoppo?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onneksi tytöllä on hieno äiti joka kasvattaa ja huolehtii rakastavasti ja vastuullisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu