Moneltako armeijasta pääsee lomille?

Mihin kellonaikaan suurin piirtein armeijasta pääsee lomille? Voitte jakaa omia kokemuksia jo palveluksen suorittaneet. Mietin lähinnä, kun junamatkat tulee olemaan sen 6h, joten jos lomille pääsee vasta lauantai iltana ja sunnuntai aamuna pitää tehdä jo paluuta, niin onko niille lomille järkeä lähteä ollenkaan :D
48393
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Korona-aikana lomat kestivät 9 pv, joten siinä muutama tunti ei merkannut mitään.

Äänestä

Varuskunnassa piti olla sunnuntai-iltana puoleltaöin viimeistään. Itselläni matka kesti suuntaansa myös n. 6h suuntaansa ja muistaakseni n 17 aikoihin lähdin kotoa.
Perjantaina kotimatka taisi alkaa n 15 aikoihin viimeistään. Kotona johonkin aikaa illasta.

1Äänestä

Oli sivuseikka,kunhan nyt yleensäkään pääsi.
Liftillä kuljin silloin.

Äänestä

Olin PorPr:ssa 80-luvun puolivälissä. Viikonloppuvapaan lyhyt versio alkoi la klo 12. Ne harvat pitkämatkalaiset saivat jonkun pidennyksen.
2000-luvulla kai muuttui niin, että alkoivat päästä pe klo 18.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mihin kellonaikaan suurin piirtein armeijasta pääsee lomille? Voitte jakaa omia kokemuksia jo palveluksen suorittaneet. Mietin lähinnä, kun junamatkat tulee olemaan sen 6h, joten jos lomille pääsee vasta lauantai iltana ja sunnuntai aamuna pitää tehdä jo paluuta, niin onko niille lomille järkeä lähteä ollenkaan :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu