Suurinosa osa suomalaisista miehistä kävisi armeijan, vaikka yleisestä asevelvollisuudesta luovuttaisiinkin, selviää Helsingin sanomien kyselystä.
Kyselyn mukaan armeijan suorittaisi vapaaehtoisestikin liki kolme neljästä asevelvollisuusikäisestä miehestä.
Kyselyyn vastasi 15-30 vuotiaat miehet.
Vihreiden ja vasemistoliiton tukioista alle puolet kävisi armeijan kun taas keskustalaisista lähes kaikki menisivät asepalvelukseen.
Kyselyn mukaan armeijan suorittaisi vapaaehtoisestikin liki kolme neljästä asevelvollisuusikäisestä miehestä.
Kyselyyn vastasi 15-30 vuotiaat miehet.
Vihreiden ja vasemistoliiton tukioista alle puolet kävisi armeijan kun taas keskustalaisista lähes kaikki menisivät asepalvelukseen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
eivät ole yhtä. Hesarin tutkimukset ovat tuloksineen vähintäänkin epäuskottavia; erkkolaista pakkosyöttöä, niin tässä asiassa kuin kaikissa muissakin. Luotettavat tutkimukset täytyy etsiä muualta kuin Helsingin sanomista.
Eli mistä löytäisin luotettavaa tutkimus tietoa sivareiden omasta läpykästäkö vai Anna, hymy, seitsämän päivää lehdestä, tekniikan maailmasta mistä.
Et varmaan mistään, koska Suomessa varmaankaan kukaan ei juuri tällä hetkellä vallitsevissa oloissa halua tehdä tutkimusta joka voisi osoittaa suomalaisten maanpuolustustahdon heikenneen. Huom. en sano että se olisi heikentynyt, sanon vain että vaikka olisikin niin siitä tuskin kuitenkaan haluttaisiin kertoa. Riippumattomia ulkomaalaisia tiedotusvälineita jne taas ei kiinnosta tutkia suomalaisten armeija-asenteita. Jos olisimme Natossa, tilanne olisi toinen, silloin ei olisi vastaavanlaisia pidäkkeitä totuuden kertomiselle.
..et väitä mitään, mutta kuitenkin väität! Taitolajihan se on tuokin.
Minulle osui kanssa silmään toi en väitä, mutta väitän kumminkin.
Sitten voidaankin luopua vankeusrangaistuksesta kokonaan näissä asioissa!
Kuulin jonkun isänmaallisen nuorukaisen mutisevan, että liittyis nyt Suomi ajoissa NATO:on, niin voisi jättää menemättä inttiin isänmaallisin perustein...
Luulen, että vapaaehtoisuudella hypettäminen on osin mainitsemisesi 15-30-vuotiaiden itsepetosta, ja jos kysytään yli 30-vuotiailta, on toinen ääni kellossa. Kyllähän se helpottaa alistumaan kun voi itselleen uskotella tekevänsä sen omien ihanteidensa vuoksi. Tulee tuo Neuvostoliitto mieleen. Veikkaan että kunhan asevelvollisuudesta tai sen nykyisestä toteuttamisesta on luovutta, vähenee innokkaiden vapaaehtoisten määrä.
"kyselyyn osallistui 15-30 vuotiaat miehet".
Kyselyhän olisi pitänyt suunnata pojille ja miehille, jotka eivät ole vielä armeijaa käynyt. Tuskin kovin moni armeijan käynyt vastaa tuohon kyselyyn, että ei olisi käynyt, jos armeija olisi ollut vapaaehtoinen. Siis tuo "tutkimus" on aivan turha ja sillä on ollut taas omat taka-ajatuksensa. Varmasti kyselyn tekijät ovat osanneet aavistella tuloksia, jos kysyy tällaiselta ikäluokalta, paremmaltahan se näyttää. Tällaisia kyselyitä on kohtuu turha järjestää, jos ei ymmärrä/halua kysyä oikeita asioita.
Jos oikein muistan, niin taisi peräti olla niin että nuorimmat vastaajat olivat halukkaimpia menemään armeijaan.
Minut tulos yllätti täysin, ja olen kyllä tosi skeptinen sen suhteen. Ihan sillä perusteella mitä tutut ihmiset sanovat armeijan käymisestä ja sen tarpeellisuudesta.
Heti juttua lukiessa tuli kuitenkin mieleen että aika kapulakielellä kysymys oli esitetty. Ensin pitkä lause nykytilanteesta ja siitä millainen systeemi myös voisi olla. Sitten kysymys kuului suurinpiitein (en siis enää muista tarkalleen) "Suorittaisitko aseellisen palveluksen jos se olisi vapaaehtoisesta?". Jos ei ensimmäistä lausetta täysin seurannut (puhelimessa voi olla vaikeaa) niin toisen lauseen voi ymmärtää väärin. Vaikea sanoa. Olisi mielenkiintoista lukea tuo kysymys vielä uusiksi, oma hesari on jo paperinkeräyksessä.
Ehkä tärkein häiriötekijä tällaisessa tutkimuksessa on kuitenkin kysymyksen hypoteettisuus. Vastaajat peilaavat mielipidettään nykytilanteeseen jossa 80-90% asevelvollisista käy intin. Yhteisön paine voi pakottaa sanomaan kyllä.
En kuitenkaan väitä että tulos olisi väärä, pohdin vain skeptisesti miksi se voisi olla. Itse uskon että jos vapaaehtoinen asevelvollisuus otettaisiin käyttöön, se toimisi korkeintaan muutaman vuoden mutta vähitellen suosio rappeutuisi ja kun suurin osa ei enää käy intissä, yhteisön paine osoittaa toiseen suuntaan. Mutta oikeasti seurauksia on tosi vaikea ennakoida.