Sait mitä et tilannut

Presidentti Bidenin viesti Venäjälle, että se sai enemmän Natoa aloittamalla hyökkäyksen Ukrainaan, vaikka vaati alun perin vähemmän Natoa rajoilleen.

Asian voi nähdä myös toisin. Mitä enemmän Natoa ja amerikkalaista ideologiaa leviää/levitetään, sitä useampinapaista maailmanjärjestystä saadaan, vaikka länsivetoista globalisaatiota on haluttu edistää.

Uuden maailmanjärjestyksen navat näyttäisivät olevan muodostumassa ainakin ensi alkuun USAn johtaman lännen (plus Japani, Etelä-Korea, Australia) ja etelän (BRICS-maiden) blokkeihin. BRICS-maihin kuuluvat Kiina, Venäjä, Intia, Brasilia ja Etelä-Afrikka). Lisäksi Afrikka ja osa Aasia sekä Lähi-itää lukeutuu näihin ainakin Kiinaa lähellä oleviin valtioihin.

Länsi edustaa liberalismi, demokratiaa ja globalisaatiota. BRICS-blokin valtiot ovat taas enemmän patrioottisia arvokonservatiivisia, autoritaarisesti johdettuja ja protektionistisia valtioita. Näitä arvomaailmoja on vaikea sovittaa yhteen varsinkaan nyt, kun protestihenki lännen ylivaltaa ja sen arvoja vastaan lienee kasvussa. Myös länsimaiden sisällä on erityisesti äärioikeistolaisia suuntauksia, jotka kyseenalaistavat läntiset arvot.

USA ja Kiina ovat näiden blokkien johtovaltiot. Kehitys riippunee paljon Kiinasta. Sen taloudellinen menestys on ollut riippuvainen lännestä, minkä vuoksi se ei ainakaan vielä haluaisi katkaista tätä napanuoraa. BRICS-maat harjoittavat varmaan sen vuoksi mahdollisimman tasapainoista nuorallatanssimista, jotta eriytymiskehitys ei olisi liian nopeaa. Ukrainan sota on tässä mielessä Kiinalle kiusallinen. Venäjä edustaa tässä ryhmässä radikaaleinta osaa, koska se ei näe edessään sellaisia taloudellisia voittoja, joita Kiina näkee. Kiinan johtoa luultavasti kiukuttaa se, että Venäjä sen silmissä sooloilee ja vaarantaa samalla Kiinan pitkän aikavälin taloudellisia etuja. Kiina voi joutua ottamaan etäisyyttä Venäjään, mitä se ei toisaalta haluaisi tehdä, koska USA-vastaisen liittoutuman pitäisi olla toimiakseen ehjä.

Maailmanjärjestys on muutostilassa, koska halukkuutta sen muuttamiseen alkaa esiintyä. Venäjä pani alulle toimia muutoksen edistämiseksi. Sen onnistuminen voi riippua siitä, kykeneekö länsi toimimaan yhtenäisesti ja pitkäjänteisesti Venäjän politiikkaa vastaan. Venäjä varmaan luottaa siihen, että lännen turnauskestävyys on heikko, koska se demokratia ja tottunut kansalaisten hyvinvointiin. Lännessä asuu ihmisiä, jotka eivät mielellään lähde sotimaan eivätkä halua omaisuuttaankaan uhrattavan sotimisen puolesta. Se on vapauden kääntöpuoli. Totalitarismissa ei kysytä, mitä kansalaiset haluavat ja mitä eivät halua. Heitä käsketään.

Suomi haluaa olla osa länttä, mutta meidän Suomessa pitäisi ymmärtää, että tällaisessa maailmanmyllerryksessä me ole juurikin se tennispallo, jota presidentti Niinistö ei haluaisi meidän olevan. Kuuluminen länteen ja Natoon kuitenkin tarkoittaa, että menemme sen suuren virran mukana, mihin olemme paattimme asettaneet.

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lähde puuttuu.

    • Anonyymi

      Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministerimme Sanna Marin määritteli Suomen aseman maailmassa ja luojan kiitos se oli länsi.

    • Anonyymi

      Ja Väyrynen aloittamassa ydinsotaa venäjän puolesta. Siinä varsinainen isänmaan henkilö... Syvää myötähäpeää Väyrysen ja keskustan puolesta..

    • Anonyymi

      Biden totesi hienosti puheessaan; Putin halusi Naton suomettuvan, mutta saikin Natottuneen Suomen.

      • Anonyymi

        Bidenin märkä uni on toteutumassa. USA saa tungettua johtamansa Naton piirittämään Venäjää Suomenkin rajalta ja suomalaistolvanat on vallan haltioissaan.


      • Anonyymi

        Suomalaisista tuli jostain syystä mieleen Martti Innasen taulu Kansakunta kehyksissä. Ja onko Innanen maalannut sellaisenkin kuin Tolloja ja umpitolloja? Kyllähän USA sellaisia höynäyttää, selvähän se.


      • Anonyymi

        USA sai natottuneen Suomen, kun suomalaisia tolloja höynäytti.


    • Anonyymi

      Mitähän yrität sanoa pitkällä ja sekavavalla sepustuksella? Ajatus taisi itseltäsikin karata, ei kannata yrittää liian korkealentoista kun ei taidot riitä.

      Suomi on mennyt lännen mukana jo satoja vuosia, esim autonomian ajan viimeisinä vuosina ennen Ensimmäistä Maailmansotaa ulkomaankauppamme länteen oli varsin korkealla tasolla. Sahatavara, maataloustuotteet jne, Tervaakin vielä tuolloin vietiin, sehän oli ollut merkittävä kauppatavara jo edellisinä vuosisatoina.

      Sinulla tuntuu olevan joku lännettymiskammo tai muu antipatia kun aina jaksat tuon USA kaunasi vaikuttaa kirjoituksiisi. Me olemme osa länttä, olemme olleet sitä jo kauan, ja homma jatkuu

      • Kyllä se ajatus voi sinullekin aueta, kunhan jaksat yrittää. Ota tämä vaikka harjoituksena luetun ymmärtämiselle, jos sinulla on kerran siinä vaikeuksia. Vaikka ensin väität, että kirjoitustani on vaikea ymmärtää, niin kuitenkin olet ymmärtävinäsi siitä sen verran, että siinä olisi USA-kaunaa ja lännettymiskammoa.

        Mutta kerrataan vähän. Natottumisen ja lännettymisen sijaan voidaan saada näiden vahvistuva vastareaktio, jota meidän voi olla täällä länsimaisin silmin ymmärtää. Miljardit ihmiset maailmassa näkevät kuitenkin asiat toisin.

        Minulla ei ole lännettymiskammoa. Olen aina korostanut liberalismia, demokratiaa ja taloudellista globalisaatiota. Siis nimenomaan näitä länsimaisia arvoja, jotka olen omassa elämässäni sisäistänyt täysin enkä muuta kaipaa. Mutta se ei estä minua ymmärtämässä, että enemmistö maailmasta, jos sitä mitataan näiden valtioiden kansalaisten määrällä, kannattaakin enemmän konservatismia, patriotismia ja protektionismia sekä autoritaarista johtamistapaa, joita kaikkia minä taas myönnän kammoksuvani. Tuon patriotismin osalta erityisesti silloin, kun se nationalismin kyllästämää. Venäläisittäin nähtynä olisin varmaan trotskilainen internationalisti kuin stalinilainen nationalisti.

        Me olemme osa länttä ja toivon, että olemme jatkossa. Lisäksi toivon, ettemme olisi osa sitä mahdollisesti uppoavaa länttä, jonka kohtalon Jussi Halla-Aho on kirjoituksissaan uppoavasta lännestä varannut lännelle. Tosin siitä syystä, että lännessä suhtaudutaan aivan liian naivisti muualta tuleviin uhkiin. Liberaali länsi on Halla-ahon mielestä aivan liian liberaali joissakin suhteissa.

        USAn suhteen kannattaisi olla huolissaan ennen muuta niiden, joilla ei ole USA-kaunaa. Sisäiset ristiriitaisuudet repivät nyt tätä suurvaltaa tavalla, jota viimeksi koettiin maan sisällissodan aikoihin ja ehkä myös Vietnamin sodan vuosina.


      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kyllä se ajatus voi sinullekin aueta, kunhan jaksat yrittää. Ota tämä vaikka harjoituksena luetun ymmärtämiselle, jos sinulla on kerran siinä vaikeuksia. Vaikka ensin väität, että kirjoitustani on vaikea ymmärtää, niin kuitenkin olet ymmärtävinäsi siitä sen verran, että siinä olisi USA-kaunaa ja lännettymiskammoa.

        Mutta kerrataan vähän. Natottumisen ja lännettymisen sijaan voidaan saada näiden vahvistuva vastareaktio, jota meidän voi olla täällä länsimaisin silmin ymmärtää. Miljardit ihmiset maailmassa näkevät kuitenkin asiat toisin.

        Minulla ei ole lännettymiskammoa. Olen aina korostanut liberalismia, demokratiaa ja taloudellista globalisaatiota. Siis nimenomaan näitä länsimaisia arvoja, jotka olen omassa elämässäni sisäistänyt täysin enkä muuta kaipaa. Mutta se ei estä minua ymmärtämässä, että enemmistö maailmasta, jos sitä mitataan näiden valtioiden kansalaisten määrällä, kannattaakin enemmän konservatismia, patriotismia ja protektionismia sekä autoritaarista johtamistapaa, joita kaikkia minä taas myönnän kammoksuvani. Tuon patriotismin osalta erityisesti silloin, kun se nationalismin kyllästämää. Venäläisittäin nähtynä olisin varmaan trotskilainen internationalisti kuin stalinilainen nationalisti.

        Me olemme osa länttä ja toivon, että olemme jatkossa. Lisäksi toivon, ettemme olisi osa sitä mahdollisesti uppoavaa länttä, jonka kohtalon Jussi Halla-Aho on kirjoituksissaan uppoavasta lännestä varannut lännelle. Tosin siitä syystä, että lännessä suhtaudutaan aivan liian naivisti muualta tuleviin uhkiin. Liberaali länsi on Halla-ahon mielestä aivan liian liberaali joissakin suhteissa.

        USAn suhteen kannattaisi olla huolissaan ennen muuta niiden, joilla ei ole USA-kaunaa. Sisäiset ristiriitaisuudet repivät nyt tätä suurvaltaa tavalla, jota viimeksi koettiin maan sisällissodan aikoihin ja ehkä myös Vietnamin sodan vuosina.

        "USAn suhteen kannattaisi olla huolissaan ennen muuta niiden, joilla ei ole USA-kaunaa"

        Osuvasti sanottu ja sanomasi merkitystä toivoisi muidenkin jäävän edes hetkeksi pohtimaan!
        Eilen tuli taas Stonen elokuva Vietnamin sodasta. Eräässä kohtaa joku kysyi, mitä järkeä on lähteä opettamaan toiselle puolelle maapalloa ihmisoikeuksia, kun omassa maassakaan niitä ei ole?


    • Anonyymi

      Mukava havaita, että olet katsonut kolikon toisellekin puolelle. Tai ehkä paremminkin olet nyt vain alkanut sitä toistakin puolta tuoda esiin, kun sinulla ei enää ole tarvetta pelkästään ylistää Natoa.
      Kapi ei tuollaiseen kykene, kun niin yksisilmäinen on kuin on.


      :D

      • En sanoisi, että minulla on ollut tarvetta ylistää Natoa. Natoa olen tutkaillut enemmän Suomen kannalta. Aiemminhan olen toivonut enemmän EU:n omaa turvallisuusratkaisua. Natossa kaksi ongelmallista jäsentä eli USA ja Turkki. Ja tämä ei nyt liity mihinkään USA-vastaisuuteen vaan siihen, että USAn intressejä määrittävät monet eri asiat kuin EUta. Nytkin USAn turvallisuusintressit kohdistuvat Kiinaan ja ovat kääntäneet suuntaansa korkeintaan tilapäisesti Eurooppaan Ukrainan sodan vuoksi. Trumpin kaudella saatiin kokea, kuin epävarma kumppani USA voi olla pahimmassa tapauksessa. Turkki on täysin epäsopiva jäsen Natoon. Se on käytännössä diktatuuri, joka pelaa omaa peliään monilla korteilla eli on äärimmäisen opportunistinen ja sitoutunut lähinnä omien turvallisuuspoliittisten ongelmiensa ratkaisemiseen käyttäen Natoa siinä hyväksi. Taistelussa ISIStä vastaan Turkki oli oikeastaan taistelun väärällä puolella USAn ja lännen intressejä vastaan. Todellisuudessa Turkki on hyvin USA- ja länsivihamielinen valtio.

        Suomi tarvitsee nyt Natoa omaksi suojakseen ja se nyt meni vaan ohi kaikkien liittymistä vastaan olevien argumenttien.

        Tuosta tulevasta kehityksestä en ole tietenkään varma, mikä johtuu siitä, että tämä länsivastainen maailma voi olla keskenään hyvin epäyhtenäinen, mikä voi tehdä tilanteesta kaikkiaan hyvin sekasortoisen. Paljon riippuu siitä, mitä Kiina aikoo. Jos se haluaa edelleen vaurastua lisää ja nousta sitä kautta toiseksi suurvallaksi, sen täytyy jatkaa kauppasuhteita länteen ja mitoittaa politiikkaansa sen mukaan. Kiinan intressit ovat täysin toiset kuin Venäjä. Kiina on taloudellisesti kasvava ja Venäjä supistuva, jopa romahtava valtio.


      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        En sanoisi, että minulla on ollut tarvetta ylistää Natoa. Natoa olen tutkaillut enemmän Suomen kannalta. Aiemminhan olen toivonut enemmän EU:n omaa turvallisuusratkaisua. Natossa kaksi ongelmallista jäsentä eli USA ja Turkki. Ja tämä ei nyt liity mihinkään USA-vastaisuuteen vaan siihen, että USAn intressejä määrittävät monet eri asiat kuin EUta. Nytkin USAn turvallisuusintressit kohdistuvat Kiinaan ja ovat kääntäneet suuntaansa korkeintaan tilapäisesti Eurooppaan Ukrainan sodan vuoksi. Trumpin kaudella saatiin kokea, kuin epävarma kumppani USA voi olla pahimmassa tapauksessa. Turkki on täysin epäsopiva jäsen Natoon. Se on käytännössä diktatuuri, joka pelaa omaa peliään monilla korteilla eli on äärimmäisen opportunistinen ja sitoutunut lähinnä omien turvallisuuspoliittisten ongelmiensa ratkaisemiseen käyttäen Natoa siinä hyväksi. Taistelussa ISIStä vastaan Turkki oli oikeastaan taistelun väärällä puolella USAn ja lännen intressejä vastaan. Todellisuudessa Turkki on hyvin USA- ja länsivihamielinen valtio.

        Suomi tarvitsee nyt Natoa omaksi suojakseen ja se nyt meni vaan ohi kaikkien liittymistä vastaan olevien argumenttien.

        Tuosta tulevasta kehityksestä en ole tietenkään varma, mikä johtuu siitä, että tämä länsivastainen maailma voi olla keskenään hyvin epäyhtenäinen, mikä voi tehdä tilanteesta kaikkiaan hyvin sekasortoisen. Paljon riippuu siitä, mitä Kiina aikoo. Jos se haluaa edelleen vaurastua lisää ja nousta sitä kautta toiseksi suurvallaksi, sen täytyy jatkaa kauppasuhteita länteen ja mitoittaa politiikkaansa sen mukaan. Kiinan intressit ovat täysin toiset kuin Venäjä. Kiina on taloudellisesti kasvava ja Venäjä supistuva, jopa romahtava valtio.

        Totta kai sinulla oli tarve ylistää Natoa ja tuoda esiin vain yhtä puolta siitä siihen asti, että Suomi jätti hakemuksensa, koska kannatit jäsenyyttä. Kannoit kortesi kekoon natottamisessa sillä tavoin.

        Aivan samoin toit esiin vain negatiivisia puolia Natosta silloin kun vastustit jäsenyyttä.
        Kannoit kortesi kekoon natojäsenyyden vastustamisessa sillä tavoin.

        En osaa arvioida, minkä verran ihmisiin vaikuttaa toisten ihmisten nettikirjoittelu, kai se ainakin ajattelukyvyttömiin vaikuttanee?


        Nyt onneksi sitten tuot esiin molempia, mikä on aina hyvä asia, koska vain kapin tapaiset tollakot tuovat asioista esiin ainoastaan yhtä puolta. Sitäpaitsi tuollaiset tollakot ovat niin itserakkaita, etteivät edes hyväksy vastakkaista mielipidettä, sinuakin aikoinaan kutsui itärajalle talutettavaksi, kun esitit silloisen natomielipiteesi.
        Itse en enää edes avaa tuon itsensärakastajan avauksia.


    • Nopeammin kuin ymmärrämmekään, kasvaa globaalisti huoli siitä, mihin kuntoon jätämme Telluksen tuleville sukupolvillemme. Se, että esim. venäjän nationalistiset pyrkimykset etäännyttävät meitä vauhdilla globaaleista ihmiselämää ylläpitävistä suojelutoimista, ei estä sitä tosiasiaa, että lähitulevaisuudessa humanismi eli vaatimus tasa-arvoiseen ihmisarvoiseen elämään on se trendi, joka pelastaa ihmiskunnan muutoin itse aiheuttamaltaan tuholta. Missä on ihmisarvon kunnioitus jo laadukkaalla suunnalla... se on pohjoismaissa ja monessa Euroopan muussakin maassa. Näissäkin ollaan vasta lähestymässä tasa-arvoa, rauhaa ja rakkaudellista ilmapiiriä, mutta suunta on oikea. Toki ehkä näet rakkauden kliseenä -olethan lakiasiantuntija- , mutta minun silmissä se on vahva, elämää koossa pitävä arvo.

      • Anonyymi

        Mitä kertoo ihmisestä se, että maapallonpelastaminen ihmisellä olisi pitänyt aloittaa jo 30 vuotta sitten?
        Nyt olemma viimeisellärannalla eikä peruutusvaihdetta voi käyttää, pakkoraossa.
        Jos ihmiskunnan ymmärrys oli yltänyt silloin 30 vuotta sitten pidemmälle kuin omaan napaan, niin muutos startinjälkeen ei olisi ollut niin voimakas.


      • Anonyymi

        Erittäin hyvää tekstiä, täysin samaa mieltä. Juurikin näin.


    • Anonyymi

      Voi pojat voi pojat. Nyt pääsee kepulit viemään paskapaperia jenkkilään, tai sitten ei.

    • Mutta mikä onkaan suurin pidäke Suomen Nato-jäsenyydelle ? Ei, se ei ole Turkin pullisteleva edeskäypä. Pohjois-Amerikan tantereella asustaa hyvinkin kaksijakoinen asujaimisto, joille on asetettu senaattoreita sun muita valtaa ehkä vain kuvitelmissaan kuitenkin, mutta kuitenkin... Bidenin suosio on pohjamontuissaan ja konservatiivien aatokset pohjoiseen ulottuvuuteen... eivät välttämättä suosi Suomea saati Ruotsia. Jos USA hyväksyy, sitten menee läpi se örvellys eli Nato-jäsenyys. Itse lupasin muuttaa pois Suomesta jos maa liittyy Natoon, mutta nyt, nyt olen valmis hyväksymään liittymisen, turvallisuussyistä. Ei Putin hullu ole, mutta maailman vaarallisin teurastaja tällä hetkellä kuitenkin. T Martti ja joskus myös Environment.

      • Anonyymi

        Sinekö se ole se saattans pärkkel ja aina ole ihan saitti pilannu? Ei sine mitän joskus ole, sine se ole ja aina.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinekö se ole se saattans pärkkel ja aina ole ihan saitti pilannu? Ei sine mitän joskus ole, sine se ole ja aina.

        Sine se öykkä, me otta niskka ja pärsse sii ja heittä se ovi ulos. Ja sun solmio, se ole ruma näkö.


      • Anonyymi
        Aragoni kirjoitti:

        Sine se öykkä, me otta niskka ja pärsse sii ja heittä se ovi ulos. Ja sun solmio, se ole ruma näkö.

        Luulenpa vaan, että aika moni on tullut siihen tulokseen, että sinä olet tällä palstalla aika monena.

        Ja se siitä, kukin tyylillään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Luulenpa vaan, että aika moni on tullut siihen tulokseen, että sinä olet tällä palstalla aika monena.

        Ja se siitä, kukin tyylillään.

        Nyt on vaan niin, että asia ei näin ole. Poikkean harvakseltaan.


      • Anonyymi
        Aragoni kirjoitti:

        Nyt on vaan niin, että asia ei näin ole. Poikkean harvakseltaan.

        Visitoit harvakseltaan? Ai niin kuin Jombe?

        Hohhooohhhooooo


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe