Mikä halavatun vimma näitä julkkisnaisia riepoo?

Tyrkätään eetteriin paljasta pintaa lähes alastomuutta hipoen, bikiniä jalkoväliä hiertämällä ja hiostamalla. Eikö naisilla todellakaan ole enää muuta tarjota pysyäkseen kartalla? Normaali nainen ei kuuluta kylillä ja kujilla, milloin on mies vaihtunut kullitettavaksi.Naamat leveässä virneessä kuvaajaan suuntaan ilosanomaa toitottamassa, puristi sitten kenkä tai paita.
581075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Samaa ihmetellyt, sitten kun saavat törkyä niskaansa niin loukkaannutaan ja uhriudutaan . Olen nainen itsekin ja en missään nimessä hyväksy naisten hyväksi käyttöä ja alistamista. MUTTA olisiko mitenkään fiksumpaa olla laittamatta puolialastomia ja oikein tyrkyttämällä huomion hakuisia kuvia. Että vaan tällaista ajattelin.

Äänestä
  • Yleensä nämä naiset ovat kouluttamattomia some tyrkkyjä, joille on elintärkeää päästä edes jollain tasolla esille ja kun muuta tasoa heillä ei ole, niin silikonit vaan näytille ja kaikki exät ja nyxät esitellään lapsia myöten julkisuudessa. Surkeaa ja noloa on, jos naisen pitää tuolla keinoin elantonsa tienata.

    Toki poikkeuksiakin löytyy mutta harvassa ne ovat.

    Äänestä

  • Kyllä olisi helvetin tylsää jollei naiseutta näytettäisiitse pääministerikin vilautteli rintavakoa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä olisi helvetin tylsää jollei naiseutta näytettäisiitse pääministerikin vilautteli rintavakoa

    Mitä rintavakoa,eihän sillä oo edes rintoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä rintavakoa,eihän sillä oo edes rintoja.

    Vaatteet ne ovat ihmisen kaunistus, että miksi, vaatteet paljastavat tyylitajun,estetiikan kaipuun.

    Äänestä

Loppuuhan se heti kun vielä hölmömmät lakaavat syytämästä rahaa niille.

Äänestä
  • Eikös marsulla ja lörffillä ole kaikki maksamatta, älkää syytäkö heille rahaa..

    Äänestä

  • Totta, On aivan käsittämätöntä tyhmyyttä laittaa rahansa ,jonkun typerän some julkisuudesta tienaavan instaan ja ostaa turhuutta, jota eivät tarvitse ikinä. Tolloja näköjään riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, On aivan käsittämätöntä tyhmyyttä laittaa rahansa ,jonkun typerän some julkisuudesta tienaavan instaan ja ostaa turhuutta, jota eivät tarvitse ikinä. Tolloja näköjään riittää.

    Eihän se tyhmä ole joka somettaa vaan se joka siittä maksaa

    Äänestä

Toiset ovat vielä semmosessa asennossa, että p..se on hevevetin iso ku mikäkin.

Äänestä
  • No Miksi katsot ? Katso pikkukakkosta.

    Äänestä

  • Rita on oikein expertti p..seen revittelyssä kohti kameraa 🙂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rita on oikein expertti p..seen revittelyssä kohti kameraa 🙂

    Joo kehtaa vielä sellu perää revitellä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo kehtaa vielä sellu perää revitellä

    Ja ikääkin jo sen verran, ettei kyllä iske ... kuin myötähäpeä.

    Äänestä

Ehkä se johtuu teistä miehistä jotka ette seksiä saa. Tehän niitä kuvia kuola poskella katsotte.

Äänestä
  • Totta! Olen itse myös nainen, ammatissa, omassa asunnossa, terve, en puutteessa, ihan hyvän näköinen ja runkoinen. Koskaan ei ole ollut tarvetta paljastella itseäni julkisesti, tai vietelläkseni ketään. Mun mielestä nuo, usein jopa rivot, kuvat ei kyllä lisää naisten arvostusta, päinvastoin! Usein tunnen myötähäpeää noita paljastelijoita kohtaan.

    Äänestä

Seksi myy ja miehet ovat valmiit maksamaan isompiakin rahoja noista Only Fans -jutuista, missä privaatissakin voi ostaa kaikesta kuvia. No, eipä siinä mitään, jos on muokannut tarpeellisen suuret rinnat ja turpeat huulet ihan sen kaltaista ansaitsemista varten. Eipä kuitenkaan Sara Siepin tavoin ole oikeutettua mennä julkisesti itkua vääntämään, kun saa sitten rapaa niskaansa. Jos helppo raha kelpaa, niin on muistettava, ettei ole ilmaisia lounaita. Suurimmalla osaalla meistä on kuitenkin sellaiset elämän arvot, että moisilla keinoilla hanittu tulo, oli se kuinka suurta hyvänsä, ei ole hyväksyttyjä keinoja. Oma valinta.

Äänestä
  • Siepillä tuskin on only fansia.

    Äänestä

  • En kyllä ymmärrä näitä miehiäkään, jotka laittavat rahansa naikkosten OnlyFansiin. Vasta oli lehdissä juttua naisesta, joka oli tienannut isot rahat OnlyFansillä ja siinä luki, että hän massapostittaa samat privaviestit tilaajille, eli miehet maksaa siitä, että saa kuvia naisen pyllystä ja jotain viestispämmiä, muka daamin viesteinä juuri heille. 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siepillä tuskin on only fansia.

    Mistä muualta luulet sen firman liikevoiton tulleen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siepillä tuskin on only fansia.

    Aina kun Siepillä on rinnat näkysällä tykkäyksiä tulee miehiltä tuhansittain.
    Sara tietää, mikä vetoaa ja mistä tulee rahaa niin että rintsikat paukkuu, kuvat ovat muokattuja, tyhmiä vedätetään. Ns piiloseksiä on paljon mainoksissa, turha itkeä, tietää itse tarkalleen mikä vetoaa.

    Äänestä

Tyhmien miesten (ja naistenkin) kustannuksella tekevät seksillä paljon rahaa.

Äänestä
  • Somen käyttö on tehny noista naisista halvan näköisen ,tyhmyys siellä oikein paistaa silmiin. Ei siellä normaalit naiset eikä miehet pyöri .

    Äänestä

Tinzen ahteri jatkuvasti esillä ja näin miehenä voin sanoa että aiheuttaa lähinnä myötähäpeää ,,,sen on järkky ja hikinen,yök

Äänestä
  • Kummallista touhua kaikkeen sitä rahaa haaskataan .

    Äänestä

  • Yhteiskunnallisesti ilmeisen merkittävä Jetin baari Turussa sai kanssa 100.000 e korona-avustusta valtiolta. Lintilän pumppu jakoi raha kaikille halukkaille yrittäjille vailla mitään perusteita. Tällä perusteella Lintilää ei voi pitää kovin järkevänä. En ottaisi lapiohommiin, koska en uskoisi Lintilän suoriutuvan.

    Äänestä

Omituisinta on se, että itse tuuttaavat eetteriin näitä kuvia, joissa takamus tai rinnat pääosassa ja sitten uhriutuvat niistä, jos kaikki ei ihastele oikealla tavalla, vaan voivat pitää näitä kuvia mauttomina.

Näin naisena juuri mietin eilen sitä, ettei minun ole koskaan tarvinnut esitellä paljasta pintaa julkisilla paikoilla, tai somessa saadakseni huomiota miehiltä, tai kohteliaisuuksia. Tästä huolimatta olen molempia elämän varrella saanut. En ole kokenut ikinä mitään tarvetta ventovieraille paljastelulle.

Äänestä

Nämä naiset esineellistävät itse itsensä, surullista, että naisen ainoa arvo on hänen ulkonäkönsä, seksikkyytensä, elämme sairaita, pinnallisia aikoja, ahneus ja itsekkyys ovat arvojamme. Olemme menettämässä ihmisyytemme materialismin alttarille.

Äänestä
  • Nuo paikkojensa esittelijät eivät varmmaan tajua, että kaikilla muillakin on samanlaiset anatomiat, ja että luomu voittaa aina keinotekoiset. Mielenkiintoisempia on ne, joita ei ole koko kansalle esitelty ja kovassa käytössä kulutettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuo paikkojensa esittelijät eivät varmmaan tajua, että kaikilla muillakin on samanlaiset anatomiat, ja että luomu voittaa aina keinotekoiset. Mielenkiintoisempia on ne, joita ei ole koko kansalle esitelty ja kovassa käytössä kulutettu.

    Sofian herutuskuvissa on jännä seurata, onko hinkit litistetty yhteen, vai vapaalla pudotuksella..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofian herutuskuvissa on jännä seurata, onko hinkit litistetty yhteen, vai vapaalla pudotuksella..

    Onpas jännää, kaikkea viitsit kytätä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpas jännää, kaikkea viitsit kytätä.

    Nämä Martinat ja Sofiat ym voi jättää ihan omaan alhaiseen arvoonsa, ei heillä ole mitään merkitystä mihinkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nämä Martinat ja Sofiat ym voi jättää ihan omaan alhaiseen arvoonsa, ei heillä ole mitään merkitystä mihinkään.

    Kerroppa se heille! Omasta mielestään he ovat suuria, kaikkien kadehtimia tähtiä, jotka tekevät mielestään raskasta ja tärkeää työtä. 😆

    Äänestä

Kuinka monta koulutettua uranaista esittelee hikistä takapuoltaan somessa? Whitetrash touhua.

Äänestä

Monet esittelevät melkein paljaita muotojaan tämän tästä ja sitten kitisevät ja vinkuvat kun heitä arvostellaan. Lola on tästä yksi hyvä esimerkki.

Äänestä

Luin ketjun läpi ja onpa katkeraa tekstiä.
Onko pakko katsoa näiden ”vähäpukeisten naisten” kuvia? Jokainen saa laittaa somekanaviinsa sellaisia kuvia kuin haluaa, oli ne sitten bikinikuvia tai burkha päällä, MUTTA kenenkään ei ole pakko katsoa niitä, valinnanvaraa kyllä löytyy.

Äänestä

Luultavasti se hivelee itsetuntoa. Ja hakevat tota kautta hyväksyntää jne. En kyllä mitään muuta voi keksiä syyksi.
Surullista.

Äänestä
  • Miehen puutetta, eihän nuo kuvat naisille ole tarkoitettuja, vaan miehiä kalastellaan, mutta sitä ei missään nimessä tunnusteta! 😆

    Äänestä

Onko ihan pakko esitellä paljasta pintaa, jos ei sitten kestä arvostelua?

Äänestä
  • On, kun ei ole muuta keinoa pysyä julkisuudessa.

    Äänestä

Pitää olla instassa seuraajia riittävästi, jos haluaa maksavia yhteistyökumppaneita eli mainostajia itselleen.
Seuraajia saa helposti miehistä, kun esittelee paljasta pintaa. Seksi myy, se on vanha totuus. Kaikkiin naisiin ei tehoa toisten naisten seksikuvat ja suoranainen pehmoporno mitä tuolla joidenkin julkimonaisten instakuvissa näkee.
Miehet tykkää.
Seuraajia saa lisää ostamalla, linkkejä löytyy netistä eikä maksa paljon. Sekin konsti on, ja on ollut joillain käytössä miehiin vetoavien kuvien lisäksi.
Siinä ne suurimmat syyt noihin paljasteluihin ja pyllistelyihin. Toki tämä on tiedossa onkin useimmille netin käyttäjille.

Äänestä

Lopettakaa niiden seuraaminen. Tyhjäpäitä kaikki 😢 Some on ihmiskunnan suurin turhake ..

Äänestä
  • Älä nyt! Raskasta ja tärkeää työtä!! 😉

    Äänestä

  • Milloinkohan tämä someaika oikein tulee päätökseensä? Kyllä se kertoo ilmiöstä paljon, minkälaisilla avuilla ja eväillä somessa menestytään.

    Some on myös todella haitallinen ympäristölle. Internetin aiheuttamat päästöt on jo ylittäneet kansainvälisen lentoliikenteen.
    https://yle.fi/uutiset/3-10832413

    Somen ansioista nykynuoret ostavat enemmän pikamuotia kuin aikaisemmat sukupolvet, ja somemarkkinointi on synnyttänyt pikamuotijättejä, kuten SHEIN, joka edustaa supernopeaa pikamuotia. SHEIN on jo maailmanlaajuisesti suositumpi kuin Amazon.

    https://www.theguardian.com/fashion/2021/dec/21/how-shein-beat-amazon-at-its-own-game-and-reinvented-fast-fashion

    Äänestä

Tänään Tinze oli julkaissut mielipiteensä, kun Roomassa joku tyyppi olli tullut huomauttaneeksi jotain naisen ulkomuodosta. Toki saa moiseen varautua, kun keikistelee kuvauksissa ulkona melkein ilman vaatteita julkisella paikalla. Samassa jutussa Tinzestä oli kuva, missä valtava ahteri oli etusijalla ja sitä kuvaa kutsuisin jo suuren luokan perseilyksi.

Äänestä
  • Koko elämä pyörii oman perseen ympärillä, on se sitten niin helvatan hienoa tämä nykyaika.

    Taidan olla jo liian vanha tähän maailmaan, kun en oikein ymmärrä näitä nykyajan akkoja, mitään muuta ei ole, kuin se oma ulkonäkö, jota tyrkytetään joka paikkaan, sitten uhriudutaan, jos kaikki ei tykkää, voiskos joku psykologi selittää mikä häiriö on kyseessä, narsismiin viittaisi, mutta nykyäänhän on vaikka mitä diagnooseja, arvo sieltä sitten jokin niistä.

    Äänestä

Muutama julkkisnainen pyörittelee takapuoltaan ja tyrkyttää rintojaan kohta kameraa.
Kun kaikki eivät pidä näkemästään, niin naiset raivostuvat. Olettavat, että kaikki huokailisivat ihastuksissaan.

Äänestä
  • Ehkä he olettavat vain että ne kommentoijat pitäisivät suunsa kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä he olettavat vain että ne kommentoijat pitäisivät suunsa kiinni.

    Kommenttejahan ne odottaa, mutta niiden pitää kaikilta olla ainoastaan positiivisia. Totuutta tuosta hommasta ei saa sanoa, eli sitä, että on typerää ja noloa hommaa.

    Äänestä

Odottavatko vuoroaan isomulukkusen engelsmannin käsittelyyn?

Äänestä

Moni julkkisnainen leväyttää rintansa esille ja paljastaa takapuolensa ja kuvittelee sitten, että kaikki huokailevat ihastuksissaan, kun katsovat näkemäänsä. Kun näin ei tapahdu, julkkisnaiset ovat todella närkästyneitä.

Äänestä
  • Kauanko jaksat jauhaa tästä samasta asiasta?

    Äänestä

Toisilla on tarve esitellä jatkuvasti vartaloaan vähissä vaatteissa. Viisaammat voisivat kertoa mitä se kertoo tällaisesta naisesta vai kertooko se yhtään mitään.
Voidaan tietysti olettaa, että se tuottaa erityistä mielhyvää tälle esittelijälle itselleen.

Äänestä

Lola on erittäin tyytyväinen muotoihinsa. Osaa kehua itseään, ei tunne alemmuuskompleksia mistään.

Äänestä

Laihankin puolesta joku ärsyyntyy, kun tämä esiintyy julkisella paikalla sukkahousun omaisissa trikoissa ja häntä joku erhtyy kuvaamaan takaapäin. Kaikesta voidaan näköjään valittaa.

Äänestä
  • Valittaa, eli herättää huomiota!

    Äänestä

Ja täällä valitetaan sitä että valittavat.🤣

Äänestä

Kaikki valittavat jostain. Valittaja valittaa valittajasta ja valittajan valittaja valittajan valittajasta jne....🤣

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tyrkätään eetteriin paljasta pintaa lähes alastomuutta hipoen, bikiniä jalkoväliä hiertämällä ja hiostamalla. Eikö naisilla todellakaan ole enää muuta tarjota pysyäkseen kartalla? Normaali nainen ei kuuluta kylillä ja kujilla, milloin on mies vaihtunut kullitettavaksi.Naamat leveässä virneessä kuvaajaan suuntaan ilosanomaa toitottamassa, puristi sitten kenkä tai paita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu