Suomalainen mielenmaisema on länsimainen vaikka tietynlaiseen melankoliseen ajatteluun ollaankin taipuvaisia. Musiikin mollivoittoisuus on ollut iskelmämusiikin eräs tunnusmerkki. Tätä ei Argentiinaa lukuunottamatta juurikaan muualla tapaa koska musiikinhan kuuluisi ilahduttaa ihmisiä eikä saada itkemään. No ehkä Portugalilainen fado-musiikki on tätä myös.
Venäläinen mielenmaisema ja sen sielu on täysin erilainen. Enemmän sosiaalinen suhteissa muihin mutta kuitenkin erittäin nurkkakuntainen joissa ainoastaan perheenjäseniin luotetaan varauksettomasti.
Se on vuosisataista perua venäläisestä ajatuksesta, ettei hallitsijoihin voi luottaa. Maaorjuus ja sen mielivaltainen toteuttaminen vuosisatojen aikana aiheuttivat sen, ettei venäläinen luota johtajiinsa. Myös se, ettei viranomaisista ole ollut ikinä apua tavalliselle kansalaiselle sai aikaan, ettei perus-Ivan luota johtajiinsa.
Tosin venäjällä ei ole ikinä ollut aitoa demokratiaa vaan valta on aina ollut harvoilla ja valituilla ja vallan havittelijoilla on ollut karu kohtalo mikäli eivät valtaa ole pystyneet ottamaan.
Tähän saisi kirjoittaa kohtalaisen pitkän rivin venäläisiä jotka valtaa ovat havitelleet mutta saaneetkin tavata kohtalonsa.
Venäläinen talousajattelukin on aina ollut erittäin ylhäältä johdettu, eli keskusjohtoista huolimatta siitä, ettei neuvostoaikojen keskusjohtoa ole ollut 1991 jälkeen.
Se perustuu suurilta osin edelleen jäykkään suunnitelmatalouteen vaikkakin 1991 jälkeen perustettiin tuhansia yksityisiä yrityksiä ja valtionjohtoisuutta purettiin pilkkomalla suuria valtion yrityksiä piemenpiin osiin. Aitoa markkinatalousmekanismia ei venäläinen yritysmaailma tunne. Se on huono asia myös siksi, ettei venäläisten aloittaman sodankäynnin aiheuttama kansainvälinen laskusuhdanne kirpaise venäläisiä niin pahasti kuin länsimaita.
30v sitten hereillä olleet venäläiset talousasiantuntijat käärivät yksityistämisprosesseissa miljooonia jotka ovat vuosikymmenien aikana muuttuneet miljardeiksi. Näiden varojen omistajia ja haltijoita kutsutaan oligarkeiksi jotka vuosikymmeniä ovat olleet presidentin uskollisia lakeijoita koska presidenttijohtoinen hallinto suojelee näitä.
Kaikkea valvoo presidentin oma FSB joka lonkeronsa ja kaikkea valvovat mekanisminsa on ujuttanut jokaiseen venäläiseen julkiseen toimintaan ja suurilta osin merkittäviin yksityisiinkin venäläisyrityksiin.
Oppositiota ei ole. Jos joku mistä tahansa ryhmittymästä yrittää luoda vastavoimaa putinille niin huomaa olevansa keskellä hankaluuksia. Se on niin yleisesti tiedossa oleva asia, etten lähde edes henkilöitä nimeämään jotka ovat tuhoutuneet tai vankilassa koska vastustivat putinia.
Todellista vaihtoehtoa putinin hallinnolle ei ole. Sen vuoksi tässä näkyy parhaiten se vanha sananparsi. "valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti".
Diktaattori putin tietää, että hänen valloituspyrkimyksiään muualla voidaan vastustaa, kuten nyt Ukrainassa tehdään. Hän myös tietää, ettei Ukrainan vastarinta ja resursseihin nähden tehokas sodankäynti muuta sitä tosiasiaa, että putinin sormi on ydinaselaukaisimen lähellä koko ajan. Se tietää, että venäjän valloituspyrkimyksiä ei voi vastustaa niin tehokkaasti kuin sen olisi mahdollista jos ei tuota ydinase-uhkaa olisi.
Suomen ainoa tie tässä kummallisuudessa on päästä Natoon ja toivoa parasta ja koko muun vapaan demokraattisen maailman ainoa tie ulos kriisistä on aseistaa Ukrainaa tässä kummallisessa veljessodassa, että siellä asuva patriootti saa edes jonkinlaisen mahdollisuuden.
Suomalainen luonne on kummallinen. Vai onko?
6
108
Vastaukset
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=bCrSPA9e1sI&ab_channel=motleycrue546
Tuossa se kiteytyy oivallisesti ja miehekkäästi!Olipas varsin erikoinen kannanotto.
Jos tuota esittämääsi teesiä lähtee tarkastelemaan yleisellä tasolla ja varsinkin jos sitä lähtee toteuttamaan, voisi ajatella, että olet oikeassa. Ihan vaan sen vuoksi, ettei väki loppuisi täällä pohjan perukoilla.
- Anonyymi
Venäläisyydessa on aina ollut vahvoilla fundamenttaalisuus ja toisaalta kohtaloon usko. Eli venäläisyys ei perustu suomaiseen järkeen ja käytäntöön, siksi venäläiset ajautuu ongelmiin, järki ei paina,vaan uskonnollisuus.
"Kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni." On vanha venäläinen sananlasku ja Suomi sai siitä kokemuksia ison vihan ja pikku vihan aikoihin.
Nykykokemuksella sen voi yhdistää venäläisyyteen. Mitäs muuta kuin varastamista on se, että venäjä liittää itseensä alueita jotka eivät sille kuulu.- Anonyymi
aito-arska kirjoitti:
"Kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni." On vanha venäläinen sananlasku ja Suomi sai siitä kokemuksia ison vihan ja pikku vihan aikoihin.
Nykykokemuksella sen voi yhdistää venäläisyyteen. Mitäs muuta kuin varastamista on se, että venäjä liittää itseensä alueita jotka eivät sille kuulu.Mikset itke Isosta-Britanniasta?
- Anonyymi
"Majuri" kovana hanurimusiikin miehenä kuuntelee vain Jätkän humppaa. Oli duurissa tai mollissa. tai kuten freukkarit lauloivat "alkomahollissa"....
Minä kaiken juon minä elämäni juon
Minä naapurin viinatkin juon
Minä palkat juon minä eläkkeet juon
Minä vaimonkin perinnöt juon
Minä asunnot juon minä metsät juon
Minä maat ja mannut juon
Minä raktorin juon minä hevoseni juon
Kissat ja koirat sikana juon
Juon juon minäpoika juon
Minä tykkään olla kännissä
Juon juon minäpoika juon
Tahdon heilua hulluna humalassa
Minä rapulaan juon minä humalaan juon
Ja selvinpäinkin juon
Minä muutaman juon minä muutenkin juon
Ja sittenkin minä juon
Minä duurissa juon minä mollissa juon
Minä alkomahollissa juon
Talletustillin ja autotallin
Tillin tallin juon
Juon juon minäpoika juon
Minä tykkään olla kännissä
Juon juon minäpoika juon
Tahdon heilua hulluna humalassa
Hei jaa ja otetaan taas
Hei jaa ja otetaan taas
Ja jos Suomen järvet ei viinaks muutu
Niin keksimpä uatoksen
Vois Pelkosenniemen viinalla täyttää
Ja juora Vuotoksen
Vaan eihän se mihkään riittäisi
Mutta miten tää sitten ois
Muapallon viinalla täyttää vois
Maan pullona juora pois
Juon juon minäpoika juon
Minä tykkään olla kännissä
Juon juon minäpoika juon
Tahdon heilua hulluna humalassa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2916357Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652009- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141225Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181671141Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411001RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962