Kilparynö

Rynöllä jos kissaan tähän osallistuisin
näinköhän mäkin palakinnoille pääsisin
Vaikka rynöratsu ei olekaan hallussa
toivottavasti löytyy edes huumorissa (tahattomassa, oikolukijan kommentti)

Mitäköhän mä sitten teille kirjuuttaisin
jos vaikka kevvään ihanuuresta puhhuisin
Parasta aikaa tää on kuulkaas vuaressa
kossuakin tarkenee jo nappailla puistossa

Muistakeehan sitten lukijat äänestää minua
muutoin saatte pilikkarynöihin varrautua
Nyt taijankin jo alkaa tälläerää lopetella
kylttyyrista ootte saanu kyllin nautiskella
7339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ihastuttavaa.. rynöilijäkin on tyllyt jöykköömme :)

Äänestä

Kulku!

Oli elämä.
Oli kevät.
Tuli kesä.
Tuli syys, talvi.
Saapui uusi kesä.
Elämä jatkui.

Oli lapsuus.
Äiti, kerro satu.
Kertoi äiti sadun.
Kertoi kaksi.
Pois lähti lapsi.
Maailma kiehtoi.

Oli nuoruus.
Rakkaani, suutele.
Sai poskelle suukon.
Lisäksi kaksi.
Tansittiin valssi.
Tanssittiin tango.

Oli sunnuntai.
Herää jo kulta.
Leikittiin päivä.
Kisailtiin kaksi.
Oli ilojen aika.
Ei suruja missään.

Oli arki.
Mene helvettiin.
Norkoiltiin päivä.
Riideltiin kaksi.
Tuli tappelun aika.
Koitti eronkin vuoro.

Oli vanhuus.
Auta raihnaista.
Kävi raskaaksi askel.
Yksi ja kaksi.
Kunpa pääsisi pois.
Tää elämä on taakka.

Äänestä
  • tervetuloa kisaan :)

    Äänestä

pääset runokisaankin mukaan :)

Saanemme käyttää avaustasi runojen keruuseen??

Äänestä
  • sopii :))

    Äänestä

Runo vain nro3
Kirjoittanut: huono runoilija 9.5.2005 klo 23.51

Veden alle - aallon alle
sinne kurkkaa pikku-kalle
Mitä näkee - mikä piili
kiven alla pikku iili
verta janoo -verta saa
Kallea se kiukuttaa
iili pieni - kalle suuri
nenään mahtuu iili juuri
Mitä tehdä - millä kaivaa
Kalle päätä sillä vaivaa
sitten keksii - lujaa huutaa
tuokaa mulle pitkää luutaa
luudanvarsi - oiva keppi
jopa irtoo iilin heppi
Kalle voitti - iili kuoli
ruokailusta kova huoli
Ei oo helppoo - iilin olla
kivikossa rannikolla
Jossa ruokaa - ihmisverta
pelätä saa joka kerta
muista jossain - aallon alla
elää iili kaikkialla
älä naamaa -älä nenää
aallon alle työnnä enää
runo tämä - opettaa
paras tähän lopettaa
Ei oo mieltä - ei oo järkee
runo silti mulle tärkee
voitto tulee - maine myös
teepä raati hyvin työs.

Tämä runo on kilpailun aatelia - joten osaa otan kisaan



Vakkarimainen runo nro4
Kirjoittanut: Ei koskaan enää 10.5.2005 klo 08.56

Tulin tänne tämän kerran kurkistaan,
mitäs täällä eri aiheista turistaan.
Koskaan en käy enää minä täällä,
vakkareilla kun aina riidat päällä.
Asiallisia avauksia turha täällä etsiä,
taitaa olla parempi vaeltaa pitkin metsiä.
Iloista ihmistä alkaa täällä puristaa,
tämän palstan henkilöt kaikkia kuristaa.

Osallistun kilpailuun tällä iloisella runollani.

ny se tulloo nro5
Kirjoittanut: eetvartti 10.5.2005 klo 09.47

poijes tieltä ny se tulloo
myö en pönkkää sanoja pulloo
tätä riimiä ei sitte laiteta hukkaa
ennemmi tartun serehviä tukkaan

myö haluan teille onneni jakkaa
ennenku kylymänä hauvasa makkaan
onni on uhkeja kiloja sata
heiluvat rynttäät ja keikkuva taka

kun onni miun sylihinsä nappaa
silimisä sumenee syvänki hakkaa
pullistuu suonet ja tähtiä näkkyy
henkeä haukon ja salamat väläkkyy

kukkakeppinä on miun olla onni
horjuen seison vaik likistää tonni
mitäpä ei tekis onnensa etteen
ku sylisä keikkuu hyllyvän hetteen

pirtisä istun ja onnea vuotan
rakkauen kipeniä ilimoille tuotan
ainoa polikien onni kylille väänsi
takas hää tulloo vaik jo allakan käänsin

salaisimmat tuntoni tähän myö vuosin
sijotuksen arvosta runoa tuotin
jos pakko niin
tuomarit lahjon ja siivosti pokkaan
henkseleit paukutan ja palikinnon koppaan


VaatimatonRynö nro6
Kirjoittanut: asiallinen 10.5.2005 klo 09.50

Kun Milla meni naapuriin Kaffelaisia keräämään,
niin jo alkoi taas Sumpinlatkijat heräämään.

Oli mukavaa taas avata Kahvilan ovet,
kun rustattu oli tänne jutut uudet monet.

Kiitti Taikkis, taas keksit kilvat uudet, mukavat,
ja tapasi mukaan oot saanut säänöistä sekavat.

Auta armias tämänkin kisan äänestyspäivää,
ei siinä tuu olemaan järjen häivää.

Hauskuus palstalla varmaankin kaaoksessa piilee,
kuka sitä jaksaisikaan aina olla asiallinen ja viilee.


Vakava runo nro7
Kirjoittanut: fiiuliN 10.5.2005 klo 10.22

Ihminen elää voimissaan auringon loisteessa
hehkuu sateen vilvoittavassa hurmassa.
Hän nauttii elämänsä makeista hetkistä,
nuoruudestaan, elinvoimistaan.
Vaan mikä on ihminen silloin, kun aurinko tummuu,
sateen tulo pysähtyy, kuivuu maa.
Ihminen on silloin kuin nuokahtanut korsi,
surkastunut oman mahtavuuteensa alle.

Tämäkin runo haluaisi osallistua kilpailuun.


pien rynö(iliman lupaa) nro8
Kirjoittanut: äimän käk 10.5.2005 klo 10.23

miulla oli äimäneula,
villasukka vuoti ku seula.
kiikkustuoli,neula ja lanka
ja mie olin äimän käk.

mie sukan sen parsin,
ja jalkaani raastin.
kiikkustuoli, vantus ja sukka
ja mie olin äimän käk.

iski kylymyys toiseen kinttuun,
vedin siihen vanttuun.
kiikkustuoli,tekarit ja lämpöset jalat
ja mie olin äimän käk.

miun puhe oli puurua,
tungin tekarit kohti suuta.
kiikkustuoli ja mie
ja olin mie äimän käk.

asia.rynö.

Äänestä
  • tässä avauksessa nro1 ja nro2

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rynöilijä Ryynänen kirjoitti:

Rynöllä jos kissaan tähän osallistuisin
näinköhän mäkin palakinnoille pääsisin
Vaikka rynöratsu ei olekaan hallussa
toivottavasti löytyy edes huumorissa (tahattomassa, oikolukijan kommentti)

Mitäköhän mä sitten teille kirjuuttaisin
jos vaikka kevvään ihanuuresta puhhuisin
Parasta aikaa tää on kuulkaas vuaressa
kossuakin tarkenee jo nappailla puistossa

Muistakeehan sitten lukijat äänestää minua
muutoin saatte pilikkarynöihin varrautua
Nyt taijankin jo alkaa tälläerää lopetella
kylttyyrista ootte saanu kyllin nautiskella

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu