Tulevaisuudessa

Näin viime yönä seuraavanlaisen unen, jonka uskon olevan profeetallisen:
Olin ystäväni kanssa ulkoilemassa, oli kaunis heinäkuun alun lämmin päivä, niin kuin nytkin. Päivittelimme sitä, kuinka meidän ja Kyproksen tilanne on samanlainen; pohjoista osaa hallitsee toinen valtio. Ystäväni jäi ulos juttelemaan ja itse menin sisälle. Hetken kuluttua vilkaisin ulos, siellä olikin harmaata kuin lokakuun lopussa ja tihkutti rännän sekaista vettä. Ajattelin, että varmasti sairastuu, jos ulos jää vähänkin pitemmäksi aikaa. Katsoin järvelle päin ja järkytyksekseni näin sen olevan jo riitteessä rannan tuntumassa. Tiesin, että koko sato menetetään.
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Näin viime yönä seuraavanlaisen unen, jonka uskon olevan profeetallisen:
Olin ystäväni kanssa ulkoilemassa, oli kaunis heinäkuun alun lämmin päivä, niin kuin nytkin. Päivittelimme sitä, kuinka meidän ja Kyproksen tilanne on samanlainen; pohjoista osaa hallitsee toinen valtio. Ystäväni jäi ulos juttelemaan ja itse menin sisälle. Hetken kuluttua vilkaisin ulos, siellä olikin harmaata kuin lokakuun lopussa ja tihkutti rännän sekaista vettä. Ajattelin, että varmasti sairastuu, jos ulos jää vähänkin pitemmäksi aikaa. Katsoin järvelle päin ja järkytyksekseni näin sen olevan jo riitteessä rannan tuntumassa. Tiesin, että koko sato menetetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu