Täysi ruokasota ja kauppojen hyllyt tyhjinä. Täällä valtamediat taas aivan hiljaa.
Hollannista tuodaan tännekin paljon lihaa, näkyy kohta täälläkin.
Hollannista tuodaan tännekin paljon lihaa, näkyy kohta täälläkin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Onpa YLE huono. Luulisi sillä rahanmäärällä saavan vaikka kuinka asiansa osaavia toimittajia.
Ylen toimittelijat eivät ehdi seurata ulkomaanuutisia, kun ne tekee vaan woke-, ja trans -seksijuttuja. Lisäksi pitää "valistaa " lapsia ja nuoria, miten näperrellä keinoperseitä, noin niin kuin iltapuhteina. Ja suomalaiset on muutenkin paras pitää uutispimennossa, ulkomaiden suhteen. Ties vaikka täälläkin alettais vastustamaan ruokatuotannon alasajoa. Paljon tapahtuu muuallakin sekasortoa, mutta valtamedia on täällä hipihiljaa.
Hollannin maanviljelijöiden tilanteesta oli YLEllä juttu jo viikko sitten. Jos ette ole yhtään seuranneet uutisia, niin sehän ei kerro mitään YLEstä, vaan ainoastaan teistä.
https://yle.fi/uutiset/3-12517596
Eiväthän nämä öyhöperseet lue uutisia uutisina, vaan ahmivat ainoastaan juttuja, joista saavat rääkäistyä sensaatiohakuista hevonpaskaa. Ja niistäkin lähinnä otsikot.
Tässä videolla ampuminen. Tilanne oli täysin rauhallinen, mutta poliisi vain ampui.
https://www.agriland.ie/farming-news/video-dutch-police-fire-shots-during-farmer-tractor-protest/
Oppiipahan olemaan ajelematta traktorillaan päin työtään tekeviä poliiseja.
Onko sinulla aiheeseen mitään sanottavaa?
Näin juuri.
Seiskaa lukevat lähinnä. Saavat sitten kauhistella julkkisten vaatteita. Näkyykö tisuvako ,vai pyllyvako ? Oliko liianlyhyt hame ? Hyhhyh.
Jes. Nälkä tulee tännekin. Oppivatpahan arvostamaan omaa maatalouttamme.
Tai sitten ei. Punikki ei taivu koskaan.
Hän vihaa omaa maatalouttamme viimeiseen asti.
Öyhöttää kokoomuslainen manttaalipösö.
Kokoomukset demarit persut.. Kaikki samaa paskia eri nimillä.
Persut ainoana puolueena ottaa maatalouden ahdingon esille eduskunnassa. Ei mitkään muut puolueet.
Vai onko tästä esimerkkiä että muut olisivat sen ottaneet keskustelun aiheeksi?
Kysyn uudelleen. Onko vai ei?
Ovatko vihervassut ottaneet maataloutemme ahdingon esille eduskunnassa? Se päivä ei idästä nouse.
On taivaan tosi että vassuille ei maailman tärkein ammatti ole ikinä ollut sydämen asia. Päinvastoin eräskin Arvo Salo puhui kerran äärimmäisen törkeää vihapuhetta jusseja kohtaan. Se on niin hirveää puhetta että en viitsi lausua sitä.
Kiittämättömiä kun punikit ovat niin ei he arvosta ruokaa, ainakaan maailman puhtainta ruokaa. Mutta se ihana puoli tässä tulevassa nälänhädässä on että se saattaa kääntää jonkun paatuneen punikin pään arvostamaan kotimaista tuotantoa.
Te taidatte nähdä noita "punikkejanne" unissannekin joka helevetin kukkapuskassakin.
Älä jauha jaskaa. Putin tuo ukrainalaista viljaa nälkäisille suomalaisille. Putin on hyvä.
Suomi on toinen puoli vasemmistolainen. Nämä ovat punikkeja.
Te taso näätte natseja joka ikisessä paikassa.
Ei taso vaan taas.
Mitähän tuokin tarkoitti ?
Maataloutta haluaa ajaa alas vain maataloustukia kadehtivat.
Ja Jussi sanoi että ulkomaista ruuan tuontia pitää lisätä. Onko isänmaallista ?
Mitä paskaa. Kotimaisiahan Toivotaan syövän.
Linkki väitteeseesi, kiitos.
Sannukkaa ei tällaiset pikkujutut kiinnosta.
Nyt järjestetään tytölle synttäreitä. Maan asiat joutaa odottamaan.
Synttärit on ihan jees.
Hollannissa maanviljelijät heittäytyivät Putinin avustajiksi. Viljalaarit ja sianlihantuotannot on laitettu säppiin.
https://dutchreview.com/news/dutch-supermarket-shelves-empty-farmers-protests/
Hollannissa ruokahyllyt muistuttavat Neuvostoliiton ajan valikoimaa, kerääkaalia ja perunaa tarjolla.
Tämän varoittavan näyn Putin-mieliset maanviljelijät haluavat jäävän asiakkaiden verkkokalvolle muistiin.
Taidat olla Putin-fani kun yrität tuputtaa sitä kaikkialle.
Ikävä kyllä Putin-kortti on ihan yhtä out, kuin rasistikorttikin. Ne on vaihtuneet silkkaan totuuteen.
Maanviljelijät haluaa tuotteesta hintaa kaikki nousee
Kohta Hollannin maanviljelijätkin alkaa vaatia tuotteistansa maksua ruplilla.
nyt valppautta kuvamaan maamme viljelykset miten se tuottaa satoa.
dokimenttia talteen.
ja haastatella viljelijöitä.
Toisten ihmisten peltolänttien kuvaamiselle ei mitään voiteta. Ilmakuvasta ei pysty hehtaarisatoa määrittelemään.
Ja jos maajussi vaan sanoo, että kuivuuden ja lannoitepulan takia oli tyhjää siemenkotaa niin paljon, että ei tullut paljon mitään, niin milläs sen menet kumoamaan?
Lentoliikenne tuplaantuu joka 20. vuosi ja jokaisen afrikkalaisen pitää saada oma auto. Jonkun pitää nuo päästöt kompensoida eikä muuta tahoa ole kuin jussi.
Missään mediassa ei sanaakaan. On tämä hieno maa ja hieno media!
Ei se ole median syy ettet osaa etsiä uutisia. Tai todennäköisimmin et halua.
Uutisia oli jo viikko sitten ylellä.
Täällä uutisoidaan Sannan tytön synttäreitä.
Hieno media tässä maassa!
Tympii jo se loinen, roskamedioista puhumattakaan. Ei itkettäisi ollenkaan, vaikka pommia sataisikin Putlerin laarista noiden niskaan.
Hakkaraisen hammasremontistako uutisoida pitäisi?
Globalistien seuraava projekti on ruokapulan ja nälänhädän aiheuttaminen.
Aito VKKlainen kyllä kirjoittaisi "glopalisti"
Myös Youtube on herkkä tämän Hollannin tapauksen suhteen. Sosiaalisen median yliherrat eivät ilmeisesti halua tapausta käsiteltävän.
Olisi aika Suomessakin näyttää närhen munat omavaraisuutta ja maataloutta riistävälle kommarihallitukselle.
Nälkä tulee sekä vilu, kenties sotakin.
Hallitus selfie someilee ulkomailla.
https://yle.fi/uutiset/3-12517596
julkaistu 30.6.
Joo joo.
Vai loppuu ruoka Hollannista 😁