Super-Sannan suosio hurjassa kasvussa, myös demarit nousukiidossa

Sanna osaa ajoituksen. Kun vaalit alkavat lähenemään, niin pistää turbovaihteen silmään ja paukauttaa oman ja edustamansa puoleen suosioon huimaan nousukiitoon. Samaan aikaan "viholliset" ovat pahassa luisussa.

Vain täydellinen Super-Sanna kykenee moiseen.
6480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Missä linkki muuten valhetta

Äänestä
  • Aamun kotimaisissa päämedioissa. Priimaa pukkaa.

    Äänestä

Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on Ylen viimeisen kannatuskyselyn mukaan 53,7 prosenttia. Eduskuntavaaleissa 2019 puoleet saivat 55,7 prosenttia äänistä. Hieman on tultu alas, mutta silti hallitus nauttii edelleen kansan enemmistön luottamusta.

Äänestä
  • Mediauskovaisuutta joka ei ole totta.

    Äänestä

Ihmeellinen valhetodellisuus.

Sanna on kuori.

Äänestä
  • Hakeudu psykiatrille, jos maailma tuntuu valhetodellisuudelta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hakeudu psykiatrille, jos maailma tuntuu valhetodellisuudelta.

    Silmät seisoo päässä, kuin jollain kiellettyä nauttineella.

    Äänestä

SDP ja saan antaa työläselekin jotain. Eikä kaikkea yritysten ilmaisrahastoon ja rikaille kauppiaille.

Luistelija vaikka 4 vuodenntakaista Sipilän oikeistopolitiikka
Kansalle ilmaistöitä hoitajille ja työläisille .
Herroille ke ilmaistöitä eivät tehneet kikyntunteja.

Kaikki missä tulot otsikko palkansajien veroista ja kuitenkaan ei työllisyys. Parantunut mutta pörssiyhtiöt tekivät kaikienmaikojenennätystuloksen vaikka. Sipilållömoli kustanssvaje joka osoittautui kusetus vajeeksi

Tätä enne suomea riisti kokoomus ja keskusta yhteensä 2o vuotta.

Sisko meillä on työttömyys ja maksua ongelma kun oikestomhaluaa selvästi mamuja

Äänestä

Kokoomuksen kannatus romahti, SDP vahvassa nousussa.
Marinin suosio on noussut jälleen.

Äänestä

jos kokoomus karkaa täysin niin kassa-sannan pitää alkaa vilautella tissiä....

Äänestä
  • Olet ymmärtänyt väärin. Kokoomuksen kannatus on romahtanut. Orpon pitää nyt vilautella, vai delegoiko hän asian varapuheenjohtajille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet ymmärtänyt väärin. Kokoomuksen kannatus on romahtanut. Orpon pitää nyt vilautella, vai delegoiko hän asian varapuheenjohtajille?

    On ihan selvä että Suomea asiallisesti maailmanlaajuisten hätätilanteiden keskellä johtanut Marin hallitus saa kiitosta.

    Jokainen muistaa että kokoomus-kepu-hallitukset ajoi Suomen hätätilaan vaikka tuolloin maailmalla oli nousukausi meneillään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On ihan selvä että Suomea asiallisesti maailmanlaajuisten hätätilanteiden keskellä johtanut Marin hallitus saa kiitosta.

    Jokainen muistaa että kokoomus-kepu-hallitukset ajoi Suomen hätätilaan vaikka tuolloin maailmalla oli nousukausi meneillään.

    Tuhosi vain vuosikymmenet rakennetut idän suhteet kuukaudessa. Hyvä Sanna ravoo.

    Äänestä

Nyt kun velkarahalla juhlinta rälläys alkaa saavuttaa pohjan on taas aika vastuullisen hallituksen ja säästö ohjelmien. Eli demarit ja muut vasurit joutuu oppositioon.

Äänestä
  • Mutta eihän tämä nyt siltä näytä Kokoomuksen alamäen vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta eihän tämä nyt siltä näytä Kokoomuksen alamäen vuoksi.

    kokoomus-kepu aiheutti suomelle yli 100 miljardin velat- ja tuolloin rahat meni ihan suoraan EU-eliittien tileille mm yritystukia jakoi Sipilä n. 20 000 miljoonaa... eli 20 miljardia...

    ei ihme että kepu-kokoomusta ei juuri kukaan enää äänestä.

    Äänestä

Demari hutsu on saanut aikaa hurjat velat ja inflaation kaupan päälle?🏁🏁🏁

Äänestä
  • No pientä lienee, kun oikeistohallitusten aikaan on velkaa otettu ja vielä pienemmin syin , nyt aika on todella eri kuin vaikka kataisen aikana , eikä ole myyty sähköverkkojakaan tai jotain muuta.

    Se ihmetyttää kun populistien ja oikeiston tyypeillä itsellä usein on kovat järjettömät isot lainat päällä sekä tekee katkeraksi kuten se että lainakattoja tai vastaavia rajoitteita yksityiseen lainan ottoon kehitellään, mutta varsinkin ne joilla on uskomattomat velat vastustaa sitä, siksikö että lainakatot laskisivat asuntojen hintaa ?
    Vai mikä kun noita pankkien laina laskimia kokeilee saisi keskituloinen työläinen (50 000) aivan käsittämättömän suuren lainan mutta ei sillä rahalla mitä teknologiateollisuus maksaa mitään niin suurta lainaa pysty hoitamaan kuin pankit antaa...käsittämätöntä.

    Äänestä

Tämä kansamme helvetti tulee siis jatkumaan.

Äänestä
  • Olenkin sanonut aikoja sitten että tämä hävityksen kauhistus-hallitus tulee jatkamaan seuraavat neljä vuotta. Niin hullua on osa kansasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olenkin sanonut aikoja sitten että tämä hävityksen kauhistus-hallitus tulee jatkamaan seuraavat neljä vuotta. Niin hullua on osa kansasta.

    Tällä kansalla (osalla) ei ole oman arvon tuntoa, ei päätä eikä häntää sen touhussa. Aina vaan ne miljardien ulos-lappajat äänestetään valtaan.

    Äänestä

  • Ruotsi on menetetty sen uskonnon valtaan.

    Äänestä

  • Tuohon listaan kuuluu sylttytehdas eli vihervassu-hallitus. Siitä kaikki lähtee. Meidän hallituksella vielä olisi mahdollista torjua nuo valtavat uhat. Se ei halua, varsinkaan mieli-uskontonsa uhkaa torjua - ei sen enempää eurostoliiton uhkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuohon listaan kuuluu sylttytehdas eli vihervassu-hallitus. Siitä kaikki lähtee. Meidän hallituksella vielä olisi mahdollista torjua nuo valtavat uhat. Se ei halua, varsinkaan mieli-uskontonsa uhkaa torjua - ei sen enempää eurostoliiton uhkaa.

    Ryssää vastaan se on tehnyt toimia mutta ei noiden kahden rakkaan tahonsa torjumiseksi. Ne tulee varmuudella tuhoamaan rakkaan isänmaamme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsi on menetetty sen uskonnon valtaan.

    Niin. Varmaan puhuin tuossa poistetussa viestissä että Suomea uhkaa noin kolme asiaa. Ne ovat eurostoliitto, eräs uskonto ja Venäjä. En nää muita uhkia, paitsi vihervassu-hallitus tietenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin. Varmaan puhuin tuossa poistetussa viestissä että Suomea uhkaa noin kolme asiaa. Ne ovat eurostoliitto, eräs uskonto ja Venäjä. En nää muita uhkia, paitsi vihervassu-hallitus tietenkin.

    Periaatteessa meidän nykyinen hallitus on suurin uhkamme. Se voisi puolustaa kansallisvaltiotamme, mutta paskat, se ei muuta kuin nuolee eurostoliittoa. Se vie kaiken itsenäisyyden meiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Periaatteessa meidän nykyinen hallitus on suurin uhkamme. Se voisi puolustaa kansallisvaltiotamme, mutta paskat, se ei muuta kuin nuolee eurostoliittoa. Se vie kaiken itsenäisyyden meiltä.

    👍👍👍👍👍😡

    Äänestä

Valitettavasti tämä tuhohallitus tulee jatkamaan. Mitä tämä kansa on tehnyt että sitä rangaistaan kaikella ilmastohulluudella esimerkiksi? Tämä ilmastoöyhötys on hallituksen pääteema joka kurittaa kansan ainoana maailmassa kuoliaaksi, kärjistetysti ilmaistuna. Mikään muu asia ei tule lähellekään sitä vouhotusta.

Äänestä
  • Hallituksen mielestä ilmastonmuutos ei kosketa kuin Suomea. Tämä näkyy sen toimissa. Italiaan riittää rahaa jossa autoilijat saavat rellestää halvemmalla polttoaineella meidän veronmaksajien rahoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallituksen mielestä ilmastonmuutos ei kosketa kuin Suomea. Tämä näkyy sen toimissa. Italiaan riittää rahaa jossa autoilijat saavat rellestää halvemmalla polttoaineella meidän veronmaksajien rahoilla.

    Ikäänkuin ilmastonmuutos ei koskettaisi muuta maailmaa kuin Suomea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ikäänkuin ilmastonmuutos ei koskettaisi muuta maailmaa kuin Suomea.

    Suomessa ilmastonmuutoksesta kärsii vain persut, joilla ei ole enää varaa tankata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa ilmastonmuutoksesta kärsii vain persut, joilla ei ole enää varaa tankata.

    No mitäs vittua te öyhötätte ilmastosta te punikit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa ilmastonmuutoksesta kärsii vain persut, joilla ei ole enää varaa tankata.

    Tässä maassa rikkaimpia ovatkin punikit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mitäs vittua te öyhötätte ilmastosta te punikit.

    No miksi vitussa et persu mene töihin, niin olisi varaa tankata?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No miksi vitussa et persu mene töihin, niin olisi varaa tankata?

    Ei sähköautoa tarvi tankata.

    Äänestä

Kun käyttäytyy ikänsä ja asemansa vaatimalla arvokkuudella nii kannatus kyllä nousee. Mutta kauanko Sanna jaksaa tätä roolia vetää ja maistuuko kuppi sitten liikaa kuitenkin? Että karkaako mopo käsistä...

Äänestä

Terveisiä sinne Naton propagandakeskukseen Helsinkiin, että hampurilaisia ja Cokista kannattaa rajoittaa kesän ajaksi ja ottaa kevyempi vaihtoehto, vaikka salaattia tai kaalikeittoa vaihteeksi.

Äänestä

Tällaiseksi se menee, kun puolueella on liikaa maksettuja avustajia suojatyöpaikoissaan. Ei mitään tekemistä kesällä.

Jos olet laiska ja tyhmä, niin hakeudu politiikkaan. Mahtavat lomat pyörivät, eikä itse tarvitse tehdä tai osata mitään! Niin Sannakin tekee. Opettele vain puhumaan tyhjää paskaa, sellaista, josta saisi oikeissa töissä kenkää, niin "menestyt".

Äänestä

SDP:n trollausohjelma näköjään kiihtyy. Ymmärrän, että rahasta kirjoitit. Sitä en ymmärrä, jos sinulta ei tullut oksennus kirjoituksesi jälkeen.

Äänestä

Ei saa tehdä ihmisestä epäjumalia.

Äänestä
  • Epäjumalien palvonta kielletään Raamatussa..

    Äänestä

Sannan on helppo, kun osaa, ja on luonnonlahjakkuus (-oikku).

Äänestä

Hyvä vitsi, superfloppi, kuten koko SDP

Äänestä
  • Sanna on maailman viisain, kaunein ja hienoin johtaja ja tuleva presidentti. Sanna vie Suomen uuteen nousuun ja kukoistukseen. Ihmiset ympäri maailmaa tulevat ihailemaan ja kumartamaan maailman viisainta presidenttiä. Kauan eläköön kaunis ja viisas Sanna.

    Äänestä

Näkeekö pumppuvikainen Petteri ensi kevättä? Alkaa stressitasot nimittäin nousemaan.

Äänestä

Näiden viherdemujen toimintaa käsittelee rikoslain 12 luku.

Äänestä

Onko Sanna laittanut glitteriä nahkatakkiin vai kärpäsmyrkkyä tarjoillut?

Äänestä

Kymmenkertainen eläköön-huuto Super-Sannalle: eläköön eläköön eläköön eläköön eläköön eläköön eläköön eläköön eläköön eläköön

Äänestä
  • Kuolkoon, hitaasti

    Äänestä

Millaisella mekolla Sanna voittaa vaalit? Veikkauksia.

Äänestä

7päivää lehden pyllykuva nostaa suosiota.

Äänestä

Suomessa huonoin hallitus ikinä. Ei pitäs lapsille antaa tulitikkuja.

Äänestä
  • Paitsi että Suomen kansa on antanut hallitukselle ennätyssuosion kerta toisensa jälkeen.

    Huonoin hallitus on ollut Sipilän persuhallitus.

    Äänestä

Ei ole tehnyt kuin idioottisia päätöksiä. Jos ne ovat kansan mieleen, niin kansakin on menettänyt järkensä.

Äänestä
  • Eikä sinullakaan reppanalla ole varaa ostaa uutta autoa, vaan joudut köröttelemään vanhalla öljyä polttavalla ja vuotavalla paskalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä sinullakaan reppanalla ole varaa ostaa uutta autoa, vaan joudut köröttelemään vanhalla öljyä polttavalla ja vuotavalla paskalla.

    So?????

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    So?????

    Vituttaahan se jännittää joka vuosi katsastukseen viedessä.

    Äänestä

Lomalaista takuulla ilahduttaa nämä uutiset.

Äänestä
  • Ja omat kampittaa heti, kuten tämä Lindeenin huru. Liekö sukua Afrikan Suville, joka sekin teki monenlaista vilunkia?

    Äänestä

Hyvä koko kansan Sanna!

Äänestä
  • Sannan kannatus viimeisimmän mielipide tutkimuksen mukaan on jo101 prosenttia.
    Hyvä, koko kansan Sanna, seuraava Suomen presidentti, jolloin kannatus on jo varmaankin yli 110 prosenttia.
    Nyt ottamaan talteen Sannan kuolemattomia lauseita, joita voi sitten lukea koululaisille ja muille kansalaisille, jotta kaikki ymmärtäisivät Sannan ylivoimaisen älykkyyden.

    Äänestä

Paljon onnea Sannalle hyvästä menestyksestä.

Äänestä

Shortsikuvan vuoksi Suosio tulee entisestään kasvamaan. Seuraavassa mittauksessa saattaa mennä jopa mittarit rikki.

Äänestä

Sannasta on tullut globaali puheen­aihe.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sanna osaa ajoituksen. Kun vaalit alkavat lähenemään, niin pistää turbovaihteen silmään ja paukauttaa oman ja edustamansa puoleen suosioon huimaan nousukiitoon. Samaan aikaan "viholliset" ovat pahassa luisussa.

Vain täydellinen Super-Sanna kykenee moiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu