Onneksi kansan enemmistö on oikeistolaista

laskee vaikka yhteen oikeistoon lukeutuvien puolueiden kannatuksen. Vasemmistoa pitää pystyssä enää demarit, ja sekin vaan johtuu Marinin omasta suosiosta. Hän kun häippäisee, niin suosio laskee heti.

Huvittava ilmiö kun Sannan kannattajat eivät välitä osaako hän mitään, riittää, että hän on nuori ja nainen. No, sosset ovat aina olleet yksinkertaisia.


terv, kokoomuksesta
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eihän Suomi ole ikinä ollutkaan sosialistinen valtio, mitä nyt pahimpana suomettumisen aikana meno Kekkosella muistutti jotakin muuta kuin länsimaisen demokratian menoa.

Sinä kun olet kokoomuksesta (?), sinulla varmasti on mielipide siitä pitkästä oppositiotaipaleesta, joka oli kokoomuksen osa Kekkosen aikana? Entä mitä muuten ajattelet Kekkosesta?

Äänestä

Jaaha, "kokoomuslainen" vauhdissa taas. Olen muuten samaa mieltä että meillä on hyvä pääministeri.

Äänestä
  • Kyllä.

    Äänestä


  • Pellehän se on, mutta sopii teille sossuille.

    terv, kokoomuksesta

    Äänestä

Pitää muuten paikkansa.

Äänestä

76 eduskuntapaikkaa vihervasemmistolla, joka kuitenkin kesKustaPuolueen maanpetoksen ansiosta päässyt kurjistamaan Suomea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

laskee vaikka yhteen oikeistoon lukeutuvien puolueiden kannatuksen. Vasemmistoa pitää pystyssä enää demarit, ja sekin vaan johtuu Marinin omasta suosiosta. Hän kun häippäisee, niin suosio laskee heti.

Huvittava ilmiö kun Sannan kannattajat eivät välitä osaako hän mitään, riittää, että hän on nuori ja nainen. No, sosset ovat aina olleet yksinkertaisia.


terv, kokoomuksesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu