Vuodet eivät ole "siskoksia" keskenään

Viime vuonna, heinäkuun yhdeksäs päivä tulin rakkaan ystäväni (nainen) kanssa viettämään viikonloppua paikkaan, missä luonto on käsin kosketeltavissa ja myöskin historialliset jäljet merkkinä siitä mitä on tapahtunut muutamia tuhansia vuosia sitten.

Matkustin ystäväni luokse jo edellisenä päivänä ja silloin sitten muun muassa suunniteltiin mitä ostoksia teemme viikonlopuksi.

Olimme tienneet toisemme jo teini-ikäisistä lähtien, mutta oli myös välissä vuosikymmeniä, jolloin emme olleet nähneet emmekä myöskään tienneet mitä teemme ja missä asumme.

Ennen heinäkuun viikonlopun reissua, olimme tavanneet toisiamme reilun puolen vuoden ajan kuukausittain joko keskellä viikkoa tai sitten viikonloppuisin. Kaikki oli mennyt todella hyvin. Olin ihastunut rakkaaseen ystävääni ja me olimme vannoneet jo aikaisemmalla viikonlopun reissulla sielunkumppanuuden nimiin keskinäisessä kanssakäymisessämme.

Heinäkuun viikonloppua viettäessämme saimme kokea paljon läheisyyttä. Rakas ystäväni sai kokea ja tietää mitä hän merkitsee minulle ja mitä hänessä arvostan. Minulle ei ole koskaan ollut ihmisessä tärkeintä miltä ihminen näyttää ulospäin. Jokainen ihminen osaa valita sellaisen tyylin, joka ainakin lähtökohtaisesti miellyttää ihmistä itseään.

Enemmänkin minua on kiehtonut ja minulle on ollut myös tärkeää, mitä ajatuksia ihmisellä on eri asioista olipa sitten kyseessä yhteiskunnalliset asiat tai sitten vaikka perhe, parisuhde jne. ja tietysti mitä ihmisen sydän tuntee ja toivoo miten asioiden tulisi olla. Ihmisten välistä, keskinäistä rakkautta ja kunnioittamista sekä arvostusta unohtamatta.

Heinäkuun viikonlopun jälkeen tapaamisemme jatkuivat samalla tavoin aina joulukuuhun saakka. Sitten tapahtui jotain, joka lopetti kaiken saavutetun.
Itsekin tein virheitä ja käytyäydyin myös loukkaavasti viestitellessämme. Pyysin tekoja anteeksi, mutta sitä ystäväni ei ole sitä hyväksynyt. Tammikuun alun jälkeen emme ole vaihtaneet kuin yhden viestin ja se oli sitten lopullinen niitti, joka päätti reilun vuoden kestäneen suhteemme. Todella harmillista.

Nyt ei ole viime vuoden heinäkuun viikonlopusta jäljellä ja muistoina kuin valokuvat ja sydämeeni jääneet ihanat tuntemukset.

Nyt tein sitten reissun samaan paikkaan yksinään.

Olen kuitenkin ajatellut, että en koskaan tule rakasta ystävääni vihaamaan tai olemaan hänelle mistään katkera. Enemmänkin toivon hänelle kaikkea hyvää elämässään. Hänellä on kuitenkin ikuisesti paikka sydämessäni.❤️

Jk. Eihän nämä tunteet mitä välillämme on ollut, koskaan katoa kokonaan.
570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Rivien välistä.....totuus ja valhe käsikädessä!!
Mukavaa viikonloppua kaikille sinne luonnon keskelle :)

Äänestä
  • Täsmennätkö tuota sanomaasi "totuus ja valhe käsikädessä"?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täsmennätkö tuota sanomaasi "totuus ja valhe käsikädessä"?

    Mietippä sitä....jos olet Se niin tiedät kyllä!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mietippä sitä....jos olet Se niin tiedät kyllä!!!

    Heips rakas ystäväni (K- nainen) näin aamusta. Jos sinulla on aloitusviestiin ja tuohon aikaisempaan kysymykseeni "totuus ja valhe..." liittyen sisäpiirin tietoa, niin tietysti haluaisin asiasta oikeasti jutella tai vaihtaa muuten ajatusta. Sinulla on minun kaikki yhteystietoni. Itse en voi ottaa sinuun yhteyttä, koska olet sen kieltänyt, muuten kyllä.

    Luulen, että tunnistat kyllä aloitusviestistäni itsesi jos olet minun kanssani reilun vuoden ollut ja lähes säännöllisesti tapailtu. Päivämäärät ym. ovat erityisesti tunnistettavia asioita.

    Aurinkoista uutta aamua sinulle sinne missä oletkin. Täällä puistossa nyt jo paistaa ☀️.

    Äänestä

oliko tämä poikien reissu...😂

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viime vuonna, heinäkuun yhdeksäs päivä tulin rakkaan ystäväni (nainen) kanssa viettämään viikonloppua paikkaan, missä luonto on käsin kosketeltavissa ja myöskin historialliset jäljet merkkinä siitä mitä on tapahtunut muutamia tuhansia vuosia sitten.

Matkustin ystäväni luokse jo edellisenä päivänä ja silloin sitten muun muassa suunniteltiin mitä ostoksia teemme viikonlopuksi.

Olimme tienneet toisemme jo teini-ikäisistä lähtien, mutta oli myös välissä vuosikymmeniä, jolloin emme olleet nähneet emmekä myöskään tienneet mitä teemme ja missä asumme.

Ennen heinäkuun viikonlopun reissua, olimme tavanneet toisiamme reilun puolen vuoden ajan kuukausittain joko keskellä viikkoa tai sitten viikonloppuisin. Kaikki oli mennyt todella hyvin. Olin ihastunut rakkaaseen ystävääni ja me olimme vannoneet jo aikaisemmalla viikonlopun reissulla sielunkumppanuuden nimiin keskinäisessä kanssakäymisessämme.

Heinäkuun viikonloppua viettäessämme saimme kokea paljon läheisyyttä. Rakas ystäväni sai kokea ja tietää mitä hän merkitsee minulle ja mitä hänessä arvostan. Minulle ei ole koskaan ollut ihmisessä tärkeintä miltä ihminen näyttää ulospäin. Jokainen ihminen osaa valita sellaisen tyylin, joka ainakin lähtökohtaisesti miellyttää ihmistä itseään.

Enemmänkin minua on kiehtonut ja minulle on ollut myös tärkeää, mitä ajatuksia ihmisellä on eri asioista olipa sitten kyseessä yhteiskunnalliset asiat tai sitten vaikka perhe, parisuhde jne. ja tietysti mitä ihmisen sydän tuntee ja toivoo miten asioiden tulisi olla. Ihmisten välistä, keskinäistä rakkautta ja kunnioittamista sekä arvostusta unohtamatta.

Heinäkuun viikonlopun jälkeen tapaamisemme jatkuivat samalla tavoin aina joulukuuhun saakka. Sitten tapahtui jotain, joka lopetti kaiken saavutetun.
Itsekin tein virheitä ja käytyäydyin myös loukkaavasti viestitellessämme. Pyysin tekoja anteeksi, mutta sitä ystäväni ei ole sitä hyväksynyt. Tammikuun alun jälkeen emme ole vaihtaneet kuin yhden viestin ja se oli sitten lopullinen niitti, joka päätti reilun vuoden kestäneen suhteemme. Todella harmillista.

Nyt ei ole viime vuoden heinäkuun viikonlopusta jäljellä ja muistoina kuin valokuvat ja sydämeeni jääneet ihanat tuntemukset.

Nyt tein sitten reissun samaan paikkaan yksinään.

Olen kuitenkin ajatellut, että en koskaan tule rakasta ystävääni vihaamaan tai olemaan hänelle mistään katkera. Enemmänkin toivon hänelle kaikkea hyvää elämässään. Hänellä on kuitenkin ikuisesti paikka sydämessäni.❤️

Jk. Eihän nämä tunteet mitä välillämme on ollut, koskaan katoa kokonaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu