"Paavalin näkemys voi olla totta myös tänäpäivänä. On yleistä, että ihmiset pyrkivät tekemään himoistaan hyväksyttyjä (omassa mielessä ja yhteiskunnallisesti). Siinäkin mielessä kritiikki tänäpäivänä on paikallaan. Homoseksuaalisuuttakin nähtävästi puolustetaan sillä,e ttä se ei oel himoa, mutta mitä muuta se voisi olla? Itse lasken kaiken seksuaalisen tunnevoiman himoluonnoksi. Paavali siis ehkä näki aivan oikein, että kyseessä on vain himo, mutta siitä pyrittiin tekemään jotain "kauniimpaa". Mutta valheesta taas ei saa totta millään. Tämä lienee ollut Paavalin näkemys."
Me emme tiedä mikä Paavalin näkemys olisi tänä päivänä. Paavalin mukaan homoseksuaalien tunteet ovat yksiselitteisesti häpeällisiä himoja, mikä ei pidä paikkaansa minun kohdallani. Edelleen, Paavali erehtyi.
Me emme tiedä mikä Paavalin näkemys olisi tänä päivänä. Paavalin mukaan homoseksuaalien tunteet ovat yksiselitteisesti häpeällisiä himoja, mikä ei pidä paikkaansa minun kohdallani. Edelleen, Paavali erehtyi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tämän piti tulla varsinaiseen tekstiin, mutta ketju oli osittain täynnä ja painoin kohtaa uusi viesti luullen, että viesti tulee uudeksi itse ketjuun. Älkää vastatko tänne, please.
Ap. 9:7 "Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet."
Vai
Ap. 22:9 "Ja minun seuralaiseni näkivät kyllä valon, mutta eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui."
Seisoivatko Sauluksen seuralaiset, vai kaatuivatko?
Ap. 9:7 "Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: ..."
Vai
Ap. 26:14 "Ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: Saul, Saul, miksi vainoat minua?"