Mustat viirut kynsissä. Syyläkö? Muilla ollut?

Aluksi niitä mustia viiruja oli vain yksi yhden kynnen alla. Vuoden verran. Luulin pitkään että siinä on joku heikko hiussuoni, joka jostain syystä vuotaa kynnen alle verta. Ei näyttänyt kerta melanoomaltakaan, ei alkanut kynnen juuresta. Oli aina ensin piste ja kasvoi kynnen mukana viiruksi. Välillä saattoi olla jopa viikon pois, sitten se piste ilmestyi uudestaan. Siitä mustasta viirusta tuli jotenkin mieleen sellainen syylän tumma juuri, kun kaivoi pois. Pari kk sitten päätin kaivaa kunnolla syvältä, että saisin sen pois, jos se on syylä. Ei onnistunut. Kasvoi edelleen takaisin ja lisäksi se jotenkin levisi. Parin viikon päästä niitä viiruja oli samassa kynnessä jo useampi sentin päästä alkuperäisestä. Tämä oli huhti-toukokuussa.

Nyt heinäkuussa niitä on jo kolmessa eri kynnessä. Lisäksi nämä kaksi uutta mustaviiruista kynttä on jopa eri kädessä kuin alkuperäiset mustat viirut. Eli leviää vain. Mulla ei ole edes syyliä missään päin elimistöä muualla. Viimeksi oli joskus lapsena 20 vuotta sitten. Mutta syyliä kai noiden on pakko olla, kun leviävät tuollain. Kellään ollut vastaavia? Miten nuo saa pois? Lapsena laitettiin syylän päälle ilmastointiteippiä ja sillä lähti, mutta vähän hankala teipata kynsiä. Teepuuöljyä olen tuohon alkuperäiseen kokeillut jo kuukausia, ei auta.
2667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tietääkseni syylät evät kasva kynnen alle. Netistä luin kerran näistä mustista viiruista ja sanottiin että se voi olla syöpä.

Äänestä

Käy lääkärissä tai sairaanhoitajalla näyttämässä.
Voisiko olla myös kynsisieni ? Se voi olla kellertävä tai tumma. Tummasta kynsisienen muodosta ei juuri missään kerrota, mutta itsellä oli sellainen.
Minulla auttoi apteekin respetivapaa kynsisienilääke, mutta se on pitkäaikainen hoito, kunnes terve kynsi kasvaa ulos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aluksi niitä mustia viiruja oli vain yksi yhden kynnen alla. Vuoden verran. Luulin pitkään että siinä on joku heikko hiussuoni, joka jostain syystä vuotaa kynnen alle verta. Ei näyttänyt kerta melanoomaltakaan, ei alkanut kynnen juuresta. Oli aina ensin piste ja kasvoi kynnen mukana viiruksi. Välillä saattoi olla jopa viikon pois, sitten se piste ilmestyi uudestaan. Siitä mustasta viirusta tuli jotenkin mieleen sellainen syylän tumma juuri, kun kaivoi pois. Pari kk sitten päätin kaivaa kunnolla syvältä, että saisin sen pois, jos se on syylä. Ei onnistunut. Kasvoi edelleen takaisin ja lisäksi se jotenkin levisi. Parin viikon päästä niitä viiruja oli samassa kynnessä jo useampi sentin päästä alkuperäisestä. Tämä oli huhti-toukokuussa.

Nyt heinäkuussa niitä on jo kolmessa eri kynnessä. Lisäksi nämä kaksi uutta mustaviiruista kynttä on jopa eri kädessä kuin alkuperäiset mustat viirut. Eli leviää vain. Mulla ei ole edes syyliä missään päin elimistöä muualla. Viimeksi oli joskus lapsena 20 vuotta sitten. Mutta syyliä kai noiden on pakko olla, kun leviävät tuollain. Kellään ollut vastaavia? Miten nuo saa pois? Lapsena laitettiin syylän päälle ilmastointiteippiä ja sillä lähti, mutta vähän hankala teipata kynsiä. Teepuuöljyä olen tuohon alkuperäiseen kokeillut jo kuukausia, ei auta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu