Suuri harhautus

Useat kristityt ovat langenneet ateistien valheisiin ja ruvenneet heidän mukaan palvomaan luotua eikä Luojaa. Siitä on seurannut lusiferismi joka on pinttynyt jokaiseen kristittyyn kirkkoon.

Tämä on suuri harhautus johon on lähdetty tunnepohjalta eikä Lain mukaan.

Lusiferistit ovat kunnostautuneita tunteiden manipuloinnissa. Lusiferistit etsivät vikoja Raamatusta ja saavat sinut hämmentyneeksi. Rupeat toistamaan lusiferistien mantraa jotta pysyisit edes järkevän oloisena.

Totuus on, että koko Raamattu on täyttä logiikkaa jos tietää kontekstin. Yksittäisten jakeiden lainaaminen ilman kontekstia on tie perikatoon. Sitä voi tulkita ihan miten keksii. "Lukea kuin Piru Raamattua" tarkoittaa ateistien kritiikkiä Raamattua kohtaan, jossa jakeet erotetaan kontekstista ja tehdään niistä ehdottomia. Monet ovat langenneet tähän eksytykseen, että Raamattu olisi "epäjohdonmukainen" yhden jakeen perusteella ja tämä riemu saa epäuskoiset hurmokseen.

Raamattua tulee tulkita vain kokonaisuutena, eikä yksittäisinä jakeina.
28207
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ateistien mantraan kuuluu, että 2000 vuotta sitten ei oltu loogisia, vaan genetismin mukaan älykkyys on kehittynyt progressiivisesti siitä asti. Kuitenkin antiikin kreikan filosofeja lainataan älyllisinä pikkuveljinä jotka saattoivat tietää jotain asioista.

2Äänestä
  • Kreikkalaiset laskivat Maan ympärysmitan melkein oikein samaan aikaan kun juutalaiset etsivät niin korkeaa vuorta, että siitä näkisi kaikki tasaisen maan valtakunnat.

    Äänestä

”Raamattua tulee tulkita vain kokonaisuutena, eikä yksittäisinä jakeina

Raamattua ei tule tulkita ollenkaan! Tulkitseminen vie perikatoon.

Äänestä
  • "Raamattua ei tule tulkita ollenkaan! Tulkitseminen vie perikatoon."

    Ei siis tule lukea Raamattua ollenkaan? Tämähän on ateistien utopia kannibalistisessa yhteiskunnassa kuten esikuvansa alkuasukasheimot tekevät. Toimitaan vaan niin että ketään ei satuteta. Mutta eihän kuolleiden sukulaisten syömisessä ketään satuteta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Raamattua ei tule tulkita ollenkaan! Tulkitseminen vie perikatoon."

    Ei siis tule lukea Raamattua ollenkaan? Tämähän on ateistien utopia kannibalistisessa yhteiskunnassa kuten esikuvansa alkuasukasheimot tekevät. Toimitaan vaan niin että ketään ei satuteta. Mutta eihän kuolleiden sukulaisten syömisessä ketään satuteta!

    "Ei siis tule lukea Raamattua ollenkaan? "

    Ei kukaan niin sanonut. Vaan, ettei pidä tulkita lukemaan. Todennäköisesti tarkoittaen, että tulkinassa se tuppaa menemään oman korvasyyhyn puolelle. Loppu viestisi on ihme sekoilua kannibalismista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ei siis tule lukea Raamattua ollenkaan? "

    Ei kukaan niin sanonut. Vaan, ettei pidä tulkita lukemaan. Todennäköisesti tarkoittaen, että tulkinassa se tuppaa menemään oman korvasyyhyn puolelle. Loppu viestisi on ihme sekoilua kannibalismista.

    Raamattua joutuu tulkitsemaan, mutta kokonaisuus huomioiden, eikä pidä tulkita tarpeettomasti, väärin asentein ja motiivein.

    Äänestä

No niinpä, olen todella ihmetellyt, että vain yhteen Paavalin kirjeen jakeen perustuu perisyntioppi jo luonnostaan vihattavasta ihmisestä, kun Luojajumalan sanoin ihminen tulikin hyvällä tirdolla ja pahalla tiedolla jumalien kaltaiseksi luomiskertomuksen mukaan!

Äänestä
  • Onhan tällä nyt aivan valtavan iso merkitys, että onko Jumala uhrattava vain yhden Paavalin kirjeen jakeen perusteella teurastettuna uhrilampaana ristille kirottuna, vai kuuluisiko sittenkin uskoa Luojajumalaa ja opetella erottamaan Raamatustakin hyvä tieto ja paha tieto sekä taivas ja helvetti?!

    Äänestä

  • Paavalin kirje on Pyhän Hengen totuus. Luonnollinen yhteys voi hävitä, mutta se ei noudata määrättyä sääntöä nykyisessä lusiferisessa yhteiskunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paavalin kirje on Pyhän Hengen totuus. Luonnollinen yhteys voi hävitä, mutta se ei noudata määrättyä sääntöä nykyisessä lusiferisessa yhteiskunnassa.

    Lucifer tarkoittaa Raamatun mukaan Kristusta joten meneppä takasin rippikouluun ja jätä nämä asiat viisaammillesi

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lucifer tarkoittaa Raamatun mukaan Kristusta joten meneppä takasin rippikouluun ja jätä nämä asiat viisaammillesi

    Sellainen okkultisti siellä. Piru on harhauttanut kristityt urakalla ja sillä ei ole mitään tekemistä Kristuksen kanssa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paavalin kirje on Pyhän Hengen totuus. Luonnollinen yhteys voi hävitä, mutta se ei noudata määrättyä sääntöä nykyisessä lusiferisessa yhteiskunnassa.

    Jos jonkun mielestä on moraalisesti oikein, että teurastetaan Jumala uhrilampaana ja kirotaan ristille Jeesuksen sanomalle Perkeleelle hänen nimeensä, ja syödään tämän ylipapin ateriana, että pelastutaan tekemään sitä pahaa mitä vihataan, niin se olkoon hänen asiansa, mutta kuten edellä todetaan, niin muinoin ihmiset olivatkin fiksumpia kuin viimeisen 2000 vuoden aikana kristinuskolla.

    Jo pitkälti ennen ajanlaskun alkua on Sokrates todennut:

    <<Moraali sitoi hänen mukaansa jumalia siinä missä ihmisiäkin, eikä joku ollut oikein siksi, että se on jumalien tahdon mukaista, vaan jumalat tahtovat jotakin siksi, että se on oikein. Sokrates myös piti jumalia hyväntahtoisina, mikä poikkesi perinteisestä näkemyksestä juonittelevista jumalista. Seurauksena jumalia ei myöskään tarvinnut suostutella erilaisia rituaaleja noudattamalla.[33]<<

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Sokrates

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paavalin kirje on Pyhän Hengen totuus. Luonnollinen yhteys voi hävitä, mutta se ei noudata määrättyä sääntöä nykyisessä lusiferisessa yhteiskunnassa.

    Mikä on' luonnollisen yhteyden määrätty sääntö'?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä on' luonnollisen yhteyden määrätty sääntö'?

    Jos tosi Jumalan uhrikultti ristille kirottuna ja syötynä kannibalistisella ihmissyöntiriitillä teurastettuna lampaana, kuvitellen veren ja ruumiin olevan todellisesti läsnä Paavalin sanoin, Herran kuoleman julistamiseksi, että voi hänen sanoin palvella lihalla synnin lakia, niin mikä sitten on?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos jonkun mielestä on moraalisesti oikein, että teurastetaan Jumala uhrilampaana ja kirotaan ristille Jeesuksen sanomalle Perkeleelle hänen nimeensä, ja syödään tämän ylipapin ateriana, että pelastutaan tekemään sitä pahaa mitä vihataan, niin se olkoon hänen asiansa, mutta kuten edellä todetaan, niin muinoin ihmiset olivatkin fiksumpia kuin viimeisen 2000 vuoden aikana kristinuskolla.

    Jo pitkälti ennen ajanlaskun alkua on Sokrates todennut:

    <<Moraali sitoi hänen mukaansa jumalia siinä missä ihmisiäkin, eikä joku ollut oikein siksi, että se on jumalien tahdon mukaista, vaan jumalat tahtovat jotakin siksi, että se on oikein. Sokrates myös piti jumalia hyväntahtoisina, mikä poikkesi perinteisestä näkemyksestä juonittelevista jumalista. Seurauksena jumalia ei myöskään tarvinnut suostutella erilaisia rituaaleja noudattamalla.[33]<<

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Sokrates

    Ihmiset on ihan pihalla siitä mitä tapahtui 2000 vuotta sitten. Seurakunnissa on paljon susia lampaiden vaatteissa. Ongelma ei ollut näin vakava vielä agraariyhteiskunnassa. Mutta sitten tuli Darwin ja muut. Koko Raamattu tullaan paljastamaan totuudessaan ja ihmiset menevät ymmälleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tosi Jumalan uhrikultti ristille kirottuna ja syötynä kannibalistisella ihmissyöntiriitillä teurastettuna lampaana, kuvitellen veren ja ruumiin olevan todellisesti läsnä Paavalin sanoin, Herran kuoleman julistamiseksi, että voi hänen sanoin palvella lihalla synnin lakia, niin mikä sitten on?

    Jos tämä ei ole Luciferin palvontaa, niin mikä sitten on?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä on' luonnollisen yhteyden määrätty sääntö'?

    Se että samaa sukupuolta olevat syttyvät toisiin, menettävät yhteyden ja tekevät mikä on sopimatonta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tämä ei ole Luciferin palvontaa, niin mikä sitten on?

    Miten niin? Jeesus itse määräsi niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tämä ei ole Luciferin palvontaa, niin mikä sitten on?

    Pietarin 2.kirje:

    <<1:19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja KOINTÄHTI koittaa teidän sydämissänne.<<

    Kointähti on Lucifer:

    <<Lucifer on latinankielinen sana, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”valonkantajaa” (lux = valo; ferre = kantaa, tuoda). Nimi periytyy alkujaan kreikan termistä Ἓσπερος, heosphoros, aamunkoin tuoja.ANTIIKISTA LÄHTIEN LUCIFER ON TARKOITTANUT KOINTÄHTEÄ ELI VENUSTA.

    Kristinuskon vaikutuksesta Luciferin ajatellaan nykyään usein olevan yksi Saatanan monista nimistä.[1]<<

    Lähde: wikipedia, Lucifer

    Verratkaapa Lucia-neitoon, valontuojaan...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin? Jeesus itse määräsi niin.

    Jeesuksella ei ole teidän Paavalin syntioppinne kanssa mitään muuta tekemistä, kuin toimia Paavalin luomalla Kristus arvonimellä tosi Jumalana uhrina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jeesuksella ei ole teidän Paavalin syntioppinne kanssa mitään muuta tekemistä, kuin toimia Paavalin luomalla Kristus arvonimellä tosi Jumalana uhrina.

    Pasvali itse määräsi Jeesuksen ristinkuolemaan, ja vainosi tämän seuraajia väärästä opetuksesta, kun nämä vastustivat teidän Jumala Jahvea, Mooseksen lakia ja uhrikulttia, jonka Jeesus Raamatussa sanoo olevan itse Perkele ja kaiken valheen isän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellainen okkultisti siellä. Piru on harhauttanut kristityt urakalla ja sillä ei ole mitään tekemistä Kristuksen kanssa.

    Piru on siis vahvempi kuin Kristus, niinkö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmiset on ihan pihalla siitä mitä tapahtui 2000 vuotta sitten. Seurakunnissa on paljon susia lampaiden vaatteissa. Ongelma ei ollut näin vakava vielä agraariyhteiskunnassa. Mutta sitten tuli Darwin ja muut. Koko Raamattu tullaan paljastamaan totuudessaan ja ihmiset menevät ymmälleen.

    >Koko Raamattu tullaan paljastamaan totuudessaan ja ihmiset menevät ymmälleen.

    Voisitko vähän avata tätä viisautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se että samaa sukupuolta olevat syttyvät toisiin, menettävät yhteyden ja tekevät mikä on sopimatonta.

    Tuo koskee vain pientä osaa ihmisistä ja miehistä hyvin harvoja. Naisillehan Raamattu ei juuri puhukaan.

    Entä mitä sanottavaa olisi heteroenemmistölle?

    Äänestä

Sinulla tuntuu olevan hyvät yhteydet ateisteihin niin voitko tähän listata heidän 5 parasta valhettaan kiitos:

1) ?
2) ?
3) ?
4) ?
5) ?

1Äänestä
  • Taitaa jäädä saamatta, mutta jos laitetaankin siihen uskovaisten valheet?

    1) Luojajumala on Jahve, jonka Jeesus Raamatussa sanoo olevan itse Perkele.

    2) Ihmisestä tuli paratiisissa synnillä perisyntinen, kun Luojajumalan sanoin ihminen tuli todellisuudessa jumalien kaltaiseksi tiedolla.

    3) Uskomalla Jeesuksen teurastamiseen uhrilampaana ja tosi Jumalana sekä ristiin kiroamiseen, pelastuu taivaaseen.Raamatun mukaan pelastuu palvelemaan synnin lakia.

    4) Uskomalla tähän syntioppiin saa ikuisen elämän siellä taivaassa, kun se todellisuudessa on tulen liekeissä eli helvetissä.

    5) Että Jeesuksella olisi tämän opin kanssa joitakin muutakin tekemistä kuin vain uhrin osa.

    Äänestä

  • Minä voin aloittaa

    1) Darwin ja evoluutio
    2) Homoilun salliminen lakien kautta
    3) Naiset tasa-arvo
    4) Nykyinen sukunimilaki
    5) Maailmakaikkeuden ikä 14,5 miljardia vuotta.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Minä voin aloittaa

    1) Darwin ja evoluutio
    2) Homoilun salliminen lakien kautta
    3) Naiset tasa-arvo
    4) Nykyinen sukunimilaki
    5) Maailmakaikkeuden ikä 14,5 miljardia vuotta.

    Minä olisin kyllä laittanut ensimmäiseksi ateistien valheeksi sen, ettei Paavali ole Jumala -uskovaisethan kopioi sitä koko ajan Jumalan sanana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Useat kristityt ovat langenneet ateistien valheisiin ja ruvenneet heidän mukaan palvomaan luotua eikä Luojaa. Siitä on seurannut lusiferismi joka on pinttynyt jokaiseen kristittyyn kirkkoon.

Tämä on suuri harhautus johon on lähdetty tunnepohjalta eikä Lain mukaan.

Lusiferistit ovat kunnostautuneita tunteiden manipuloinnissa. Lusiferistit etsivät vikoja Raamatusta ja saavat sinut hämmentyneeksi. Rupeat toistamaan lusiferistien mantraa jotta pysyisit edes järkevän oloisena.

Totuus on, että koko Raamattu on täyttä logiikkaa jos tietää kontekstin. Yksittäisten jakeiden lainaaminen ilman kontekstia on tie perikatoon. Sitä voi tulkita ihan miten keksii. "Lukea kuin Piru Raamattua" tarkoittaa ateistien kritiikkiä Raamattua kohtaan, jossa jakeet erotetaan kontekstista ja tehdään niistä ehdottomia. Monet ovat langenneet tähän eksytykseen, että Raamattu olisi "epäjohdonmukainen" yhden jakeen perusteella ja tämä riemu saa epäuskoiset hurmokseen.

Raamattua tulee tulkita vain kokonaisuutena, eikä yksittäisinä jakeina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu