Intiassa uusi eksponentiaalisessa nousussa oleva muunnos

Jota jo Euroopassakin..

Uutta koronaviruksen alamuunnosta havaittu jo yli kymmenessä maassa – tietoa sen käyttäytymisestä on silti vielä vähän
https://yle.fi/uutiset/3-12531925
"Muuntuminen kuuluu viruksen luonteeseen. BA.2.75 näyttää voivan levitä nopeasti, mutta esimerkiksi sen aiheuttaman taudin vakavuus ei ole vielä tiedossa.

Koronaviruksen uutta omikronmuunnoksen alavarianttia on havaittu Intiassa ja kymmenessä muussa maassa, muun muassa Saksassa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Australiassa. Suomessa havaintoja ei ole tiettävästi tehty.

Tapauksia ja tietoa muunnoksen käyttäytymisestä on vasta vähän, mutta tutkijat maailmalla seuraavat tilannetta.

BA.2.75:tä kutsutaan toisen sukupolven muunnokseksi, koska se on kehittynyt omikronin BA.2-muunnoksesta.

Varianttia on havaittu useissa Intian osavaltioissa ja se näyttää leviävän nopeammin kuin muut alueella liikkuvat muunnokset.

Lisämutaatiot helpottavat viruksen tunkeutumista

Vielä ei ole tietoa siitä, aiheuttaako Intiassa ensimmäisenä havaittu BA 2.75 vakavampaa tautimuotoa kuin omikronin muut variantit. Alavariantti näyttää kuitenkin voivan levitä vauhdikkaasti ja ohittaa rokotteiden ja aiemman tartunnan tuoman suojan.

Tartuntamäärät Intiassa eksponentiaalisessa nousussa

– On vielä aikaista johtopäätösten tekemiseen, mutta näyttää siltä, että tartuntamäärät ovat erityisesti Intiassa jopa eksponentiaalisessa nousussa, sanoo kliinisen virologian klinikan johtaja Matthew Binnicker Minnesotasta Yhdysvalloista uutistoimisto AP:lle.

Alavariantilla on piikkiproteiinissa kahdeksan lisämutaatiota BA.2-varianttiin verrattuna. Niiden sijainti on saanut tutkijat huolestumaan variantin kyvystä ohittaa immuniteetti."


Uusi NJEM tutkimus, miten uudet variantit (BA.4/5) väistävät yhä tehokkaammin sekä 3💉, boosterin että infektion tuomaa suojaa.
BA.4, ja BA. 5. infektiota vastaan on 3 x vähemmän immuunivaste-aineita verrattuna BA.1. varianttiin.
Suojaako enää edes 3kk vakavalta sairaudelta?

Neutralization Escape by SARS-CoV-2 Omicron Subvariants BA.2.12.1, BA.4, and BA.5
https://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMc2206576?query=TOC&cid=NEJM eToc, July 7, 2022 DM1226799_NEJM_Subscriber&bid=1054123511

https://mobile.twitter.com/Laurie_Garrett/status/1545120757856043008

Wuhan strain 👉🏼 R0 of 3.3
Delta strain 👉🏼R0 of 5.1
Omicron BA.1 👉🏼R0 of 9.5
BA.2 👉🏼 R0 of approx 13.3
BA.4/5 👉🏼R0 of 18.6

We still don’t know for sure what it is for BA.2.75.
The game has changed, make wise decisions and Wear a Mask
485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Viimeisen tiedon mukaan uusi variantti voi teleportata itsensä toiselle puolelle maailmaa alle 0,001 millisekunnissa. Aika kova juttu mitä?

Äänestä

Itse en tule enää koskaan ihmisten ilmoille. Kiitos ja näkemiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jota jo Euroopassakin..

Uutta koronaviruksen alamuunnosta havaittu jo yli kymmenessä maassa – tietoa sen käyttäytymisestä on silti vielä vähän
https://yle.fi/uutiset/3-12531925
"Muuntuminen kuuluu viruksen luonteeseen. BA.2.75 näyttää voivan levitä nopeasti, mutta esimerkiksi sen aiheuttaman taudin vakavuus ei ole vielä tiedossa.

Koronaviruksen uutta omikronmuunnoksen alavarianttia on havaittu Intiassa ja kymmenessä muussa maassa, muun muassa Saksassa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Australiassa. Suomessa havaintoja ei ole tiettävästi tehty.

Tapauksia ja tietoa muunnoksen käyttäytymisestä on vasta vähän, mutta tutkijat maailmalla seuraavat tilannetta.

BA.2.75:tä kutsutaan toisen sukupolven muunnokseksi, koska se on kehittynyt omikronin BA.2-muunnoksesta.

Varianttia on havaittu useissa Intian osavaltioissa ja se näyttää leviävän nopeammin kuin muut alueella liikkuvat muunnokset.

Lisämutaatiot helpottavat viruksen tunkeutumista

Vielä ei ole tietoa siitä, aiheuttaako Intiassa ensimmäisenä havaittu BA 2.75 vakavampaa tautimuotoa kuin omikronin muut variantit. Alavariantti näyttää kuitenkin voivan levitä vauhdikkaasti ja ohittaa rokotteiden ja aiemman tartunnan tuoman suojan.

Tartuntamäärät Intiassa eksponentiaalisessa nousussa

– On vielä aikaista johtopäätösten tekemiseen, mutta näyttää siltä, että tartuntamäärät ovat erityisesti Intiassa jopa eksponentiaalisessa nousussa, sanoo kliinisen virologian klinikan johtaja Matthew Binnicker Minnesotasta Yhdysvalloista uutistoimisto AP:lle.

Alavariantilla on piikkiproteiinissa kahdeksan lisämutaatiota BA.2-varianttiin verrattuna. Niiden sijainti on saanut tutkijat huolestumaan variantin kyvystä ohittaa immuniteetti."


Uusi NJEM tutkimus, miten uudet variantit (BA.4/5) väistävät yhä tehokkaammin sekä 3💉, boosterin että infektion tuomaa suojaa.
BA.4, ja BA. 5. infektiota vastaan on 3 x vähemmän immuunivaste-aineita verrattuna BA.1. varianttiin.
Suojaako enää edes 3kk vakavalta sairaudelta?

Neutralization Escape by SARS-CoV-2 Omicron Subvariants BA.2.12.1, BA.4, and BA.5
https://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMc2206576?query=TOC&cid=NEJM eToc, July 7, 2022 DM1226799_NEJM_Subscriber&bid=1054123511

https://mobile.twitter.com/Laurie_Garrett/status/1545120757856043008

Wuhan strain 👉🏼 R0 of 3.3
Delta strain 👉🏼R0 of 5.1
Omicron BA.1 👉🏼R0 of 9.5
BA.2 👉🏼 R0 of approx 13.3
BA.4/5 👉🏼R0 of 18.6

We still don’t know for sure what it is for BA.2.75.
The game has changed, make wise decisions and Wear a Mask

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu