Jos kotona pannarit palaa pohjaan tai pulla ei nouse, koetetaan tietenkin löytää syy moiseen epäkohtaan. Tässä vaiheessa väki muistaa minut, yleissyyllisen. Olinpa ollut paikalla sattumuksen tapahtuessa tai en, sillä ei ole vaikutusta. Pääasia on kuitenkin se, että olen jossain vaiheessa päässyt ryssimään toisten touhut oikein olan takaa. Taas.
Jos perheen talous on kuralla, en hanki tarpeeksi. En siis osaa mankua kunnon palkankorotuksia tai nuolla esimiesten ahtereita riittävän puhtaaksi.
En myöskään osaa käyttäytyä seurassa, vaan aiheutan läsnäolollani pahanolontunteita, lasien pöydältätippumisia ja vähintään kylävieraiden kankkusen. Hyi minua.
Jos viikonloppuna sataa, olen tulkinnut sääennusteet väärin. Jokataukkikin osaa lomilla auringosta nauttia. Paitsi minä, jonka kanssa värjötellään sateen kastelemina milloin missäkin epämieluisassa "lomamaassa" tai mökkirähjällä.
Lotota en myöskään osaa saati arvata puolison mielenliikkeet. Syyllinen olen toisten masennuksiin ja flunssiin. Sappikivet osaan taikoa tuttaville ja perheenjäsenille.
Jos en viitsi alituiseen puolustautua, se on vain merkki ja kunnon varmenne syyllisyydestäni.
Meitä yleissyyllisiä ei ole paljon. Mutta meitä tarvitaan. Olen ylpeä osastani!
Ja taas minä tein sen
19
570
Vastaukset
- taikanainen
syntipukki käytetään tällaisesta ilmiöstä.:)
Tuota, en uskaltanut merkata sua aloituskisaan, kun et ole ilmoittnut,haluatko osallistua siihen??- yleissyyllinen
jotain hävitä, voin ottaa osaa ja turmella muidenkin kisamenestyksen.
- taikanainen
yleissyyllinen kirjoitti:
jotain hävitä, voin ottaa osaa ja turmella muidenkin kisamenestyksen.
suostutko ottamaan sit osan mun syyllisyyttäkin kannettavaksi, jos tää kisa leviää käsiin :)))
- yleissyyllinen
taikanainen kirjoitti:
suostutko ottamaan sit osan mun syyllisyyttäkin kannettavaksi, jos tää kisa leviää käsiin :)))
kysyä ensin. Ei tapahdu usein. Tottakai ryssin tämänkin. Ilman muuta. Eipä siis mitään huolta.
- taikanainen
yleissyyllinen kirjoitti:
kysyä ensin. Ei tapahdu usein. Tottakai ryssin tämänkin. Ilman muuta. Eipä siis mitään huolta.
tässäkun aika kuluu ja varjo venyy..niiniiihaaan selvät sävelet muuttuvat jotenkin kummallisiksi koukeroiksi...tosin sehän lienee sinun syytäsi??
- yleissyyllinen
taikanainen kirjoitti:
tässäkun aika kuluu ja varjo venyy..niiniiihaaan selvät sävelet muuttuvat jotenkin kummallisiksi koukeroiksi...tosin sehän lienee sinun syytäsi??
delegoi tänne vaan. Kannattaa kuitenkin sillointällöin muistuttaa, kenen (siis minun) vika. Ei tahdo aina kaikki syyllisyys pysyä kalenterissa ajantasalla.
- tähtitoimittaja ejk
minäkin tunnen vaikka kuinka monta. Se on niin että jos antaa talloa niin kyllähän ihmiset mielellään tallovat, se on valitettavasti ihmisluonto sellainen, ei onneksi kuitenkaan kaikilla.
Seuraavan kerran kun niskaan kaadetaan säkillinen sontaa niin voisit kaataa sen takaisin lähettäjälle, siitä alkaa paraneminen. ;)))- yleissyyllinen
asiassa lienee, että saa olla monessa mukana. Noinniinku vaikuttajahenkilöitähän tässä ollaan. Sairas en ainakaan tunne olevani. Hyvin tässä menee. Ainakin niin kauan kuin syyllisiä tarvitaan. Ja meitähän tarvitaan aina.
- tähtitoimittaja ejk
yleissyyllinen kirjoitti:
asiassa lienee, että saa olla monessa mukana. Noinniinku vaikuttajahenkilöitähän tässä ollaan. Sairas en ainakaan tunne olevani. Hyvin tässä menee. Ainakin niin kauan kuin syyllisiä tarvitaan. Ja meitähän tarvitaan aina.
voihan sen ajatella noinkin. Toisaalta, ihan samassa saisit olla mukana muutenkin, mutta et kynnysmattona. Kaipa siihen sitten tottuu? Kukin mieltymystensä mukaan, sanoisin *suvaitsevaisena*
- yleissyyllinen
tähtitoimittaja ejk kirjoitti:
voihan sen ajatella noinkin. Toisaalta, ihan samassa saisit olla mukana muutenkin, mutta et kynnysmattona. Kaipa siihen sitten tottuu? Kukin mieltymystensä mukaan, sanoisin *suvaitsevaisena*
Kynnysmatoksi on nimitelty ennenkin. Että eipä uutta siinä. Eikä yleissyyllisyys mikään mieltymys monelle ole. Mitähän siinäkin ajattelit? Mutta piikkiin mahtuu kyllä vielä, jos sinulla sattuu joku asia pännimään. Minä sen olen jotenkin aiheuttanut. Ainakin kaaosteorian mukaan. Jäänpä tänne takariviin odottelemaan, josko kellä olisi niitä ikäviä sattumuksia...
- tähtitoimittaja ejk
yleissyyllinen kirjoitti:
Kynnysmatoksi on nimitelty ennenkin. Että eipä uutta siinä. Eikä yleissyyllisyys mikään mieltymys monelle ole. Mitähän siinäkin ajattelit? Mutta piikkiin mahtuu kyllä vielä, jos sinulla sattuu joku asia pännimään. Minä sen olen jotenkin aiheuttanut. Ainakin kaaosteorian mukaan. Jäänpä tänne takariviin odottelemaan, josko kellä olisi niitä ikäviä sattumuksia...
se tuntuu kyllä mieltymys olevan. Kukapa avauksessa sanoikaan jotain että "olen ylpeä osastani". Ohhoijaa taas. Eipä tässä pänni oikein mikään, mutta senhän voit kääntää toisinpäin ja syyttää siitä itseäsi tai jotain?
- yleissyyllinen
tähtitoimittaja ejk kirjoitti:
se tuntuu kyllä mieltymys olevan. Kukapa avauksessa sanoikaan jotain että "olen ylpeä osastani". Ohhoijaa taas. Eipä tässä pänni oikein mikään, mutta senhän voit kääntää toisinpäin ja syyttää siitä itseäsi tai jotain?
että voin helpottaa monen syyllisyyden taakkaa! Sitä saat kääntää ja rivien väleistä tulkintoja vääntää. Sinne olen piilottanut tahallani harhaanjohtavia vihjeitä, jotka kärsivällisyytesi on lujille laittanut. Olen siis tehnyt sen taas.
- tähtitoimittaja ejk
yleissyyllinen kirjoitti:
että voin helpottaa monen syyllisyyden taakkaa! Sitä saat kääntää ja rivien väleistä tulkintoja vääntää. Sinne olen piilottanut tahallani harhaanjohtavia vihjeitä, jotka kärsivällisyytesi on lujille laittanut. Olen siis tehnyt sen taas.
enää yhtikäs mitään. Paitsi mistä hemmetistä ihmiset näitä avauksia oikein keksivät... oletkos varma että juttusi on oikeassa sarjassa?
- yleissyyllinen
tähtitoimittaja ejk kirjoitti:
enää yhtikäs mitään. Paitsi mistä hemmetistä ihmiset näitä avauksia oikein keksivät... oletkos varma että juttusi on oikeassa sarjassa?
Mutta minkäs teet :/
Onkohan täällä pohjamutasarjaa? - taikanainen
yleissyyllinen kirjoitti:
Mutta minkäs teet :/
Onkohan täällä pohjamutasarjaa?älä puhu toimittajalle sarjoista mitään....... *varoittelee* :)
tuossa kilpailualoitusnro viestissäni oli myös sinulle iiihan pikkuinen kussäri :))
- manchester
Olet kuitenkin terve.
- yleissyyllinen
Onnellisia ollaan ja rinta rottingilla kuljetaan.
Välillä hankitaan vain isompaa reppua. - tähtitoimittaja ejk
yleissyyllinen kirjoitti:
Onnellisia ollaan ja rinta rottingilla kuljetaan.
Välillä hankitaan vain isompaa reppua.voit itse kömpiä sinne ja ripotella pikkasen tuhkaa päälle.
Ps. Danielilla on kylmä vaimo, kai se on sun vika?
Ps2. Ootko sattunut näkemään vaaleanpunaisia porsaita? - yleissyyllinen
tähtitoimittaja ejk kirjoitti:
voit itse kömpiä sinne ja ripotella pikkasen tuhkaa päälle.
Ps. Danielilla on kylmä vaimo, kai se on sun vika?
Ps2. Ootko sattunut näkemään vaaleanpunaisia porsaita?Kylmät vaimot, no tottahantoki. Porsaat luultavasti tahallani hukkasin, söin, varastin tai tärvelsin muuten vaan. Ei löydy enää jos se minusta on kiinni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti28845970Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!5211483Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy24211080Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump399860Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla908698Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2916766Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j33563Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti33450Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.333197Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle43023