On päässyt haastatteluun ainakin. https://yle.fi/uutiset/3-12537599
Lappajärven kunnanjohtaja hakee Mikkelin kaupunginjohtajaksi
21
1337
Vastaukset
- Anonyymi
Joko johtaja valittu?
- Anonyymi
Kovasti pidetään peukkuja👍
- Anonyymi
Mikkeli on iso ja kehittyvä kaupunki. Lappajärvi taas pieni ja kuihtuva syrjäkylä josta ei muualla suomessa ole kuultukaan. Joten ei ihmekään.
- Anonyymi
Kunnanjohtajan pitää olla primus motorina kääntämään pienuus suuruudeksi ja lasku nousuksi. Tehtävä on vaikea, muttei mahdoton. Siihen asiaan pitää uskoa koko sydämellään yhteisössä asuen ja vähän uskonnollistapaiseen hurmokseen itsensä saattaen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnanjohtajan pitää olla primus motorina kääntämään pienuus suuruudeksi ja lasku nousuksi. Tehtävä on vaikea, muttei mahdoton. Siihen asiaan pitää uskoa koko sydämellään yhteisössä asuen ja vähän uskonnollistapaiseen hurmokseen itsensä saattaen.
Menköön ne "uskonnolliseen hurmokseen" itsensä saattaneet jonnekkin hevon helvettiin. Lappajärven asuntotilanne pitää saada kuntoon
- Anonyymi
kunnanjohtaja esiintyy myös Toinen mies -elokuvan ohjaajan uudessa "Routa" nimisessä elokuvassa joka saa ensi-iltansa ensi vuonna.
- Anonyymi
Missä välissä on ehtinyt käydä kuvauksissa? Ja onko sivutoimilupa hommattuna?
- Anonyymi
Routa porsaan kotiin ajaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Routa porsaan kotiin ajaa
Ei mikkelissä niin epätoivoisia olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä välissä on ehtinyt käydä kuvauksissa? Ja onko sivutoimilupa hommattuna?
Facebookissa oli jakanut kuvan jossa esittää pukumiestä jossain kokouskohtauksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Facebookissa oli jakanut kuvan jossa esittää pukumiestä jossain kokouskohtauksessa.
Henkilökohtainen brändi on tärkeämpi kuin Lappajärven brändi. Hallitus ja koko kunta saa naurut niskaan muulta Suomelta, kun tätä ns. "Työntekoa" sietävät. 😄
- Anonyymi
Tervemenoa
- Anonyymi
Pääsikö Mikkeliin?
- Anonyymi
Taitaa Sami jäädä tänne
https://yle.fi/uutiset/3-12555514?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa Sami jäädä tänne
https://yle.fi/uutiset/3-12555514?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiappHuomasin saman uutisen ja tarkoittanee, etteivät haastatellut ole riittävän hyviä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomasin saman uutisen ja tarkoittanee, etteivät haastatellut ole riittävän hyviä?
Tai sitten haluavat kartoittaa kaikki mahdollisuudet. Ja jos jotain selkeästi ylivoimaista ei löydy, niin kaupunginjohtaja lienee joku jo haastatelluista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa Sami jäädä tänne
https://yle.fi/uutiset/3-12555514?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiappOLIPA SUURI VAHINKO, hakevat kilvan kunnajohtajen paikkoja tämän entisen kivitippuostaja ehdokkaan kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OLIPA SUURI VAHINKO, hakevat kilvan kunnajohtajen paikkoja tämän entisen kivitippuostaja ehdokkaan kanssa.
Juu, haku on päällä. Toivottavasti pääsee johonkin.
- Anonyymi
Meillä ei ole varaa menettää noin kyvykästä johtajaa.
- Anonyymi
Olisi pitänyt Mikkelin päättäjiä valistaa, kehua että olisivat Samin valinneet. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi pitänyt Mikkelin päättäjiä valistaa, kehua että olisivat Samin valinneet. 😂
Toivotaan että joku huolii ja äkkiä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,824404Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242948Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262815Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1142557Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172489Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122228Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012180Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382068Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka342018MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141995