Pääkaupunkiseutu melkoinen Suomen kuppajainen

Pienellä alueella asuu murto-osa Suomen asukkaista. Asukastiheys on siellä Suomen suurin. Kaikki edellytykset järjestää joukkoliikenne kannattavasti ovat siis olemassa.

Kas vain, sanoi kasvain, ja kasvoi vain. Valtio on tukenut Suomessa joukkoliikennettä koronapandemian vuoksi ylimääräisellä 300 miljoonalla eurolla. Tästä summasta peräti 170 miljoonaa on mennyt HSL:lle.

Jonkun takahikiän joukkoliikenteen tukemisen vielä voisi ymmärtää, jotta peräkylässä asuva hampaaton rollaattorimummo pääsee kirkolle hammaslääkäriin, mutta ei tuota pääkaupunkiseudun tehottomuutta.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Asuvat siellä mukavasti asumistuella veronmaksajien maksamina.

Äänestä

Tuota noin. Asut todennäköisesti maalla, etkä tiedä tilannetta Pääkaupunkiseudulla, missä asuu 1,1 miljoonaa asukasta.
Raitiovaunuja, sekä busseja kutsuttiin ennen proleksi, koska niitä käytti työväestö.
Nyt työväestö on vaurastunut ja kaikilla on auto, mutta se ei mene proleen. Sitä käyttävät..- He arvaatkin. Voit olla metrossa tai raitiovaunussa joskus ainoa suomalainen. Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne on vihervasemmiston suosiossa, siksi runsas tuki.

Äänestä
  • tuokin tuki siis suoraan kokoomus-pomojen bonuksiin.?

    Helsinki on pelkkä rahansiirto-masiina verorahat siirrettän stadin eliittien omaisuudeksi julkishallinnon kautta monin erilaisin kikoin- säätiöt, kulttuurituki, bisnes-tukiaiset, hallinto-johtajien palkat, jne jne...lista on loputon...

    Vastineena Helsinki ei tuota muuta kuin paskapuhetta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tuokin tuki siis suoraan kokoomus-pomojen bonuksiin.?

    Helsinki on pelkkä rahansiirto-masiina verorahat siirrettän stadin eliittien omaisuudeksi julkishallinnon kautta monin erilaisin kikoin- säätiöt, kulttuurituki, bisnes-tukiaiset, hallinto-johtajien palkat, jne jne...lista on loputon...

    Vastineena Helsinki ei tuota muuta kuin paskapuhetta

    Syy siihen, miksi vihervasemmisto lapioi rahaa suoraan kokoomus-pomojen bonuksiin on Pääkaupunkiseudun valtava pakolaismäärä, joka tarvitsee joukkoliikennettä. Pakolaiset eivät maksa joukkoliikenteestä mitään, matkustavat ilmaiseksi, koska he saavat muiden ilmaisten palvelujen lisäksi myös ilmaiset kuukausikortit HSL:n liikennevälineisiin, bussiin, metroon ja raitiovaunuun.

    Äänestä

  • En asu maalla. Ihmettelen miksi yhteiskunnan rahaa pumpataan joukkoliikenteeseen alueella, jossa se on mahdollista saada toimimaan myös markkinaehtoisesti. Koska jos ei edes "parhaalla" paikalla se onnistu, niin miksi joukkoliikenne nykyisen mallisena on pk-seudulle järjestetty? Vaikuttaisi olevan fiksumpaa toteuttaa ratikoiden ja metrojen sijaan kyytipalvelut tilatakseilla.

    HSL:n toiminnasta subventoidaan 2/3. Esimerkiksi Tampereella sentään vain 1/5.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syy siihen, miksi vihervasemmisto lapioi rahaa suoraan kokoomus-pomojen bonuksiin on Pääkaupunkiseudun valtava pakolaismäärä, joka tarvitsee joukkoliikennettä. Pakolaiset eivät maksa joukkoliikenteestä mitään, matkustavat ilmaiseksi, koska he saavat muiden ilmaisten palvelujen lisäksi myös ilmaiset kuukausikortit HSL:n liikennevälineisiin, bussiin, metroon ja raitiovaunuun.

    Meillä päin nuo maahanmuuttajat sotkevat voltti- ja foodoralaatiko selässään fillareilla ruokaa ravintoloista kantaväestölle. Ahkerimmat ajelevat jopa autoilla, ajokorttiakaan heillä tuskin on?

    Nehän ovat yrittäjiä, joten työelämän lainsäädäntö ei koske toimintaa. Yrittäjähän saa tehdä aivan mitä huvittaa.

    Kantaväestöä ei kohta Suomessa ole. Ei ole syntyvyyttä.

    Vain muutama lyhyt vuosikymmen ja alkuperäinen suomalainen edustaa noin viittä prosenttia suomen rajojen sisällä oleskelevista ihmisistä.

    Genocide, it works!

    Äänestä

Tällasia Rydmanin tapasia kokoomuksen puuteroituja puvunkantotelineitä ja puppu-suoltajia on koko Helsinki täynnä- osa mongertaa ruotsiksi jolloin palkka 10-kertaiset.

Näihin kuluu Suomen verorahat-

pikku osa jää muun Suomen kuluihin, joista sitten kiistellään teatterissa nimeltä eduskunta.

Äänestä

Tutkimuksella selvitettynä, se taajama-asuminen on enrgiaa kuluttavaa! erittäin saastuttavaa, luonnonvaroja tuhlaavaa......
- ja muuta on yritetty meille kertoa!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Pienellä alueella asuu murto-osa Suomen asukkaista. Asukastiheys on siellä Suomen suurin. Kaikki edellytykset järjestää joukkoliikenne kannattavasti ovat siis olemassa.

Kas vain, sanoi kasvain, ja kasvoi vain. Valtio on tukenut Suomessa joukkoliikennettä koronapandemian vuoksi ylimääräisellä 300 miljoonalla eurolla. Tästä summasta peräti 170 miljoonaa on mennyt HSL:lle.

Jonkun takahikiän joukkoliikenteen tukemisen vielä voisi ymmärtää, jotta peräkylässä asuva hampaaton rollaattorimummo pääsee kirkolle hammaslääkäriin, mutta ei tuota pääkaupunkiseudun tehottomuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu