Sellainen pikku-uutinen kuin hidas mutta nopeasti varmaksi tuleva maailmanloppu kiinnostaa yllättävän vähän. Myönnän suuret hankaluudet asian ratkaisemisessa mutta en kuoliaaksi vaikenemista.
Tieteen ennustaman maailmanlopun uutiset ovat yleensä muotoa "ihmiskunnalla on tutkijoiden konsensuksen mukaan viisi vuotta aikaa, ennen kuin elämä muuttuu varmasti mahdottomaksi suurella osalla ihmiskunnasta". Se ei ole tarkasti juuri noin muotoiltu mutta silti suurinpiirtein. Voisi luulla kyseessä olevan ihmiskunnan historian ylivoimaisesti suurin uutinen, jota ei koskaan, missään tilanteessa vaiettaisi kuoliaaksi.
Lohdulliset ajatukset "Rooman klubin aikaan ennustettiin vähän samaa, miksi uskoisin niihin nyt" eivät valitettavasti auta. Niistä asioista tiedetään nykyään paljon enemmän kuin silloin. Vai onko taloustiede turhaa siksi, että tärkeä professori kielsi laman tulevan vuonna 1929?
Yksi mielenkiintoinen tosiseikka on totuuden kuoliaaksi vaikeneminen kaikilla suurimmilla ilmstokeskustelun puolilla. Eivät vain ns. ilmastoskeptikot vaan melkein kaikki ilmastotoimia ajavat vaikenevat. Ennustan ainakin yhdeksi syyksi "aktivistien" piirissä pelkoa maailmanlopusta puhumisen hyödyttömyydestä ja vaarallisuudesta ilmastotekojen kannalta.
Asetelma saattaa kääntyä nopeasti päälaelleen. Siinä tapauksessa että "murtumispiste" saavutetaan, se on saavutettu ja skeptikon pitää taas uskoa hyvin tehdyn tieteen tuloksia. Silloin ehkä "pienet ilmastoteot" ovat turhia ja jopa epämoraalisia, mikäli ne estävät jonkun tehokkaasti hyvän asian toteuttamista.
Mainitsen esimerkin. Miksi kierrättäisimme "lopun" tultua varmaksi pieniä määriä materiaa laittaen siihen suuren määrän vaivaa ja rahaa, kun vaikutus olisi olematon eikä pystyisi vaikuttamaan lopun estämiseksi? Samalla resurssilla pystyisi sitävastoin auttamaan ihmisiä pahiten lämpenemisestä kärsivillä alueilla.
Silloin "ilmastoskeptikoiksi" syytetyillä olisi käytössä sama ase ilmastotekojen puolustajia kohtaan kuin mitä ennen käytettiin heitä vastaan: tiede. "Miksi koetatte estää väittämäänne katastrofia, kun se oman tieteenne mukaan on väistämätön? Uskokaa tieteeseen ja hyväksykää sen tulokset. Muuten te itse olette 'ilmastoskeptikoita' ja me, alusta asti voimakkaita tekoja vastustaneet realisteja ja tieteen tuloksiin uskovia."
Aatehistorian ja kulttuurien tutkimusta harrastavat pystyvät esittämään hypoteeseja läntiselle haluttomuudelle hyväksyä kaiken hienon häviämistä ja loppua, tässä tapauksessa maailmanloppua. Mekanismi saattaa olla jonkinlainen "kuoleman kieltäminen", josta kyllä löytyy psykologista analyysia.
Elokuvassa 2012 (2009) samastutaan maailmanloppuun. Läntistet kieltävän asian ja tulevat hulluiksi, kun Intiassa asia otetaan rauhallisemmin. Kuten eräs tietynlaista "buddhalaisuutta" tutkiskellut opiskelija kerran seminaarissa sanoi, sen perinteen ihminen menee koko ajan sitä kohden, johon on kaikista parhaiten valmistautunut, kun läntinen ihminen menee koko ajan sitä kohden, mihin on kaikista huonoiten valmistautunut: kuolemaa!
Laajemmin lopun käsittelyä on kyllä tapahtunut läntisessä mediassa jonkin verran, ihmisen kuolemaan liittyvän mystifioinnin ja pelkäämisen vähenemisenä ja yrityksenä saavuttaa loppuun kypsempi asenne. Aiemmin yhteiskunnassamme murrettu suurin tabu oli seksuaalisuus, nyt on vuorossa ihmisen kuolema. Milloin näemme tabun murtamisen leviävän koko ihmiskunnan lopun hyväksymiseen?
Loppu oli oikeastaan joka tapauksessa, jo ennen ilmastokatastrofia todennäköinen, vaikkakin paljon, paljon hitaampi. Aurinkokuntamme eivät ole ikuinen. Ehkä se muistuttaa eräänlaista buddhalaista Mandalaa, jonka suuremmat voimat myöhemmin iloiten hajottavat...
En halua syyllistää ketään tällä tekstillä, mukavaa jatkoa!

Vastaukset 13
Vanhimmat
Ilmastonmuutoksen kieltäminen on psyykkisesti ymmärrettävää. Vähän kuin parantumattoman syövän kieltäminen.
Ikävä tuottaa pettymys, mutta ei tulee maailmanloppua vielä.
Aika omaksua muinaista tietoa
Sivilisaation elämä on syklistä. Egypti, Rooma, Kreikka - kuinka monta esimerkkiä tarvitaankaan osoittamaan, että sivilisaatioita syntyy ja kuolee. On tullut sivilisaation aikakausi, jolla on taipumus omaksua menneisyyden saavutukset kohtaamiensa haasteiden, tarpeidensa ja tehtäviensä vuoksi.
Kristillinen kirkko oli pitkään kieltänyt antiikin kulttuurin, koska se piti kreikkalaisten filosofiaa uhkana maailmankuvalleen. Piilottamalla kreikkalaisten tekstit luostareihin kirkko ei kuitenkaan voinut pitää niitä salassa munkeilta, jotka kopioivat ja säilyttivät käsikirjoituksia. Näin antiikin ajatus vaikutti kristilliseen maailmankuvaan, sillä jokainen maailmankatsomus tarvitsee vankan perustan.
https://www.goodreads.com/book/show/19187279-the-vedic-prophecies
Vedic Prophecies vie sinut aikojen loppuun! Tämä on ensimmäinen kirja, jossa esitellään Intian muinaisista vedalaisista teksteistä löytyvät ainutlaatuiset ennustukset. Nämä ennustukset ovat vertaansa vailla, ja ne tarjoavat sinulle hyvin erilaisen näkemyksen tulevaisuudesta ja siitä, miten asiat sopivat yhteen maailmankaikkeuden suunnitelmassa.
Nyt voit tutustua niihin hämmästyttäviin salaisuuksiin, jotka on kätketty planeetan vanhimpiin henkisiin kirjoituksiin. Selvitä, mitä ne kertovat kaukaisesta tulevaisuudesta ja mitä näkijät kauan sitten näkivät näkyissään maailman kohtalosta.
Tämä kirja paljastaa ennustukset huononevista yhteiskunnallisista muutoksista ja siitä, miten niitä voidaan välttää; tulevista kuivuuskausista ja nälänhädistä; alhaisen luokan hallitsijoista ja pahoista hallituksista; siitä, tuleeko Jumalan toinen ilmestyminen (toinen tuleminen); ja ennustukset uudesta henkisestä tietoisuudesta ja siitä, miten se leviää ympäri maailmaa. Opit myös vastaukset sellaisiin kysymyksiin kuin:
Tuleeko tulevaisuus huonommaksi vai paremmaksi?
Tuleeko tulevaisuudessa maailmansotia tai maailmanlaajuisia katastrofeja?
Mitä on Nostradamuksen ennustusten, mayojen ennustusten tai Raamatun maailmanlopun takana?
Olemmeko lopunajassa? Miten tunnistaa ne, jos olemme.
Tuleeko maailmanloppu? Jos niin milloin ja miten?
Nyt voit selvittää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vedalaisissa profetioissa on tärkeä viesti ja varoitus koko ihmiskunnalle, joka on ymmärrettävä nyt!

Suuren vaikutuksen ovat tehnyyt nykyajan tiedemiehiin Jyotiḥśāstrat, vedalaiset tähtitieteen teokset, joissa annetaan huomattavan tarkkoja mittaustuloksia aurinkokunnasta. Jyotiḥśāstrassa oleva kuvaus aurinkokunnasta eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan että ne itse asiassa edustavat erillisiä, keskenään yhteensopivia tapoja ymmärtää maailmankaikkeutta, jonka tärkeät piirteet ovat normaalin aistihavainnon ulkopuolella.
...kolmiulotteisen olemassaolomme ja korkeampien ulottuvuuksien maailmojen rinnakkaisesta olemassaolosta. Karkeasti sanottuna avaruuden ulottuvuudella tarkoitamme sitä, kuinka helposti tietoinen havainnoitsija pääsee jostakin tietystä paikasta toiseen. Tämä aste riippuu sen aistinvaraisesta järjestelystä, eli uskomme, että elävän olennon tietoisuuden tila on suhteellinen.
Jumalalla on täysi pääsy kaikkiin ulottuvuuksiin samanaikaisesti.
Aineelliseen maailmaan inkarnoituneilla tuntevalla olennolla on eri tasoja avaruudelliseen pääsyyn riippuen heidän karmallisesta asemastaan ja asianomaisesta aistivälineestä. Veda-kirjallisuuden mukaan tässä maailmankaikkeudessa on 400 000 ihmismuotoista lajia, ja monilla niistä on aistikapasiteettia, joka ylittää nykyaikaisen sivilisaatiomme tavalliset ihmiset. Kaikki nämä humanoidilajit elävät omissa maissaan ja niillä on asuinpaikkansa, jotka ovat kuitenkin meille näkymättömiä tai saavuttamattomissa. Tämä on sopusoinnussa sen teesimme kanssa, että monet alueet maapallolla tai Bhu-mandalassa ovat tavallisten ihmisaistien ulottumattomissa.
Nämä paikat ovat todellakin osa välitöntä ympäristöämme, mutta voimme saavuttaa ne vain matkustamalla muutamassa muussa kuin kolmiulotteisessa avaruudessa.
RICHARD L. THOMPSON on suorittanut matematiikan tohtorin tutkinnon Cornellin yliopistossa, jossa hän opiskeli todennäköisyysteoriaa ja tilastollista mekaniikkaa. Tohtori Thompson on tutkinut kvanttiteoriaa ja matemaattista biologiaa New Yorkin osavaltion yliopistossa ja Cambridgen yliopistossa Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Hänellä on paljon kirjoja.
Vierailija
64/77 |
klo 21:26 | 14.10.2022
https://iskconnews.org/mechanistic-and-nonmechanistic-science-now-back-i...
Mechanistic and Nonmechanistic Science Now Back in Print
MAYA The World As Virtual Reality
https://www.krishnaculture.com/product/MAYA.html
https://iskconnews.org/hidden-history-of-the-human-race-videos-on-gaia/
Hidden History of the Human Race Videos on Gaia
Ihmiskunnan tuntematon historia
https://www.amazon.com/Forbidden-Archeology-Hidden-History-Human/dp/0892...
Kielletty arkeologia: Ihmiskunnan piilotettu historia
Tähtitieteilijät, kun he kohtaavat tämän, että silmällä voi nähdä korkeimman planeetan, he puhuvat elektronisista teleskoopeista, on tähtiä, joita ei voi nähdä silmällä - niitä ei voi nähdä edes elektronisten laitteiden, tietokoneiden elektronisten laitteiden, avulla, mutta nykyajan tiedemiehet ovat käytännössä - ei teoreettisesti, vaan käytännössä - vailla kykyä ymmärtää ja havaita avaruuden moniulotteisuutta. Jopa hiiliatomi tarvitsee 18 ulottuvuutta, jotta sitä voidaan tarkastella. Ja tämä on realistista tehdä vain tietokoneella. Kyse on siis kvanttifysiikasta, kvanttimekaniikasta ja kaikesta muusta, kaikesta, mikä koskee näitä osa-alueita. Mutta visuaalisesti, tai jotenkin ajattelemalla sillä tavalla, sitä on hyvin vaikea tarkastella, jotenkin luonnossa. Veda-kirjallisuus antaa tämän oivalluksen - miksi jotkut asiat näemme visuaalisesti, mutta todellisuudessa ne ovat hyvin kaukana, koska suhtaudumme tiettyyn ulottuvuuteen. Joten se, mikä on hyvin lähellä meidän ulottuvuudessamme, jossain toisessa ulottuvuudessa sitä ei voi edes nähdä. Joku muu elävä olento voi nähdä sen visuaalisesti, ei vain visuaalisesti, mutta he eivät voi edes havaita sitä kehittyneemmillä laitteilla kuin meillä on. Vedalaisessa kirjallisuudessa kuvataan siis 64 ajan ja avaruuden ulottuvuutta.
…
…
...Ja kaikki nämä ulottuvuudet ovat asuttuja, eli niissä on sivilisaatioita. Voimme siis sanoa, että samassa paikassa voi olla useita sivilisaatioita, mutta eri ulottuvuuksissa samaan aikaan. Kyse on vain siitä, että elävällä olennolla on tietynlainen aistitila päästä noihin ulottuvuuksiin ja joutua kosketuksiin jonkun ihmiskunnan tason elävien olentojen tosiasiallisesti olemassa olevan toiminnan kanssa. Vedalaisessa kirjallisuudessa tämä kaikki kuvataan perusteellisesti. Siinä luetellaan jopa käytäviä ja paikkoja, joiden kautta voi päästä ilmenneen järjestelmämme alueelle; toisin sanoen on olemassa paikkoja, joiden kautta voi päästä muihin ulottuvuuksiin. Ja näet maapallon aivan eri tavalla, eri silmin - eri taivas, eri tähtien järjestys ja niin edelleen.
MAYA Maailma virtuaalitodellisuutena
https://www.krishnaculture.com/product/MAYA.html
Nykyaikaisessa tiedemaailmassa tietoisuus on alennettu haihtuvaksi epifenomenoksi, joka on jäänyt jäljelle sen jälkeen, kun aivot on selitetty fysikaalisesti. Se näyttää syntyvän, kun aine on sopivasti järjestäytynyt, mutta tiedemiehet ja filosofit eivät ole kyenneet selittämään, miksi monimutkaisen järjestäytymisen pitäisi tuottaa mitään muuta kuin monimutkaista fyysistä käyttäytymistä. Silti tietoisuus ei katoa. Yksi mahdollisuus on, että sen sijaan, että tietoisuus syntyisi materiasta, se on erillinen elementti, joka lisätään fysikaalisiin järjestelmiin. Tätä voidaan mallintaa ajatuksella virtuaalitodellisuudesta, jossa ihminen astuu tietokoneella simuloituun maailmaan aistiliitännän kautta. Tässä kirjassa virtuaalitodellisuutta käytetään metaforana tilanteestamme tietoisena olentona. Perusteemana on, että se, mitä voimme kuvitella tekevämme virtuaalitodellisuusjärjestelmässä, saattaa todellisuudessa tapahtua luonnossa paljon suuremmassa mittakaavassa. Luonto voi olla kuin tietokonesimulaatio, johon on liitetty tietoinen tarkkailija/osallistuja. Tämä uraauurtava kirja osoittaa, miten tietoiset olennot voisivat olla vuorovaikutuksessa fyysisesti realistisen virtuaalimaailman kanssa. Se osoittaa, miten paranormaalit ilmiöt voidaan sovittaa luonnollisella tavalla yhteen fysiikan lakien kanssa, ja se valottaa ajan paradokseja, ruumiin ulkopuolista elämää sekä kosmista ja maanpäällistä evoluutiota. Kattavassa synteesissä modernin tieteen ajatuksia ja tietoja käytetään valaisemaan ikivanhaa teemaa tietoisuudesta illuusioiden maailmassa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17589753/elamme-virtuaalitodellisuudessa
Nykyaikaiset tiedemiehet ovat tulleet siihen tulokseen, että maailma on hologrammi ja että elämme virtuaalitodellisuudessa. Internetissä on paljon tietoa tästä asiasta monilla eri kielillä. Tämä on sopusoinnussa veda-tiedon kanssa.
Ja maailmankaikkeuskin on pelkkä hologrammi.
Emme tiedä mitään maailmankaikkeudestamme. Mikään ei ole niin kuin koulussa opetettiin.
Elämmekö me Matrixissa? Todennäköisyys suurempi kuin luulitkaan
https://www.stara.fi/2016/09/15/elammeko-me-matrixissa/
Koska nyt olemme todistamassa niin mielenkiintoista asiaa, että ihmiset yrittävät simuloida keinotodellisuutta ja he yrittävät uppoutua siihen keinotodellisuuteen. Mutta on olemassa tietokoneita, tietokonepelejä, erityisiä teknisiä laitteita, virtuaalisia kypäriä, kuulokkeita, silmälaseja - laittamalla kaikki nämä laitteet päälleen ja yhdistämällä ne tietokoneeseen ihminen voi sukeltaa toiseen todellisuuteen, joka voi vangita hänet täysin. Hän unohtaa täysin, kuka hän on, mistä hän on tullut tässä virtuaalitodellisuudessa, ja tässä uppoutumisessa hänelle voi tapahtua asioita, jotka vaikuttavat hänestä täysin todellisilta.
Todellisuudessa on siis eri tasoja, ja näemme ihmisten yrittävän luoda omansa. Ja juuri tätä analogiaa yritän käyttää antaakseni toisenlaisen näkökulman tai näkemyksen tästä aineellisesta maailmasta. Vaikka termi "virtuaalitodellisuus" itsessään vaikuttaa meille uudelta, melko hiljattain keksityltä, virtuaalinen tarkoittaa mielikuvituksellista eli luotua tai näennäistä todellisuutta. Itse asiassa ihminen ei voi keksiä mitään uutta, ja tällä toiminnallaan - yrittämällä simuloida, luoda uutta kuviteltua todellisuutta - hän vain jäljittelee Luojaa. Ja jos tarkastelemme asiaa tästä näkökulmasta, tämä aineellinen maailma on myös eräänlainen mekaaninen aika-avaruusjärjestelmä, johon elävät olennot on upotettu, että niiden kehot ovat kuin virtuaalisia avaruuspukuja, joissa ne toimivat tässä todellisuudessa täysin tietämättöminä siitä toisesta todellisuudesta, josta ne tulivat.
….Vaikka varjo, kaiku ja kangastus ovat vain todellisten asioiden illusorisia heijastuksia, nämä heijastukset tuottavat näennäisen todellisen, merkityksellisen havaitsemisen. Samoin, vaikka sielun samaistuminen fyysiseen kehoon, mieleen ja egoon on harhaa, tämä samaistuminen johtaa pelkoon, joka vainoaa ihmistä kuolemaan asti. ... varjokaiut ja kangastukset ovat vain todellisten asioiden illusorisia heijastuksia. Itse asia voi olla kolmiulotteinen, ja sillä voi olla joitakin ominaisuuksia, kuten maku, haju, paino jne., mutta kun näemme tämän asian varjon, varjo on tasomainen, kaksiulotteinen, ja siitä puuttuu tämä substanssi, eli sillä on vain ulkoinen ääriviiva, sama kuin alkuperäisellä esineellä. Aineellinen maailma on keinotekoinen malli toisesta todellisuudesta. Kaiku, vaikka se sisältääkin tietoa, ei ole alkuperäinen ääni. Toisin sanoen emme voi kaiun perusteella puhua sen henkilön kanssa, jolta ääni tuli. Mirage voi myös edustaa jonkinlaista kuvaa. Kuvitellaan, että aavikolla, jossa ihminen kärsii janosta ja kuumuudesta, hän näkee näyn jostakin keitaasta, jossa on kosteutta, varjoa, hedelmiä jne. Mutta todellisuudessa hän ei voi suojautua tähän kangastukseen, koska siinä ei ole mitään sellaista substanssia, vaan vain näennäistä. Ja nämä kuvat on annettu osoittamaan, että se, mitä me nyt kutsumme todellisuudeksi, tämä aineellinen, tuttu, meitä ympäröivä todellisuus, on itse asiassa kuin varjo, kaiku ja kangastus.
Elämmekö oikeasti Matrixissa? On 50 % mahdollisuus, että vuoden 1999 scifi-klassikko onkin totta, väittää tuore tutkimus
https://muropaketti.com/elokuvat/elammeko-oikeasti-matrixissa-on-50-mahd...
Elämmekö me Matrixissa? Todennäköisyys suurempi kuin luulitkaan
https://www.stara.fi/2016/09/15/elammeko-me-matrixissa/
Ympäröivän todellisuuden paljastuminen pelkäksi simulaatioksi on tuttu juonenkäänne monista elokuvista ja kirjoista. Teknologian kehittyessä eteenpäin monet ovat kuitenkin saattaneet leikitellä ajatuksella siitä, voisimmeko mekin elää Matrixin sisällä.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tutkimus-vahvistaa-maailmankaikke...
Tämä on täydellisessä sopusoinnussa Veda-tekstien kanssa.
Elämme virtuaalitodellisuudessa. Tämä aineellinen maailma on virtuaalinen, vaikka se on myös TODELLINEN.
https://www.voice.fi/tekniikka-ja-tiede/a-138429
Tutkijat väittävät kolmiulotteista maailmaamme illuusioksi.
Astrofyysikkoja Britanniasta, Italiasta ja Kanadasta teki tutkimusta alkuräjähdyksen jälkiloisteesta, sekä kosmisesta taustasäteilystä. Nyt he ovat tulleet tulokseen, että maailmankaikkeutemme on holografinen.
Niin erikoista kuin se onkin, tutkijat väittävät sekä perinteiselle että holografiselle maailmalle olevan aivan yhtä paljon todisteita. Holografista universumia ehdotettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990, mutta vasta nyt teoria on kyetty takaamaan teleskooppidatan avustuksella.
Tutkijoiden ehdottamassa teoriassa, jossa maailma on valtava hologrammi, universumi toimisi elokuvateatterin 3D-tekniikan tavoin.
3D-teatterissa katsoja näkee kuvan leveyden, korkeuden ja syvyyden, vaikka kaikki on peräisin 2D-näytön omaavalta taululta. Meidän ja 3D-tekniikan välinen ero olisi ainoastaan se, että kykenemme koskettamaan esineitä, ja meidän näkökulmastamme heijastus on todellinen.
Einstein sanoo: ”Todellisuus on ainoastaan illuusio, vaikkakin kovin sinnikäs sellainen.”
Einstein sanoo: ”Todellisuus on ainoastaan illuusio, vaikkakin kovin sinnikäs sellainen.
Hän tarkoitti yleisesti hyväksyttyä käsitystä objektiivisesta maailmasta - tästä todellisuudesta. Hän oli oikeassa: se on illuusio. Hän oli oikeassa. Se, mitä me täällä pidämme todellisuutena, on vain illuusio. Ja se, mitä ihmiset luulevat fiktioksi, on todellisuutta.