Eikö ne saa nyt mitään aikaan tuon mursuparan suhteen. Aikansa seuraavat niin mursu on metsässä sillai että eivät voi siirtää mihinkään. Miettivät vaan että voiko sitä nukuttaa siirtämistä varteen, on niin riskaapelia että kestääkö mursu sen. Ei se selivä lopettamisestakaan hengissä. Eivätkö voi edes ruokaa tai juotavaa antaa. Toiminta on samanlaista kuin meidän hallituksella, kuunnellaan vaan herkällä korvalla. kohta ei tarvitse raukalle tehdä enää mitään kun aikansa miettivät.
Toimintaa nyt
Anonyymi
17<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ruokaa olisi voinut antaa sen saataville, kun oli paikallaan. Ovatko kaikki ihmiset aivan kädettömiä.
Kärnä lupasi ampua sen.
Mietitään, suunnitellaan ja katsellaan Päätöksiä ei osata tehdä. Jos sitten saavat päätöksen aikaan, että siirretään korkeasaaren, niin kuljetuksen järjestämiseen menee tietenkin viikko.
Jos kerran on pahasti nälkiintynyt niin olisko mahdollista viedä sille vaikka saavillinen simpukoita? Nyt siellä ramppaa ja töllistelee väkeä ja virkamiehiä kuin suviseuroissa käsiään avuttomina vääntelemässä.
Joo, pelastushenkilöt odottelevat vaan mursun kuolemaa. Eivät anna ruokaa eikä juotavaa, käyvät vaan vilkuilemassa onko vielä elossa.
Se näännytetään kätevästi hengiltä.
Tuppura sieltä vielä puuttuukin.
Tuppuralla taitaa olla muita kiireitä.
Kärsä Twitterissä käski ampua mursun jo päiviä sitten.
Luultavasti ensin pitäisi ravita ja nesteyttää.
Sitten tutkia terveydentila ja suunnitella siirto esim. kylmätankissa.
Ehkä harhautunut etsiessään kylmempiä vesiä.
En ole asiantuntija, mutta WWF:llä sellaisia varmasti olisi.
Ei ainakaan tehdä siitä turistirysää.
Äänestääkö persut mursun nurin?
Kenen luvin se on yleensä lomilla? Voisiko portestroida?
Armonlaukausta vaille, elukkaparka.
Antaako Korkeasaaren väki todellakin mursun nääntyä hengiltä, kuten tällä hetkellä näyttää? Joku käy silloin tällöin tökkimässä kepillä ja harjalla, että vieläkö mursulla henki pihisee. MITÄ VIRKAA tälläisella puulaakilla on?
Näännyttäminen hengiltä on humaania ja inhimillinen tapa suomessa..
Ukrainassa käydään sotaa, syyttömiä lapsia ja naisia kuolee, ja täällä pääuutisen joku hevon V*tun mursu... ampukaa se ja kekittykää oikeisiin asioihin.
Suomalaista eutanasiaa, näännytetään kuoliaaksi.
Onpahan taas hölmöläisillä hämmästeltävää. Noille jotka tulevat kyttäämään paikan päälle pitäisi antaa kunnon sakot ja kuva lehteen että kaikki näkee miltä näyttää töllistelevä suomalainen.
Näiden takia se mursu pelkää eikä uskalla nukkua että pääsisi jatkamaan matkaansa.