Gmo-vehnä kiellettiin Argentiinassa

Anonyymi

Keväällä Argentiinassa viljelyluvan saanut gmo-vehnä on nyt kielletty Buenos Airesin osavaltiossa oikeuden päätöksellä.
Syynä kieltoon on gmo-vehnän puutteelliset ennakkotarkastukset, epämääräinen läpinäkymätön hyväksymismenettely ja sen mahdollisesti aiheuttamat vakavat terveys- ja ympäristöuhat.

Jalostaja pyrkii saamaan gmo-vehnälle myyntiluvat erityisesti latinaisen Amerikan maissa. Argentiinassa sen viljelyä vastustetaan laajalti.
Nyt sen viljelylupa on peruttu Buenos Airesin osavaltiossa oikeuden päätöksellä varovaisuusperiaatteen perusteella. Syytteen olivat nostaneet viljelijät, sosiaaliset ryhmät ja ympäristöjärjestöt sekä alkuperäisasukkaat yhdessä. Syytteitä tullaan nostamaan myös muissa osavaltiossa.

Oikeuden päätöksen mukaan maailman ensimmäinen viljelyyn hyväksytty gmo-vehnä voi aiheuttaa vakavia ja peruuttamattomia vahinkoja ihmisten terveydelle ja ympäristölle. Päätöksessä viitataan sekä itse kasviin että sen viljelyssä käytettäviin torjunta-aineisiin, erityisesti glyfosinaattiammoniumiin, rikkakasvien torjunta-aineeseen, joka on myrkyllisempi kuin glyfosaatti.

Päätös perustuu varovaisuusperiaatteeseen, joka on kirjattu yleiseen ympäristönsuojelulakiin, jonka perusteella tulee ryhtyä toimenpiteisiin vakavien ja peruuttamattomien vaurioiden ehkäisemiseksi eikä saa viivytellä tiedon tai tieteellisen varmuuteen pyrkimisen perusteella.

Osavaltioon piti perustaa bioteknologian ja maatalouden bioturvaneuvosto jo yli 20 vuotta sitten, mutta osavaltio ei ole vienyt lakia käytäntöön eikä ole perustanut ko neuvostoa. Nyt oikeuden määräämä gmo-vehnän viljelykielto on voimassa siihen asti kunnes ko neuvosto on perustettu ja se on perehtynyt monipuolisesti eri puolilta gmo-vehnän turvallisuuteen ja riskeihin.
Osavaltiot ovat vastuussa luonnonvaroista ja niiden kestävästä hoidosta alueellaan. Lain mukaan osavaltiokohtaisten neuvostojen tehtävänä on valvoa mm gmo-lajikkeiden viljelyä alueillaan.

Argentiinan maatalousministeriö antoi gmo-vehnälle viljelyluvan toukokuussa huolimatta erittäin laajasta kansalaisten ja asiantuntijoiden vastustuksesta. Esimerkiksi viikon kuluttua ministeriön päätöksestä Argentiinan yleinen syyttäjä vaati päätöksen mitätöimistä.

Oikeuden päätöksessä vaaditaan ympäristöneuvostoilta selkeitä vastauksia mm seuraaviin kysymyksiin:
-Onko tehty riittävästi tutkimuksia näillä gmo-lajikkeilla, jotta haittoja ei ole?
-Millaisilla menetelmillä eri maissa selvitetään gmo-lajikkeiden riskejä ympäristölle ja ihmisten terveydelle?
-Miksi jotkut maat hyväksyvät gmo-lajikkeita viljelyyn ja miksi toiset eivät?
-Onko terveysministeriö tai jokin muu julkinen taho hyväksynyt gmo-lajikkeet turvallisiksi ihmisille? Onko riskit ihmisille ja eläimille tutkittu, kuten esimerkiksi antibioottiresistenssin leviäminen?
-Tulisiko gmo-lajikkeiden hyväksymisen käydä läpi pakollinen ympäristövaikutusten arviointi?
-Onko gmo-lajikkeiden käyttöönotto tapahtunut julkisen keskustelun kautta, vai onko se vain geneettinen innovaatio hankkia suurempia voittoja patenttien avulla eräissä maissa?

Oikeuden päätös
https://agenciatierraviva.com.ar/wp-content/uploads/2022/07/CAUTELAR-ARISNABARRETA-3.pdf

15

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyviä kysymyksiä oikeus on antanut vastattavaksi.
      Toivottavasti niihin saadaan myös kattavat vastaukset.

    • Anonyymi

      Taikausko pitää valtaa vielän2020-luvulla ja johtaa tällaisiin surullisiin päätöksiin.

      En tunne tapausta juridisesti, mutta on selvää että käytännössä mitään "vakavia terveys- ja ympäristöuhkia" ei todellisuudessa olut. Se on hysteerikkojen panikointia.

      Maailman vehnäsadosta suurin osa tuotetaan mutaatiojalostuksella aikaansaaduilla lajikkeilla. Mutaatiojalostus on siis eri asia kuin GMO ja siinä esim radioaktiivisella säteilyllä saadaan aikaan tässä tapauksessa vehnän jyviin suuri määrä mutaatioita ja hyödyllisiksi osoittautuneet valitaan viljelyyn tai jatkojalostukseen. Mutaatiojalostus luokitellaan liki kaikissa maissa (mm. Suomi, EU ja Argenttiina) "perinteiseksi" jalostukseksi, koska kukaan ei tiedä mitä mutaatioita radioaktiivinen säteily on saanut aikaan. Taikauskoinen pelko kohdistuu ihmisen suunnittelemiin ja tarkkaan tiedettyihin mutaatioihin. Radioaktiivisen säteilyn sattumalta aikaansaamat mutaatiot ovat muka "luonnollisia".

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Mutaatiojalostus

      • Anonyymi

        "Taikausko pitää valtaa vielän2020-luvulla ja johtaa tällaisiin surullisiin päätöksiin."

        Syynä kieltoon on gmo-vehnän puutteelliset ennakkotarkastukset, epämääräinen läpinäkymätön hyväksymismenettely ja sen mahdollisesti aiheuttamat vakavat terveys- ja ympäristöuhat.

        Siis terveeseen järkeen perustuvia perusteluja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Syynä kieltoon on gmo-vehnän puutteelliset ennakkotarkastukset, epämääräinen läpinäkymätön hyväksymismenettely ja sen mahdollisesti aiheuttamat vakavat terveys- ja ympäristöuhat."

        Gmo-vehnälajikkeen markkinoille hyväksymistä on vastustettu laajasti.
        Mm, terveysalan asiantuntijat ja järjestöt vastustavat glyfosaatin ja vastaavien torjunta-aineiden käytön lisäystä.
        Argentiinan yleinen syyttäjä vaati maatalousministeriön myöntämän luvan perumista.
        jne.
        Kyse ei siis ole taikauskosta, kuten gmo-fanit väittävät, vaan terveeseen järkeen perustuvasta kielteisestä kannasta.

        Se että jotain vastustetaan tai kannatetaan "laajasti" ei ole todiste mistään.

        Kannattaa kysyä asiantuntijoilta. Käytännössä kaikki asiantuntijat kannattavat vapaampaa suhtautumista geenimuunteluun.

        Vain lahjotut kannattaa, oikeat asiantuntijat tietenkin vastustaa ja heitä on suuri enemmistö, kuten kansastakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että jotain vastustetaan tai kannatetaan "laajasti" ei ole todiste mistään.

        Kannattaa kysyä asiantuntijoilta. Käytännössä kaikki asiantuntijat kannattavat vapaampaa suhtautumista geenimuunteluun.

        "Se että jotain vastustetaan tai kannatetaan "laajasti" ei ole todiste mistään.

        Kannattaa kysyä asiantuntijoilta. Käytännössä kaikki asiantuntijat kannattavat vapaampaa suhtautumista geenimuunteluun."

        Niin, kannattaa kysyä esim niiltä terveydenalan tutkijoilta, jotka ovat perehtyneet aiheeseen.
        Heidän mukaansa gm-lajikkeiden terveyshaitat ovat erittäin huolestuttavia Argentiinassa.

        Argentiinan yleinen syyttäjä on vaatinut gm-kieltoa.
        jne

        "Kannattaa kysyä asiantuntijoilta. Käytännössä kaikki asiantuntijat kannattavat vapaampaa suhtautumista geenimuunteluun."

        Jos näin olisi, niin kyseessä olisi teknokraattinen diktatuuri.
        Demokratiassa kaikki tahot osallistuvat päätöksentekoon.
        On todella hyvä, että Suomessakaan Yliopiston konsistori ei voi päättää koko maan asioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Se että jotain vastustetaan tai kannatetaan "laajasti" ei ole todiste mistään.

        Kannattaa kysyä asiantuntijoilta. Käytännössä kaikki asiantuntijat kannattavat vapaampaa suhtautumista geenimuunteluun."

        Niin, kannattaa kysyä esim niiltä terveydenalan tutkijoilta, jotka ovat perehtyneet aiheeseen.
        Heidän mukaansa gm-lajikkeiden terveyshaitat ovat erittäin huolestuttavia Argentiinassa.

        Argentiinan yleinen syyttäjä on vaatinut gm-kieltoa.
        jne

        "Kannattaa kysyä asiantuntijoilta. Käytännössä kaikki asiantuntijat kannattavat vapaampaa suhtautumista geenimuunteluun.""

        Tuo väite ei pidä alkuunkaan paikkaansa.
        Kaikki asiantuntijat eivät todellakaan kannata vapaampaa suhtautumista geenimuokkaukseen.

        Geenimuokkaus ei ole tarkkaa jalostusta sanoo kansainvälinen ryhmä tutkijoita äskettäin julkaistussa kannanotossaan.

        Termi tarkka jalostus "precision breeding" on harhaanjohtava. Geenimuokkaus ei ole tarkkaa. Keinotekoinen geenien muokkaus petrimaljoissa kasvatettavissa soluissa laboratoriossa ei ole myöskään jalostusta.

        Tutkimusjulkaisuista löytyy lukuisia esimerkkejä ennakoimattomista muutoksia, joita on tapahtunut geenimuokkauksen yhteydessä. Näistä muutoksista voi olla haittaa kuluttajien terveydelle, ympäristölle, kasvien elinvoimalle ja eläinten kohdalla hyvinvointiongelmia eläimille itselleen.

        Siksi näillä menetelmillä tuotettujen lajikkeiden ennakkotarkastus on välttämätöntä.

        Tutkijoiden kannanotto
        https://docs.google.com/document/d/1bTXTWZwwDHfReRaiA4Kt25Jfrqab4iNyAlLAsEGTPR4/edit?usp=sharing

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Taikausko pitää valtaa vielän2020-luvulla ja johtaa tällaisiin surullisiin päätöksiin."

        Syynä kieltoon on gmo-vehnän puutteelliset ennakkotarkastukset, epämääräinen läpinäkymätön hyväksymismenettely ja sen mahdollisesti aiheuttamat vakavat terveys- ja ympäristöuhat.

        Siis terveeseen järkeen perustuvia perusteluja.

        "Taikausko pitää valtaa vielän2020-luvulla ja johtaa tällaisiin surullisiin päätöksiin.

        En tunne tapausta juridisesti, mutta on selvää että käytännössä mitään "vakavia terveys- ja ympäristöuhkia" ei todellisuudessa ollut. Se on hysteerikkojen panikointia."

        Gm-lajikkeiden ympäristö- ja terveyshaitat ovat erittäin suuria Argentiinassa. Ja sosiaaliset haittavaikutukset ovat massiivisia.

        Yli 1000 tutkijaa 30 yliopistosta on varoittanut ko gm-vehnästä.
        Ei kyse ole taikauskosta, vaan terveestä järjestä.

        He kirjoittavat:
        "Tämä gm-vehnän hyväksyntä edustaa teollista maatalouden busines-mallia, jonka on osoitettu olevan vahingollinen biodiversiteetille, se ei ratkaise maatalouden ongelmia ja joka uhkaa ihmisten terveyttä heikentäen ruokaturvaa ja yksilönvapautta ja riippumattomuutta."

        https://www.biodiversidadla.org/Documentos/Pronunciamiento-sobre-trigo-HB4-y-modelo-agroindustrial

        "En tunne tapausta juridisesti, mutta on selvää että käytännössä mitään "vakavia terveys- ja ympäristöuhkia" ei todellisuudessa ollut. Se on hysteerikkojen panikointia."

        Kannattaisi ensin perehtyä asiaan.

        Taasen on julkaistu laaja 27 000 ihmistä käsittevät tutkimus Argentiinasta, jonka mukaan ihmiset sairastuvat maatalousalueiden pikkukaupungeissa paljon useammin varsinkin syöpään. Gemot ja ja glyfosaatti kulkevat käsikädessä. Ja sairastuttavat ihmiset - varsinkin nuoret ihmiset.

        Cancer incidence and death rates in Argentine rural towns surrounded by pesticide-treated agricultural land. Damián Verzeñassi ym. Clinical Epidemiology and Gobal Health. Vol 20, 101239, March 2023
        https://doi.org/10.1016/j.cegh.2023.101239

    • Anonyymi

      Taikausko ja ahneus pitää valtaa vieläkin 2020-luvulla ja johtaa tällaisiin surullisiin päätöksiin että jossain gmo-sallitaan.

      Onneksi EU:ssa ei gmo:ta sallita koskaan eikä sitä mihinkään tarvitakaan, sehän vain pahentaa olemassa olevia ongelmia. Palstan trollikaan ei kyennyt kertomaan mihin tarvittaisiin.

      • Anonyymi

        "Taikausko ja ahneus pitää valtaa vieläkin 2020-luvulla ja johtaa tällaisiin surullisiin päätöksiin että jossain gmo-sallitaan."

        Joo
        Fanaattisesta uskosta on kyse, että gmo-tekniikalla ratkaistaan kaikki maailman ongelmat.

        Gmo-lajikkeiden patentointimahdollisuus tekee gmo-jalostuksesta hyvin houkuttelevan liike-idean. Sen isot firmat kuten M-to oivalsivat jo yli 40 sitten.
        Ja ovat härkäpäisesti ajaneet tätä linjaa siitä lähtien.

    • Anonyymi

      Tiedeyhteisöt ovat kääntyneet sairaiksi elämää tuhoaviksi koelaboratorioiksi.
      He näkevät että maailma on kaunis ja sen luonto täydellisesti valmistettu mutta haluavat sorkkia sen elämää ylläpitävää koodia kuin pahimmanlaatuiset rikollishakkeriryhmät.

      Toivottavasti kaikki tutkimuslabrat tuhotaan pian.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4320
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2171
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      555
      1711
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1425
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1147
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1078
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    9. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      878
    10. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      874
    Aihe