Suomen hoitojonot

Terveydenhuollon tilanne Suomessa on todella huono. https://yle.fi/uutiset/3-12496168

Miten tällaisessa tilanteessa voidaan ottaa Ukrainasta sotilaita perheineen hoidettavaksi? Eivät he jonoon joudu, he saavat palvelut heti. Ilmaiseksi.

Eikä saa unohtaa niitä kymmeniätuhansia ukrainalaisia, jotka tähän mennessä ovat jo tänne tulleet. Heidät hoidetaan myös ennen "omia".

Suomalaisetko vain kumartelevat tilanteen edessä???
4676
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Suomi on EU:ssa joten sama käytäntö muissakin EU maissa.

Äänestä
  • Silloin, kun hölmölä höynäytettiin äänestämään eu:hun liittymisen puolesta, oli poliitikot hyvin hiljaa mm. ssauli niinistö, siitä, että samalla ilman mitään kansalta kysymättä pakkoliitos euroon!

    Koko eu:n olemus oli aivan toinen, mitä senykyisin on. Ei todellakaan näistä pakkopakolaisista, pakkorahanlahjoitteluista etelän suurille rikkaille maille, pakkohoidattamisista muiden maiden sotilaille , pakko.ilmastorahastoista ym, ym pelkästä pakosta, mitä sieltä tänne sysätään, kukaan puhunut eikä kirjoittanut yhtään mitään. Jos rehellisesti oltaisiin täälläkin näistä kerrottu, kyllä olisi liittyminen topannut siihen.

    Irti EU:sta, pelkkää taloudellista alamäkeä ollut, ja tämä on vasta alkua! Kyllä sieltä "apinaa koijattiin kunnolla".

    Äänestä

  • Mikähän maa eu:sssa ottaisi suomen hoitojonot purkuun?

    Äänestä

ennen sodan uhrit hoiti punainen risti,

Äänestä
  • Etsikää mitä se satanistien risti on tehnyt maailmassa YK ja Naton kanssa. Höynäytetyt aika tietää totuus. Bisnestä. Sodat on ollut bisnestä.

    Äänestä

Tyhmän idiootin avaus. Montako samaa juttua olet päättänyt laittaa?
Muutamalla potilaalla ei ole kokonaisuuteen mitään merkitystä, hölmö Persu/Anolainen.

Äänestä

  • Tämän vero- ja velkahelvetti-eu:n lypsylehmän olisi aikan kiristää erilaisia rahareikiään eikä suinkaan avata aina vain uutta kestämättömällä vaitteellä: On niin pieni rahareikä, ettei koknaisuuden kannalta ole mittän merkitystä.

    Pienistä puroista kertyy suuret virrat. Surutta verorahalla mälläävät poliitikot myös säästölinjalle: Kaikki verottomat lisäedut verolle, eduskunta puoliksi, samat munaukset ehditään hyvin tehdä puolet pienemmälläkin kallispalkkaisella sakilla.

    Mitä virka "omistajaohjausministerillä" käytännössä on? Ei näköjään mitään, kunhan selittelee.

    Valtion pitäisi myydä osuutensa firmoista, pelkkää persnettoa näkyy tulevan. Osaamattomuus siellä kaatuu veronmaksajien kustannettavaksi. Finnair vuodesta toiseen tappiolla, myykää pois. Nykyisellään se on vain poliitikkojen ilmaiskuskaaja, jonka veronmaksajat joutuvat kustantamaan. Puolityhjillä tappiolennoilla joka kaupungista lennetään. Samoin kuulemma pohjoisen pikkukylien lennoilla ei aina ole yhtään matkustajaa. Silti veronmaksajat joutuvat maksamaan 1.000 e/matkustaja "avustusrahaa" Finnairille. Myytävä kokonaan yksityisille, niin lentojen määrä taatusti korjataan vastaamaan kysyntää, kun ei tappioita voikaan enää työntää veronmaksajien maksettaviksi

    Ja se viher- ja vasureiden suuresti mainostama ilmastonsaastuminenkin alkaa todella voida paljon paremmin, kun todellista tarvetta vailla olevat joutolennot lopetetaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän vero- ja velkahelvetti-eu:n lypsylehmän olisi aikan kiristää erilaisia rahareikiään eikä suinkaan avata aina vain uutta kestämättömällä vaitteellä: On niin pieni rahareikä, ettei koknaisuuden kannalta ole mittän merkitystä.

    Pienistä puroista kertyy suuret virrat. Surutta verorahalla mälläävät poliitikot myös säästölinjalle: Kaikki verottomat lisäedut verolle, eduskunta puoliksi, samat munaukset ehditään hyvin tehdä puolet pienemmälläkin kallispalkkaisella sakilla.

    Mitä virka "omistajaohjausministerillä" käytännössä on? Ei näköjään mitään, kunhan selittelee.

    Valtion pitäisi myydä osuutensa firmoista, pelkkää persnettoa näkyy tulevan. Osaamattomuus siellä kaatuu veronmaksajien kustannettavaksi. Finnair vuodesta toiseen tappiolla, myykää pois. Nykyisellään se on vain poliitikkojen ilmaiskuskaaja, jonka veronmaksajat joutuvat kustantamaan. Puolityhjillä tappiolennoilla joka kaupungista lennetään. Samoin kuulemma pohjoisen pikkukylien lennoilla ei aina ole yhtään matkustajaa. Silti veronmaksajat joutuvat maksamaan 1.000 e/matkustaja "avustusrahaa" Finnairille. Myytävä kokonaan yksityisille, niin lentojen määrä taatusti korjataan vastaamaan kysyntää, kun ei tappioita voikaan enää työntää veronmaksajien maksettaviksi

    Ja se viher- ja vasureiden suuresti mainostama ilmastonsaastuminenkin alkaa todella voida paljon paremmin, kun todellista tarvetta vailla olevat joutolennot lopetetaan.

    Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia ja niiden aikana on myyty ennätysmäisesti suomalaisia valtionfirmoja ulkomaille.

    Äänestä

Oletko nyt aivan varmasti selvittänyt, että kuka tai mikä taho hoidot maksaa? Meillä ei kukaan jää vaille sairaanhoitoa, jos on todella kipeä. Ihan varmasti meillä hoidetaan suomalaisetkin, jos he hoitoa ovat vailla. Kiireettömät joutaa odottamaan.

Euroopassa on sota ja kaikki Euroopan maat ovat tavallaan vastuussa sodan seurauksista. EU jakaa rahoja EU-n ja toki samalla meidän kassasta apuja niille maille, jotka auttavat Ukrainaa. Ukraina taistelee koko Euroopan puolesta. Sinua se ei miellytä, mutta mieti itse, jos olisit sodassa ja kukaan ei sinua auttaisi. Et saisi mihinkäään maahan mennä turvaan ja et saisi apua loukkaannuttuasi pommi-iskussa? Mene joskus itseesi ja mieti syntyjä syviä.

Ja ennen kaikkea koita etsiä apua tuohon syvään katkeruuteesi. Onko sinulla ystäviä, jotka voisivat piipahtaa joskus kylään? Ai ei ole vai? No enpä yhtään ihmettele.

Äänestä
  • Oletko varma tuosta, että kaikki todella kipeät hoidetaan? Monet vakavatkin ja suuria kipuja aiheuttavat sairaudet eivät ole helposti tutkimuksilla todennettavissa ja ainakin helsingissä luulotautisen leima lyödään herkästi ja lääkärit jopa korostavat sitä puolta ja ilmeisesti siksi, että hoitovirhejutussa voivat vedota sitten siihen, "että kun ne muutkin lääkärit ja sairaalassakin".._itselläni vakavia sydämen aiheuttamia ongelmia ja ei voi kuin hämmästellä tätä touhua.

    1Äänestä

  • Olipa typerä kommentti. Millä ilveellä kuvittelet erikoissairaanhoitoon jonottavia kiireellisyyden selvitettävän, koska varsinkin maaseudun terveyskeskuksiin otetut kandeilla on olemattoman suppea kokemus.

    Erikoissairaanhoitoon hlvetin pitkät jonot, en paremmin sano! Ikärasismi huipussaan hönölässä. "Tapetaan vauvasta vaariin". vai miten se kuuluikaan?

    Verorahat kyllä kelpaa, ökypalkkaisia maakuntajohtajia kepulaisten aloitteesta palkattiin.
    Mitähyötyä niistäkään muka on? Kallispalkkaisia ihmisiä, mitenkään ei paranna 2-3 miljardin rahavajausta sote-sudessa. Terveyskeskussysteemi paljon toimivampi, sote
    purettava alkuunsa. Kaikki, mihin kepu koskee, muuttuu pelkäksi ylisuureksi hyödyttömäksi ja kalliiksi byrokratiaksi. Muutenkin hönölän byrokratiassa jouto-suojatyöpaikkaa reippaasti purettavaksi asti. EI IKINÄ KEPUA!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko varma tuosta, että kaikki todella kipeät hoidetaan? Monet vakavatkin ja suuria kipuja aiheuttavat sairaudet eivät ole helposti tutkimuksilla todennettavissa ja ainakin helsingissä luulotautisen leima lyödään herkästi ja lääkärit jopa korostavat sitä puolta ja ilmeisesti siksi, että hoitovirhejutussa voivat vedota sitten siihen, "että kun ne muutkin lääkärit ja sairaalassakin".._itselläni vakavia sydämen aiheuttamia ongelmia ja ei voi kuin hämmästellä tätä touhua.

    Joo, jatkoa tuohon vielä. Kun on vähänkin epätyypillisempiä sepelvaltimotaudin aiheuttamia oireita, niin vakavat oireet ovatkin sitten vaan harhaluuloa julkisella sektorilla. Tarkoituksena voi olla myös pakottaminen yksityisiin palveluihin, mutta kun rahaa ei ole.

    Hus on maksanut uudesta tietojärjestelmästä tähän mennessä noin miljardin, mutta miksi ihmeessä? Järjestelmän piti maksaa 200 - 300 miljoonaa euroa. Eikö ostaja ole ymmärtänyt sopimusta tehtäessä varautua siihen, että järjestelmä saattaa vaatia päivityksiä toimiakseen halutulla ja toivotulla tavalla? En oikein usko taitamattomuuteen ostajapuolella ja kuulemma keskusrikospoliisissakin on ollut kiinnostusta tuohon kauppaan ainakin jossain vaiheessa. Omat kokemukset potilaana hus ssa ja hyks ssä erittäin huonoja jo 1990-luvulta alkaen. Sinne kun menee asiakkaaksi, niin se on kuin käytettyä autoa ostaisi, eli asiakkaalta edellytetään hyvää asiantuntemusta, jotta ei tule huijatuksi, eikä sekään aina riitä.

    Apotti on huonosti suunniteltu ohjelma. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/laakarit-kertovat-apotin-karmeista-ongelmista-osa-harkitsee-jo-tyopaikan-vaihtoa-en-jaksa-tata-rimpuilua-enaa-pitkaan/6a2500db-8c4f-41cd-b9cb-5e63ffd4c15f?ref=iltalehti:515a&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_kauppalehti_ohjausboksi&utm_content=ohjausboksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olipa typerä kommentti. Millä ilveellä kuvittelet erikoissairaanhoitoon jonottavia kiireellisyyden selvitettävän, koska varsinkin maaseudun terveyskeskuksiin otetut kandeilla on olemattoman suppea kokemus.

    Erikoissairaanhoitoon hlvetin pitkät jonot, en paremmin sano! Ikärasismi huipussaan hönölässä. "Tapetaan vauvasta vaariin". vai miten se kuuluikaan?

    Verorahat kyllä kelpaa, ökypalkkaisia maakuntajohtajia kepulaisten aloitteesta palkattiin.
    Mitähyötyä niistäkään muka on? Kallispalkkaisia ihmisiä, mitenkään ei paranna 2-3 miljardin rahavajausta sote-sudessa. Terveyskeskussysteemi paljon toimivampi, sote
    purettava alkuunsa. Kaikki, mihin kepu koskee, muuttuu pelkäksi ylisuureksi hyödyttömäksi ja kalliiksi byrokratiaksi. Muutenkin hönölän byrokratiassa jouto-suojatyöpaikkaa reippaasti purettavaksi asti. EI IKINÄ KEPUA!!!

    Juuri tuo olemattoman suppea kokemus ihmetyttää, laitetaanko lääkärinalut ihan oikeasti pelkkään työharjoiteluun mahdollisimman suppealla alkukoulutuksella.
    Osaavat hädin tuskin omakantaan kirjoittaa, että potilas on siististi pukeutunut ja tietää kuka on presidentti.
    Aivan aikuisen oikekasti meillä tule olemaan karmea tilanne, kun kaikki vanhemmat, kunnon koultusken saaneet lääkärit eläköityvät.
    Ei siellä yksityiselläkään puolella ole sen kummoisempaa, nämä "virka"lääkärit siellä ovat suurin joukoin sivubisneksenään hankkimassa lisätuloja ja samanlaisia "harjoittelijoita" on sinnekin palkattu. Googlailemalla pyritään löytämään potilaan vaivaan diagnoosia, semminkin kun potilas on sen jo itse voinut tehdä tässä omapalvelussa, omaolossa.
    Ainoa mikä vielä puuttuu, että potilas itse voisi oman diagnoosinsa jälkeen kirjoittaa sen lääkemääryksen apteekkiin.
    Mutta helpottaahan se näiden kandien työtä, oma-olo kertoo mikä potilaalla vaivana, ei mene kuin hetki goolata siihen sopiva lääkitys ja lähettää se apteekkarille.
    Sen jälkeen jää vielä aikaa kirjoittaa omakantaan arvio potilaan ulkonäöstä ja siitä saadusta vaikutelmasta.
    Meillä oli kohtuullisen hyvä terveydenhuolto hyvin koulutettuine ammattillaisineen, mutta se piti tositarkoituksella tuhota, kun kaikki malli pyritään hakemaan jenkeistä. Onhan tämä usan ulkopuolella eniten jenkkimäisin maa, joten tarkoitushan tuli siinä selväksi. usassakaan eivät köyhät ole mitenkään ykköspriorisoituna terveydenhuollossa tai on, terveydenhuoltoa ei käytännössä tarjota.

    Äänestä

  • 11:16

    miksi valehtelet ja pilkkaat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hus on maksanut uudesta tietojärjestelmästä tähän mennessä noin miljardin, mutta miksi ihmeessä? Järjestelmän piti maksaa 200 - 300 miljoonaa euroa. Eikö ostaja ole ymmärtänyt sopimusta tehtäessä varautua siihen, että järjestelmä saattaa vaatia päivityksiä toimiakseen halutulla ja toivotulla tavalla? En oikein usko taitamattomuuteen ostajapuolella ja kuulemma keskusrikospoliisissakin on ollut kiinnostusta tuohon kauppaan ainakin jossain vaiheessa. Omat kokemukset potilaana hus ssa ja hyks ssä erittäin huonoja jo 1990-luvulta alkaen. Sinne kun menee asiakkaaksi, niin se on kuin käytettyä autoa ostaisi, eli asiakkaalta edellytetään hyvää asiantuntemusta, jotta ei tule huijatuksi, eikä sekään aina riitä.

    HUS on paikka jonne ei kannata mennä.

    Koko paikka löytää vielä itsensä helvetistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    HUS on paikka jonne ei kannata mennä.

    Koko paikka löytää vielä itsensä helvetistä.

    >>HUS on paikka jonne ei kannata mennä.

    Koko paikka löytää vielä itsensä helvetistä<<

    Toivokaamme. Ja laitos suorastaan vilisee nykyään satanistisilla tatuoinneilla itsensä koristelleita, mikä kertonee arvoista sekin jotain, vaikka ne pahimmat eivät sillä tavalla itseään paljastakaan.

    Äänestä

eivät edes kuulu euhun,

Äänestä

Vieraat aina ensin.

1Äänestä

En tiedä, millaiseen Ukrainan auttamiseen Suomen hallitus on sitoutunut, mutta tämä humanitaarinen apu on mielestäni viisain avun muoto.

Äänestä

No mutta tottakai! Ukrainalaisethan ovat ulkomaalaisia ja kaikilla heillä on etusija suomalaisiin nähden, oli sitten kyse mistä tahansa!!
Hallituksen arvojärjestys!

1Äänestä
  • Kepu Sipilän porvarihallitus kokoonpanolla kepu, PS ja kokoomus paapoivat kesällä 2015 Lähi-idästä tulleita elintasopakolaisia.

    Äänestä

Siksi, että olemme IHMISIÄ, ja ylpeitä siitä.

Äänestä

Vuosien mittainen Sote-jahkailu on saanut aikaan jo valtavaa vahinkoa ja tuhoa. Ja eräs suomessa pitkään adunut brittiläinen toimittaja sen mediassa jokin aika sitten sanoikin: suomessa on euroopan huonoin julkinen terveydenhuolto ja tilanne on tahallaan aiheutettu. Suomessa suositaan yksityisiä palveluja, joihin monilla sairailla ei kuitenkaan ole varaa. Ja esimerkiksi hus issa monilla virkalääkäreillä on myös työpaikka yksityisellä sektorilla. Tietääkseni ruotsissa ei ole mahdollista. Miksi suomessa ei nähdä ongelmaa ja vaaraa intressiristiriidoista?

1Äänestä
  • Mitä suolaton kaalisoppasi siellä Pietarissa on huonoa!!!

    Äänestä

  • Suomea vuodesta 2003 lähtien hallinneet porvarienemmistöiset hallitukset ja eduskunnat ovat koko ajan leikanneet julkisen terveydenhuollon ja vanhustenhuollon raharesursseja päämäränään yksityistää molemmat sairaita ja vanhoja ihmisiä rahastaville yksityisille terveysfirmoille ja vanhus"palvelu"firmoille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomea vuodesta 2003 lähtien hallinneet porvarienemmistöiset hallitukset ja eduskunnat ovat koko ajan leikanneet julkisen terveydenhuollon ja vanhustenhuollon raharesursseja päämäränään yksityistää molemmat sairaita ja vanhoja ihmisiä rahastaville yksityisille terveysfirmoille ja vanhus"palvelu"firmoille.

    Faktaa.

    Äänestä

Jo vuosia on tiedetty ettei suomessa käytännössä ole enää mitään terveydenhoitoa. Kaikki vähänkin varakkaammat hoidattavat itsensä virossa.

Äänestä

Suomen on otettava osaa sodassa pahuutta vastaan. Siinä sotilaiden hoitaminen on hyvä ratkaisu.

Äänestä

Jokainen sairaalassa ollut on nähnyt että hoitokapasiteettia on kyllä tarjolla ja vajaakäytöllä. Hoitajat istuvat lähinnä kahvittelemassa ja torikokouksia pitämässä. Jatkuva naurunremakka ja älämölöö kuuluu taukopaikoilta.

Äänestä

Suomi on läpeensämätä ja korruptoitunut maa, jota ”johtavat” naivit ja sinisilmäiset sekä myöskin laskutaidottomat tollot.
Ensin eu ja muu eurooppa ja sitten vasta suomi.
Köyhät ja kipeät suomalaiset kuolkoot.
Kunhan vain herrojen ja narrien oms vatsa ja lompsa lihotttuu, niin hyvä. Muusta ei väliä.

Äänestä
  • Suomen kaikki porvaripuolueetkin eli kokoomus, kepu, PS, Vihreät, KD, Rkp ja Nytkyt haluavat olla EU:ssa jos et ole sattunut porvari kuulemaan asiasta.

    Äänestä

  • "Läpeensä mätä ja korruptoitunut" ovat kyllä valitettavasti osuvia kuvauksia osasta Suomea. Kansalaiset ovat täällä myös sulkeutuneita kun kohtaavat pahoja ongelmia esimerkiksi TH:ssa ja siksi raaka todellisuus omakohtaisesti koettuna usein yllättää ja järkyttää. Median (mm. HS) valkopesupropangandalla on tässä suuri vaikutus - uskonnonopetusta tietysti unohtamatta. "Herran ja esivallan pelkoon" opetetaan jo pienestä pitäen ja HS ei eliitin väärinkäytöksistä ja rikoksista juurikaan edes kerro. No, kertoihan se hiljattain HUS n tietojärjestelmään liittyen suunnilleen niin ja vähätellen koko asiaa, että "sattuuhan näitä...ja on sattunut useinkin". Nyt on siis kuitenkin kyse lähes miljardista eurosta, joka on päätynyt ties mihin taskuihin...

    Ja mitähän siellä HUS/HYKS ssa muutoinkin tapahtuu kun eräs lääkäriharjoittelijakin kuvasi "pahimmaksi mahdolliseksi työpaikaksi" ja oli yksi niistä harvoista jotka nimettömänäkään uskalsivat vastata kyselyyn. MTV3 muuten uutisoikin tästä aikoinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Läpeensä mätä ja korruptoitunut" ovat kyllä valitettavasti osuvia kuvauksia osasta Suomea. Kansalaiset ovat täällä myös sulkeutuneita kun kohtaavat pahoja ongelmia esimerkiksi TH:ssa ja siksi raaka todellisuus omakohtaisesti koettuna usein yllättää ja järkyttää. Median (mm. HS) valkopesupropangandalla on tässä suuri vaikutus - uskonnonopetusta tietysti unohtamatta. "Herran ja esivallan pelkoon" opetetaan jo pienestä pitäen ja HS ei eliitin väärinkäytöksistä ja rikoksista juurikaan edes kerro. No, kertoihan se hiljattain HUS n tietojärjestelmään liittyen suunnilleen niin ja vähätellen koko asiaa, että "sattuuhan näitä...ja on sattunut useinkin". Nyt on siis kuitenkin kyse lähes miljardista eurosta, joka on päätynyt ties mihin taskuihin...

    Ja mitähän siellä HUS/HYKS ssa muutoinkin tapahtuu kun eräs lääkäriharjoittelijakin kuvasi "pahimmaksi mahdolliseksi työpaikaksi" ja oli yksi niistä harvoista jotka nimettömänäkään uskalsivat vastata kyselyyn. MTV3 muuten uutisoikin tästä aikoinaan.

    Toimitusjohtajat vaihtuvat tiuhaan HUS ssa. Kuinkakohan kauan uusi toimitusjohtaja jaksaa tehtävässään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toimitusjohtajat vaihtuvat tiuhaan HUS ssa. Kuinkakohan kauan uusi toimitusjohtaja jaksaa tehtävässään?

    Mikä HUS:issa oikein mättää eli mistä ongelmat johtuvat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä HUS:issa oikein mättää eli mistä ongelmat johtuvat?

    Siellä on luultavasti tapahtunut suuremmassa mittakaavassa ihan sama kuin katolisessa tyttökoulussa Baltimoressa 1960-luvulla, jolloin tapahtumat huipentuivat lopulta nunnan murhaan. Kyseinen nunna oli opettajana töissä tyttökoulussa ja sai kuulla rikollisuudesta, jota koulunsa pastoreista koostuva mafiamainen organisaatio harjoitti. Nunna oli kuitenkin naiivi aliarvioiden vastustajansa ja menetti siinä sitten henkensä.

    Kyse on siis rikollisista psykopaateista, jotka osaavat usein esittää ja teeskennellä jotain muuta.

    Ilmiantojärjestelmä-sanalla on huono kaiku johtuen kommunistimaiden historiasta, mutta käytännössä jonkinlainen ilmiantojärjestelmä tarvittaisiin virkakoneistoon, kuten HUS: n sisälle - ja toteuttaa se niin, että ilmiannon voi tehdä nimettömänä sisäpiiristäkin. Ei niitä muulla tavoin voi pysäyttää ja saada kiinni. Paljastumiseen johtavista tiedoista tulisi myös palkita.

    Luovat usein pelon ilmapiirin työpaikoille. Eikö siten olisi oikein ja tarpeellista luoda pelon ilmapiiri myös sillä tavoin, että se ehkäisisi rikollista mielivaltaa työpaikoilla? Potilasuhreja ei yleensä uskota ja oteta vakavasti, mutta lääkärikollegojen tiedoilla voisi olla jo merkitystä. Se on tietysti ongelmallista, jos hallinto on jo suurelta osin korruptoitunut. Vääryydestä on voinut muodostua jo "talon tapa".

    Äänestä

Meillä ON Huono Hallitus!

Haaskaavat verovaramme, velkauttavat maamme!

Onko tämä nyt sitä nuorien johtajien suurta nollausta?

Tekojensa aiheuttamat kulut järkyttävät?

Äänestä

Tässä raapaistaan vasta ongelmien pintaa, mutta epäilys on aiheellinen. Onko Suomen julkinen TH-järjestelmä ajettu tahallaan alas? Ja tuo artikkeli on siis vuodelta 2016.

https://www.ess.fi/paikalliset/249943

Äänestä
  • Suomeen - tai ainakin Helsinkiin - pitäisi saada terveydenhuollon kriisikeskus niille ihmisille, joille julkinen ei syystä tai toisesta halua antaa hoitoa, vaikka nämä olisivat hoidon tarpeessa. Siis ei pelkästään henkistä tukea, vaan ihan konkreettista apua, jotta hoitoa järjestetään. HUS -vallankäyttö on törkeää ja rikollistakin. Lain mukaan hoitoa on annettava sitä tarvitseville ja HUS rikkoo tätä lakia jatkuvasti.

    Äänestä

Ei muuta kuin ukrainalaiset kanssa terveyskeskuksen jonoon vaan. Ellei sitten ole vakuutusta/varallisuutta jolloin pääsee toki heti hoitoon yksityiselle.

Äänestä

Suomen terveydenhoito ja sen pulmat lievittävät sen jälkeen kun lähtökohtaisesti terveet ja työikäiset ihmiset velvoitetaan osittain tai kokonaan huolehtimaan omista terveydenhoito kuluistaan yksityisten vakuutusten kautta !!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Terveydenhuollon tilanne Suomessa on todella huono. https://yle.fi/uutiset/3-12496168

Miten tällaisessa tilanteessa voidaan ottaa Ukrainasta sotilaita perheineen hoidettavaksi? Eivät he jonoon joudu, he saavat palvelut heti. Ilmaiseksi.

Eikä saa unohtaa niitä kymmeniätuhansia ukrainalaisia, jotka tähän mennessä ovat jo tänne tulleet. Heidät hoidetaan myös ennen "omia".

Suomalaisetko vain kumartelevat tilanteen edessä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu