Onhan se hupaisaa kun Urpilainen kertoo islamin...

Olevan Monikultuurine, suvaitsevaine ja hyväksyy muut uskonnot..
Toleranssi on shampajasosialisteilla ihgua.

Suomi maksaa kehitysapua Afganistaniin jo kymmeniä vuosia.
Vuonna 2010 tehdyn arvion mukaan näiden pääasiassa metallien yhteisarvo on yli 908 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Toiset arviot mineraalivarannoista ovat vielä suuremmat ja arvioivat luonnonvarojen suuruudeksi kolminkertaisen määrän. Afganistanin mineraalivarantojen merkittävyyttä lisää strategisten metallien suuri osuus. Yhdysvaltain geologian tutkimuslaitoksen mukaan Afganistanissa arvioidaan olevan merkittävät öljy- ja maakaasuvarannot. Kokonaisuudessaan Afganistanin luonnonvarat ovat erittäin merkittävät, mahdollisesti suurimmat yksittäisen maan maailmassa.


Jotenkin huvittavaa, että luonnonvaroiltaan ilmeisesti maailman rikkain valtio saa Suomesta kehitysapua. ”Afganistan on ollut Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaa vuodesta 2002. Maa sai Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaista eniten tukea, noin 30 miljoonaa euroa, vielä vuonna 2021.”
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pitäisi sen säkin jatkuvasti päällänsä.

Äänestä

Uskonnot eivät ole suvaitsemattomia. Mutta yksinkertaisilla ihmisillä on tapana tehdä uskonnostaan yhtä ahdasmielistä, kuin he itsekin ovat. Muslimeissa on kokemukseni mukaan paljon avarakatseisia sivistyneitä ihmisiä. Eivät takuuvarmasti puhu yhtä rumasti muun uskoisista, kuin aloittaja.

Äänestä

"Jotenkin+huvittavaa,+että+luonnonvaroiltaan+ilmeisesti+maailman+rikkain+valtio+saa+kehitysapua"Maa+kutsuu!++Afganistan+on+niin+köyhä,+että+95%++kansasta+on+aliravittuja.++Luonnonvaroilla+ei+tee+yhtikäs+mitään,+ellei+ole+varaa++niiden+hyödyntämiseen.+++Käytännössä+se+vaatii+jonkun+ylikansallisen+yhtiön+investointeja,+mikä+tarkoittaa,+että+vain+pieni+osa+tuloista+hyödyttäisi+Afganistania.++Afganistanin+vuoristossa+on+käyty+kymmeniä+vuosia+sissisotaa?++Miten+ajattelit++luonnonvarojen+hyödyntämisen+onnistuvan+sen+keskellä?++Yksikään+yritys+ei+ottaisi+sellaista+riskiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olevan Monikultuurine, suvaitsevaine ja hyväksyy muut uskonnot..
Toleranssi on shampajasosialisteilla ihgua.

Suomi maksaa kehitysapua Afganistaniin jo kymmeniä vuosia.
Vuonna 2010 tehdyn arvion mukaan näiden pääasiassa metallien yhteisarvo on yli 908 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Toiset arviot mineraalivarannoista ovat vielä suuremmat ja arvioivat luonnonvarojen suuruudeksi kolminkertaisen määrän. Afganistanin mineraalivarantojen merkittävyyttä lisää strategisten metallien suuri osuus. Yhdysvaltain geologian tutkimuslaitoksen mukaan Afganistanissa arvioidaan olevan merkittävät öljy- ja maakaasuvarannot. Kokonaisuudessaan Afganistanin luonnonvarat ovat erittäin merkittävät, mahdollisesti suurimmat yksittäisen maan maailmassa.


Jotenkin huvittavaa, että luonnonvaroiltaan ilmeisesti maailman rikkain valtio saa Suomesta kehitysapua. ”Afganistan on ollut Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaa vuodesta 2002. Maa sai Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaista eniten tukea, noin 30 miljoonaa euroa, vielä vuonna 2021.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu