Suomen kansallistietäjä raakkuna muistelee Haminan mursua. Salut. Mursu tuli, mursu meni ja tarinat jäivät elämään. Salut. Raakkuna haluaa kiinnittää huomiota mursun natura naturata statukseen. Salut. Tapahtumat viime aikoina osoittavat, että emotionaalinen perikato vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä, ja kannustaa kehittämään järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja, erityisessti käsiteltäessä mursuihin liittyviä emotionaalis-fiktiivisiä ja eri sektoreiden ajatuskomponentteihin liittyviä hyperpolaarisia ajatusprosesseja. Salut. Yksilötasolla luulisi jo olevan selvää, että vakiintunut prosessointikeskeinen ja emotionaalis-empaattiinen elämäntapaan liittyvä asennoituminen on kiteytetty sektoriaaniseen aatteeseen ja toimintamalliin, jossa pohditaan ongelmanratkaisukyvyn keskeisintä huipentumaa abstraktissa, absurdissa ja lineaarisessa ajattelussa, sekä ratkaisuun pyrkivässä intellektuellissa kehitysilmapiirissä. Salut. JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ TULKOON HAMINAN MURSU PYHÄN HENGEN JOHDATUKSEKSI JA OHJAUKSEKSI SUOMEN KANSALLE. KANSA KULKEKOON KOHTI POHJANMAAN PYHÄÄ VUORTA, JOLLE JUMALA KATTAA ARMONSA JA SINAUKSENSA JOKAISELLE, JOKA USKOO HERRAN SANAAN. AAMEN. Lienee on sanomattakin selvää, että yksinkertainenkin muutos Haminan mursua koskevassa keskustelussa asettaa kansallisen tilanteemme tukalaan tilanteeseen ajateltaessa eri tahojen yhteistyön kariutumisesta aiheutuvia hyökyaaltoja rahoitus- ja sijoitussektorilla. Salut.
Vastaukset 20
No huh huh.
- Anonyymi
Arto Lauri Show suorana lähetyksenä:
https://www.youtube.com/watch?v=6Mq_i1o1QOs - Anonyymi
Mursu tuli, oli ja meni.
Ensimmäinen esitys tänään:
https://tokentube.net/v/2149772996/Virkamafia-fi-epäonnistuu- Anonyymi
Kristian Parviainen alias Christian Barracuda on paras itseoppinut tiedemies,, kuten vidolta käy selvästi ja kirkkaasti jokaiselle selväksi.
- Anonyymi
Mursun seikkailut Suomessa tuotti uusia sanontoja:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008951775.html
Keksi lisää uusia hauskoja sanontoja. Kiitos.- Anonyymi
Tässä yksi uusi mursuun littyvä sanonta: Parempi on yksi mursu pihassa kuin kaksi mursua katolla.
Samuel Gryning Show. Olkaa hyvä:
https://www.youtube.com/watch?v=4wFfM8UXPQM
- Anonyymi
Pitää vain varautua ajoissa. Menkää tonkimaan pieniä simpukoita 6000kpl kutakin ruokintapäivää kohden meren pohjilta. Niin ei tule epäonnistumisia mursujen suhteen.
- Anonyymi
Veneilevä Freya-mursu näyttäytyi Norjassa. Freya-mursu on maailman ainoa veneilevä mursu:
https://yle.fi/uutiset/3-12550427?origin=rss - Anonyymi
Parempi mursu pihassa kuin siideerivalas olohuoneessa.
- Anonyymi
Tää oli täysosuma :)
- Anonyymi
Mursu ei edes nalkuta
Mursun liha on maukasta. Se maistuu samalta kuin poron tai hevosen liha. Mursun paino voi olla jopa 1500 kg, joten yksi mursu riittää pienen kaupungin lihan saannin tarpeisiin!
"Walrus meat is very potent, some people say it's a bit like horse meat, other say it has a slightly fishy taste." It also says that walrus has blubber rather than fat, and the blubber may taste odd until you get used to it.9.3.2013
Walrus - Cooking - eGullet Forums
Lapin Late. SSSS Ry!- Anonyymi
Nam
- Anonyymi
Mursun hautajaiset pidettiin Kotkassa. Muistolauluja laulettiin ja puheita pidettiin. Mursulle valmistettiin hieno hautakivi. Mutta vainaja on museossa... ei hautuumaalla.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1c20afdc-5353-409d-bc41-d631ee1b55bb- Anonyymi
Ihmisvainajatkin pitäisi täyttää ja viedä näyttelyyn. Voisi purkaa raivoa näyttelyesineisiin kunnolla.
- Anonyymi
Mursu residentiksi
- Anonyymi
Hei Robert. Isäsi siis oli väkivaltainen sinua kohtaan? Näin olen ymmärtänyt.
- Anonyymi
Mursun ylösnousemus
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/6219339 - Anonyymi
Aika ylös mursu on noussutkin, vastaanottokomitean voimin? Mutta missä on Raakkuna, hänestä ei ole enää aikoihin kuulunut mitään?
- Anonyymi
Mursu kyllä kosketti monia vuosi sitten kesällä. Se eksynyt vanha matkalainen jotenkin vaan vetosi suomalaisiin. Ja suosittuhan se on vieläkin, Eläinmuseon suurin vetonaula tällä hetkellä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu611660- 291275
- 851108
- 43925
- 95878
- 67855
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15809Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19765Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735- 116711
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �151669Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80638- 4632
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 43611
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19576
- 46568
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25561Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔33558