Itämaiset opit

Viime aikoina ns. itämaiset taistelulajit kuten karate, taekwondo, ninjutsu ja aikido ovat tulleet yhä suositummaksi nuorisomme keskuudessa. Nythän tietysti täytyy todeta, että on hyvä asia, mikäli nuorisomme harrastaisi edes hiukan liikuntaa, kun perinteinen ruumiillinen karaisu ja rasitus on nykynuorten elämästä hävinnyt lähes kokonaan.

Mutta eivätkö vanhemmat voisi kuitenkin ohjata lapsia sittenkin johonkin parempaan suuntaan, kuin itämaisiin taistelulajeihin. Huolimatta "filosofiasta", johon palaan jatkossa tarkemmin, totuus on kuitenkin se, että kaikki itämaiset taistelulajit tähtäävät nimenomaan siihen, kuinka voidaan vahingoittaa lähimmäistä, toista ihmistä mahdollisimman tehokkaasti ja pahasti!

Ns. "Dojolla", eli yleensä jonkin kansainvälisen järjestön paikallisen alalahkon vuokraamassa tilassa nuoret ja lapset alistuvat äärimmäisen tiukkoihin sääntöihin, joiden rikkomisesta seuraa ankara rangaistus. Lapset eivät esimerkiksi saa lainkaan puhua, nauraa tai poistua ilman lupaa. Mihin tämänkaltainen painostus tähtää?

Harjoitussessioissa keskitytään tiukasti lyönteihin ja potkuihin, tarkoituksena, että ne osattaisiin "selkäytimellä" tehdä tappavan tehokkaasti, mahdollisimman suuria vammoja aiheuttaen. Jokainen väkivallanteko nimetään erikseen itämaisella nimellä, jotta se kuulostaisi jännittävältä ja olisi olevinaan jonkinlainen salainen taito, jonka vain tämän lahkon jäsenet osaavat!

Onko siis asiallista, jos nuoria tai lapsia ohjataan tämänkaltaisten väkivaltaisten lajien piiriin? Lapsi ei kuitenkaan välttämättä ymmärrä sitäkään "filosofiaa", joka näiden taistelulajien "taustalla" sanotaan aina olevan. Nuoria voisi kuitenkin kannustaa ennemminkin perinteisiin suomalaisiin liikuntalajeihin, etenkin joukkuelajeihin, joissa nuorison yhteistyö ja voima ovat aina kirkkaimmin valistuneet. Esimerkiksi jääkiekko ja pesäpallo ovat näitä rehtejä, hyviä liikuntalajeja, joissa nuorten energia pääsee purkautumaan terveellä tavalla.

Sitten painava, perusteltu varoituksen sana itämaisten taistelulajien "filosofiasta". Suomessa me olemme aina olleet, ja tulemme aina olemaan kristittyjä. Jokainen kunnon suomalainen kastetaan lapsena kirkon jäseneksi, ja jokainen terve, rehti suomalainen uskoo syvästi Jumalaan ja Jeesukseen, joka sovitti syntimme. Tässä valossa on siis omituista, että nimenomaan lapsia kannustetaan pakanallisen filosofian pariin! Aivan, itämaisten taistelulajien "filosofiahan" lähtee liikkeelle nimenomaan itämaisista uskonnoista, jotka ovat vääriä.

Harjoitustuntien ankaran kurin alaisuudessa lapsiin pumpataan pakanauskoa mm. "mietiskelyn avulla". Tämä mietiskely tarkoittaa suggestiota ja hypnoosia! Terve aikuinen kyllä kestää hyökkäykset pyhiä asioita vastaan, mutta nuoren usko ei vielä ole, etenkään ennen rippikoulua, tarpeeksi vankka sietämään hypnoottista suggestiota.

Buddhalaisuus, zen ja shintolaisuus ovat ne uskonnot, joiden pohjalle itämaisten taistelulajien "filosofia" on runoiltu. Länsimaista saattaa viehättää näiden uskontojen eksotiikka ja erilaisuus, mutta totuus on se, että niillä ei ole mitään tekemistä oikean uskontomme, kristinuskon kanssa. Kristinuskoahan ei oikeastaan pitäisi nimittää uskonnoksi ollenkaan, koska sellainen nimittely alentaa totuuden arvon jonnekin pakanoiden palvontamenojen tasolle. Vanhemmat: huomatkaa, että itämaiset taistelulajit perustuvat pakanauskonnolle. Kannattaa siis miettiä toisenkin kerran, onko teidän lapsellenne hyväksi, että hänelle niitä opetetaan?

Einari Määttä
[email protected]
281737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

lätkäkaukaloon ei ole hyvä mennä jos ei osaa puollustautua.

Äänestä

Normaali ihminen, joka lukee tuollaisen hurmoksellisen tuomiotekstin, kiinnostuu vain itämaisista taistelulajeista.

Äänestä

"itämaiset taistelulajit tähtäävät nimenomaan siihen, kuinka voidaan vahingoittaa lähimmäistä, toista ihmistä mahdollisimman tehokkaasti ja pahasti!"

öh? itämaisia taistelulajeja myös kutsutaan itsepuolustuslajeiksi. alunperin ne ovat zeniläisten (buddha) munkkien kehittämiä. tarkoitus oli aikanaan, että sorronalla olleet kylät saattoivat taistella kylänsä ja rakkaidensa puolesta valtiovaltaa vastaan. tästä on esimerkki elokuvassa seitsemän samuraita. siinä kylä on jatkuvan ryöstelyn ja sorron alla, kun kylän väki päättää kutsua paikalle 7 samuraita suojelijoikseen. alunperinhän munkeilla ei ollut edes miekkoja, vaan he taistelivat paljain käsin vastustajiaan vastaan. eivätkä he koettaneet satuttaa tai tappaa, vaan tehdä toimintakyvyttömäksi, lamaannuttaa. tosin lajit ovat kehittyneet siitä ja vihonviimeisenä on länsimainen (!ei itämäinen!) ultimate, jossa ei sääntöjä ole ja kamppailija saa käyttää juuri parhaaksi näkemäänsä tekniikkaa.

"Lapset eivät esimerkiksi saa lainkaan puhua, nauraa tai poistua ilman lupaa. Mihin tämänkaltainen painostus tähtää?"

mihinkähän suomen lait tähtäävät tai armeijassa käytettävä kuri? mikä ihmeen pointti siinä mahtaisi olla, että kirkossa ollaan hiljaa eikä esim. soiteta poppia ja pelata sulkapalloa? jos osaat vastata jälkimmäiseen niin olet aika lähellä vastausta. kun mietit hieman tarkemmin, ketkä näitä lajeja kehittivät (munkit), niin saatat hiljalleen päästä ajatukseen siitä, missä näitä lajeja on mahdollisesti joskus opetettu ja millainen suhde heillä on kenties ollut jumalaan. vaikka sinun kannaltasi se on pakana, mutta kysehän on vain tavasta, traditiosta siinä, että ihmiset ovat siellä hiljaa ja 'järjestyksessä'.
samaan tapaan kuin länsimaisissa kirkoissa.

"Jokainen väkivallanteko nimetään erikseen itämaisella nimellä, jotta se kuulostaisi jännittävältä ja olisi olevinaan jonkinlainen salainen taito, jonka vain tämän lahkon jäsenet osaavat!"

se, että et osaa kiinan kieltä tuskin on pätevä syy sille, että puhut salaisesta taidosta. yhtä hyvin silloin meikäläisille voisi olla salaista taitoa vaikka pesäpallosta tuttu 'kierrätys pesien kautta' tai nyrkkeilystä tuttu 'vasen suora'. jos näin olisi, että ne olisivat salaista tietoa ja taitoa, olisivatko silloin myös iskumme aina jollain tavalla venkuroita ja vänkyröitä, eikä koskaan suoria, ainakaan vasempia. toki itämaisille iskusarjoille yms. voisi olla suomenkielinen vastine, mutta tuskin se millään tapaa helpottaisi. oltaisiin jossain vastaavissa termeissä kuin koripallon donkkaus, jääkiekon rebound tai taitoluistelun kolmois-schalkov (miten ikinä se kirjoitetaan). auttavatko nämä ymmärtämään paremmin?

"Onko siis asiallista, jos nuoria tai lapsia ohjataan tämänkaltaisten väkivaltaisten lajien piiriin?"

sille ei voi mitään jos lapset ja nuoret on kasvatettu päin peffaa. itämaisessa lajissa vika on todella harvoin, enkä kyllä ole kuullut, että kukaan olisi toista mukiloinut filosofian takia. itseasiassa vahvasti vaikuttaisi siltä, että on itämainen filosofia jäänyt oppimatta. eli sätit tässä nyt hieman samalla tavalla itämaisia lajeja ja filosofiaa kuin olet ehkä 'ateistien' mollaavan kristinuskoa: miksi jumala tekee pahaa. vaikkei jumala ateistien mukaan pahaa tee koskaan, koska jumalaa ei ole, mutta vastaushan kuuluu, ettei jumala pahaa tee, vaan ihmiset. nimenomaan.

"Lapsi ei kuitenkaan välttämättä ymmärrä sitäkään "filosofiaa", joka näiden taistelulajien "taustalla" sanotaan aina olevan."

no, eipä näytä lapsi olevan ainoa, joka ei ymmärrä.

"jääkiekko ja pesäpallo ovat näitä rehtejä, hyviä liikuntalajeja, joissa nuorten energia pääsee purkautumaan terveellä tavalla."

no juu, olen samaa mieltä siinä, että LAPSET kannattaisi suunnata johonkin hieman yksinkertaisempaan lajiin, vaikkapa askartelukerhoon, partioon tai jalkapalloa pelaamaan. kuten jo sanoin, jos nuori käyttäytyy väkivaltaiseksi, kyllä syy on jossain muualla kuin itsepuolustuslajeissa. sanoisin, että lajit itsessään sopivat kenelle tahansa, jopa sinulle.
samalla pääsisit tutustumaan siihen saatanalliseen filosofiaan lajien takana, etkä vain arvailisi.

"Suomessa me olemme aina olleet, ja tulemme aina olemaan kristittyjä."

mistä lähtien ja mihin asti? mutta kiva tietää...

"itämaisten taistelulajien "filosofiahan" lähtee liikkeelle nimenomaan itämaisista uskonnoista, jotka ovat vääriä."

sulla on käsitteet hieman hakusessa.

"Harjoitustuntien ankaran kurin alaisuudessa lapsiin pumpataan pakanauskoa mm. "mietiskelyn avulla". Tämä mietiskely tarkoittaa suggestiota ja hypnoosia!"

tässä myös. paremmat käsitteet kuvaamaan mietiskelyä ovat meditaatio ja jooga. hypnoosi kuulostaa hulvattomalta tässä porukassa. voinet tarkastaa hieman noiden sanojen merkitystä sanakirjasta...

"Terve aikuinen kyllä kestää hyökkäykset pyhiä asioita vastaan, mutta nuoren usko ei vielä ole, etenkään ennen rippikoulua, tarpeeksi vankka sietämään hypnoottista suggestiota."

mitä sanot väitteeseen, että koko länsimainen kulttuuri on massahypnoosia. olemme valtavan harhan vallassa täällä ja ihmiset ovat suggeroineet itsensä uskomaan fiktiivisiin olentoihin?

"Buddhalaisuus, zen ja shintolaisuus ovat ne uskonnot, joiden pohjalle itämaisten taistelulajien "filosofia" on runoiltu."

ja pieni täsmennys: zeniläisyys, taolaisuus ja buddhalaisuus.

"Länsimaista saattaa viehättää näiden uskontojen eksotiikka ja erilaisuus, mutta totuus on se, että niillä ei ole mitään tekemistä oikean uskontomme, kristinuskon kanssa."

ehkä joitain voi viehättää nekin. itse löysin kyllä taolaisuudesta sellaisen ajatuksen, joka oli melko vaivatonta omaksua. itseasiassa omaksuin sen ennenkuin tiesin taolaisuudesta mitään. silloin se on kaikkea muutakuin eksoottista ja erilaista, vaan luonnollista ja yksinkertaista. ehkä siinä sinulle on uusia sanoja synonyymisanastoosi:
eksoottinen = luonnollinen, erilainen = yksinkertainen. raamatusta ei löydy sen enempä eksotiikkaa kuin erilaisuutta.

"Kristinuskoahan ei oikeastaan pitäisi nimittää uskonnoksi ollenkaan, koska sellainen nimittely alentaa totuuden arvon jonnekin pakanoiden palvontamenojen tasolle."

kristinuskohan on uskontojen aatelia! zeniläisyys ja taolaisuus ovat marginaalisia filosofioita. eikä taolaisuus edes taistele mitään vastaan. sen takia koko filosofia on ollut kadota maan päältä, kun ensin kungfutselaiset, myöhemmässä vaiheessa kommunistit/sosialistit ja sitten viime aikoina vielä kristityt ovat hyökänneet kimppuun. sekin on ilmeisesti aivan taolaisten omaa syytä, että heidän kimppuunsa hyökätään, ainakin länsimaisen filosofian mukaan.

tässä tällaista tällä kertaa. hyvää jatkoa.

Äänestä

Hyvä Einari Määttä,

Sen tarkemmin ottamatta kantaa ns. itämaisten itsepuollustuslajien luonteeseen, joku toinen osaa varmasti sen tehdä asiantuntevemmin, haluaisin kiinnittää huomionne muuttamaan seikkaan kirjoituksessanne.

En usko, että vallitsevaa todellisuutta voidaan kovinkaan osuvasti tavoittaa sellaisella käsityksellä suomalaisuudesta, johon kirjoituksessanne nojaatte. Selvää on, että suomalaiset eivät ole mikään homogeeninen selvärajainen ryhmä ja tuskin ovat koskaan sellainen olleetkaan; eivät kielellisesti, eivät kulttuurillisesti, eivätkä uskonnollisesti.

Nykyisessä maailmantilanteessa tämä tulisi mielestäni hyväksyä jo ihan yksilön itsensä kannalta. Olemme hyvin kaukana siitä mielikuvasta, jossa kunnon suomalaiset kastavat yksissä tuumin silkohapsisia lapsiaan kristinuskoon ja myyttinen 'meidän nuorisomme' kokoontuu vapaa-ajallaan pesäpallokentillä tai jääkiekkokaukaloissa. Toki näin edelleen tehdään jossain määrin - ja hyvä niin - mutta maailman moninaisuus on toisiasia myös täällä Suomenniemekkeellä. Luulen, että kansallisen tasapäisyyden ajatus ei - Luojan kiitos - tule osumaan koskaan maaliinsa ja näin ollen viime kädessä synnyttää haltijassaan voimattomuutta ja katkeruutta hänen kohdatessaan päivästä päivään käsittämättömän, ehkä vieraudessaan uhkaavankin maailman.

Uskon, että kauneimman kuvan todellisuudesta saa, kun sitä lähestyy avarakatseisesti. Jos siitä halutaan löytää vain yksi totuus, niin löytyköön se moninaisuudesta ja erilaisuudesta.

-Eb

Äänestä

Enpä ole jäkistreeneissä nähnyt painotettavan vastustajan eli toisen ihmisen kunnioittamista yhtä paljon kuin aikidotreeneissä. Ja näyttää siltä, että ne jäkistyypit ovat hanakampia esittelemään taklaustaitojaan kaukalonsa ulkopuolella kuin dojolla oppinsa saaneet. Miksiköhän?

Yleensä ottaen budolajit ovat _itsepuolustuslajeja_, ja mm. aikidossa ei ole hyökkäysliikkeitä lainkaan. Niitä siis käytetään vain, jos joku hyökkää ensin.

> Kristinuskoahan ei oikeastaan pitäisi nimittää
> uskonnoksi ollenkaan, koska sellainen nimittely
> alentaa totuuden arvon jonnekin pakanoiden
> palvontamenojen tasolle.

Ilmeisesti sinunkin pitäisi käydä siellä dojolla opettelemassa toisen ihmisen (toisin ajattelevien ihmisten) kunnioitusta.

..lukaisin vasta nyt tuon Tommin viestin, siinä on oikeastaan kaikki mitä minäkin olin sanomassa.

Ota asioista selvää äläkä oleta.

Äänestä

...saanut nenään nakkikioskilla ja nyt vuodattelee lapsenmielisiä vääristelyjään täällä ?!?
Ja tuo lätkäkin on niin vallan tyyneyteen ja toisen posken kääntämiseen perustuva leikki...näkeehän sen jo SM-liigasta,eihän siellä kukaan nosta kättään toista vastaan,eihän ?!?
Ja T.Pihkalakin suositti pesäpalloa poikien urheiluharrastukseksi sotavuosien alla,että osaisivat kunnolla heittää käsikranaatt...eiku palloa kun aika sitä vaatii ?!?

Äänestä
  • On harrastuksia tarjolla muitakin, tappelemaan ne siellä opettavat, myönsittepä sen taikka ette.

    Äänestä

> ...lapset alistuvat äärimmäisen tiukkoihin sääntöihin, joiden rikkomisesta seuraa ankara rangaistus. Lapset eivät esimerkiksi saa lainkaan puhua, nauraa tai poistua ilman lupaa. Mihin tämänkaltainen painostus tähtää?

Ensinnäkin 90% ylläolevasta on täyttä paskapuhetta. Toiseksi, vaikka oletettaisiinkin tuon olevan totta, niin miten se eroaa sinun fundamentalismi-ajatusmallistasi?

> Suomessa me olemme aina olleet, ja tulemme aina olemaan kristittyjä.

Emme todellakaan ole AINA olleet, emmekä tule myöskään olemaan.

Äänestä
  • Mutta jostakin syystä Jumala on vielä tänäänkin suojellut pikku maatamme valtavan ison Venäjän hyökkäykseltä, vaikka suomessa ihaillaan USA:ta, ja monet jopa mielistelevät sinne julkisesti. Yhä on siis uskovaisia, jotka rukoilevat tämän maan puolesta, eivät kaikki ihmiset ole väkivaltaa rakastavia törkeilijöitä, jotka pilkkaavat Jumalaa, vaan uskovaisiakin on tässä maassa.

    Äänestä

  • vielä Jumala kuulee kirjoitti:

    Mutta jostakin syystä Jumala on vielä tänäänkin suojellut pikku maatamme valtavan ison Venäjän hyökkäykseltä, vaikka suomessa ihaillaan USA:ta, ja monet jopa mielistelevät sinne julkisesti. Yhä on siis uskovaisia, jotka rukoilevat tämän maan puolesta, eivät kaikki ihmiset ole väkivaltaa rakastavia törkeilijöitä, jotka pilkkaavat Jumalaa, vaan uskovaisiakin on tässä maassa.

    eikö raamatussa sanota jossain kohtaa että "hyväksy toiset sellaisina kuin he ovat" tai jotain sinne päin. Ja miksi kristityt pitävät itseään niin ylivertaisina muihin uskonotoihin verrattuna, luuletteko te että ne muiden uskontojen kannattajat eivät pidä uskontoaan oikeana? Itse myönnän olevani ateisti enkä ole täysin perehtynyt raamattuun ja kristittyjen jumalaa mutta monet muut uskonnot hyväksyvät kristityt ja pitävät jeesusta yhtenä profeettana, miksi kristityt eivät voi hyväksyä muita uskontoja niinkuin ne hyväksyvät kristityt (muihin uskontoihin ei lasketa satanismia ja kultteja) lopultahan kukaan ei voi sanoa mikä on se "oikea uskonto"

    Äänestä

Voin lainata sinulle lugerin mee ja lopeta itsesi vaikka saunan takana..... Jumalauta mikä hihhuli ota selvää noista lajeista enne ku alat kritisoimaan niitä...

Äänestä

En taida olla rehti, terve suomalainen, vaikka en muille tee pahaa ja yritän auttaa muita ja pitää muista huolta, kun en usko Jumalaan. Sääli.

Äänestä
  • Opetlekaa isot ihmiset käytöstapoja, katsokaa mitä suustanne ulos päästätte, koska olette esimerkkejä omalle jälkikasvullenne...! Kannattaisi pitää huolta ennemminkin heistä eikä melkein vain omista tarpeistaan...!

    Äänestä

  • rumia sanojako taas? kirjoitti:

    Opetlekaa isot ihmiset käytöstapoja, katsokaa mitä suustanne ulos päästätte, koska olette esimerkkejä omalle jälkikasvullenne...! Kannattaisi pitää huolta ennemminkin heistä eikä melkein vain omista tarpeistaan...!

    Minä haluan oppia kärsiv'llisemmäksi ja kunnioitan toisia ihmisiä vaikka he ovat uskosta osattomia, ja minä olen uskovainen!

    Äänestä

  • vain yksi tie kirjoitti:

    Minä haluan oppia kärsiv'llisemmäksi ja kunnioitan toisia ihmisiä vaikka he ovat uskosta osattomia, ja minä olen uskovainen!

    Hyvä on, korjaan kirjoitusvirheet: Minä haluan oppia kärsivällisemmäksi ja kunnioitan toisia ihmisiä vaikka he ovat uskosta osattomia, ja minä olen uskovainen!

    Äänestä

  • joo korjaan nyt kirjoitti:

    Hyvä on, korjaan kirjoitusvirheet: Minä haluan oppia kärsivällisemmäksi ja kunnioitan toisia ihmisiä vaikka he ovat uskosta osattomia, ja minä olen uskovainen!

    Jos haluatte löytää tien taivaaseen, aloittakaa etsimään sitä. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan...! (Raamatusta)

    Äänestä

  • siinä on viisautta kirjoitti:

    Jos haluatte löytää tien taivaaseen, aloittakaa etsimään sitä. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan...! (Raamatusta)

    Jos haluatte löytää tien taivaaseen,tarkoitatko näkemäämme taivasta?
    Tuonne näkyvälle taivaalle/avaruuteen ovat avaruuslentäjät jo hyvänaikaa osannet matkustaa.
    Varsinaista tietä sinne kuitenkaan valitettavasti ei ole.

    Äänestä

  • rumia sanojako taas? kirjoitti:

    Opetlekaa isot ihmiset käytöstapoja, katsokaa mitä suustanne ulos päästätte, koska olette esimerkkejä omalle jälkikasvullenne...! Kannattaisi pitää huolta ennemminkin heistä eikä melkein vain omista tarpeistaan...!

    välissä päästin rumia sanoja? o.o Ja ei ole lisääntyminen ollut muutenkaan suunnitelmissa, että turhaan huolit jälkikasvustani...

    Äänestä

  • old_profile_62994 kirjoitti:

    välissä päästin rumia sanoja? o.o Ja ei ole lisääntyminen ollut muutenkaan suunnitelmissa, että turhaan huolit jälkikasvustani...

    Onkos sillä lajilla jotain väliä mikä se on??? Olkoon vaikka hyppykeppijumpasta minkälaiseen kunfuun tai jalkapalloon jos nuoret pysyvät poissa pahanteosta ja oppivat samalla sosiaalisiataitoja joita kaikessa harrastustoiminnassa varmasti tarvitaan!

    Itse opetan erästä muotoa itämaisesta lajista ja voin kuitenkin väittää varmuudella että omat oppilaani ovat vapaa ajallaan ja koulussa asiallisempia ja huomaavaisempia kuin moni muu "normaali" lapsi. Yhtälailla kuria pitää olla harjoitus salilla kuin jääkiekkokaukalossa. Eihän siitä mitään tulisi jos pitäisi huutaa lasten kanssa kilpaa. Kaiken lisäksi näissä lajeissa nuoret oppivat tuntemaan rajat jolloin voi toista vahingoittaa ja ymmärtämään tekojensa seuraukset, jos toiseen menee kajoamaan.

    Ja mitä sitten näihin iki ihaniin suomalaisiin joukkuepeleihin tulee, niin voin väittää että monessa seurassa on huomattu kun vanhemmat ärjyvät pelissä törkeyksiä vastustaja joukkueen nuorille. Ja siitähän vasta hienoa esimerkkiä annetaan lapsille.

    Äänestä

  • gaccada kirjoitti:

    Jos haluatte löytää tien taivaaseen,tarkoitatko näkemäämme taivasta?
    Tuonne näkyvälle taivaalle/avaruuteen ovat avaruuslentäjät jo hyvänaikaa osannet matkustaa.
    Varsinaista tietä sinne kuitenkaan valitettavasti ei ole.

    En tarkoita näkemäänne taivasta, jos sinä sinne mielit niin käytä vaikka jonkinsortin liitovarjoa...!

    Äänestä

  • old_profile_62994 kirjoitti:

    välissä päästin rumia sanoja? o.o Ja ei ole lisääntyminen ollut muutenkaan suunnitelmissa, että turhaan huolit jälkikasvustani...

    ...sano rouva muurahainen, ja kesän aikana sitä jälkikasvua alkoikin sitten löytyä monen monta uutta muurahaispienokaista...!

    Äänestä

  • murkunmunia se munii kirjoitti:

    ...sano rouva muurahainen, ja kesän aikana sitä jälkikasvua alkoikin sitten löytyä monen monta uutta muurahaispienokaista...!

    ...jos sä niille karatea opetat, niin se torjunta voisi tulla vaikeemmaksi, kun ne tunkee ihmisten asuntoloihinkin!

    Äänestä

  • sitä sie et opeta! kirjoitti:

    ...jos sä niille karatea opetat, niin se torjunta voisi tulla vaikeemmaksi, kun ne tunkee ihmisten asuntoloihinkin!

    ...olisko jonkinsortin hyppypapu yhdistettynä muurahaiseen sille tehokkaampi puolulstuslaji kuin karate?

    Äänestä

  • entäs hyppypapu? kirjoitti:

    ...olisko jonkinsortin hyppypapu yhdistettynä muurahaiseen sille tehokkaampi puolulstuslaji kuin karate?

    Vai pitäiskö sun yrittää laittaa muurahaisille vieterit jalkaan, niin ne pomppii korkealle ja väistelee "lämpskää"?

    Äänestä

  • entäs vieterit? kirjoitti:

    Vai pitäiskö sun yrittää laittaa muurahaisille vieterit jalkaan, niin ne pomppii korkealle ja väistelee "lämpskää"?

    Entäs sitten kun neiti muurahainen saakin siivet selkäänsä ja häipyy häämatkalle?

    Äänestä

  • mitäs sit teet? kirjoitti:

    Entäs sitten kun neiti muurahainen saakin siivet selkäänsä ja häipyy häämatkalle?

    Miten sä laulaisit jos sinun pitäisi esittää muurahaista?

    Äänestä

  • millainen ääni se on kirjoitti:

    Miten sä laulaisit jos sinun pitäisi esittää muurahaista?

    Tytöt laulukuoroon ja tyttökerhoihin, pojille on poikien oman mielipiteensä sanomisen mukaisesti lähdettävä etsimään harrastusta, eivät he halua joutua karateihin sen takia että äiti saisi itse olla siitä iloinen, eikä lapselta edes kysytä mitään!

    Äänestä

  • jotain muuta kirjoitti:

    Tytöt laulukuoroon ja tyttökerhoihin, pojille on poikien oman mielipiteensä sanomisen mukaisesti lähdettävä etsimään harrastusta, eivät he halua joutua karateihin sen takia että äiti saisi itse olla siitä iloinen, eikä lapselta edes kysytä mitään!

    Balettiinkaan ei sovi poikaa pakottaa, jollei halua joutua sinne tanssimaan. On eri asia jos hän itse sinne haluaa mennä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Einari kirjoitti:

Viime aikoina ns. itämaiset taistelulajit kuten karate, taekwondo, ninjutsu ja aikido ovat tulleet yhä suositummaksi nuorisomme keskuudessa. Nythän tietysti täytyy todeta, että on hyvä asia, mikäli nuorisomme harrastaisi edes hiukan liikuntaa, kun perinteinen ruumiillinen karaisu ja rasitus on nykynuorten elämästä hävinnyt lähes kokonaan.

Mutta eivätkö vanhemmat voisi kuitenkin ohjata lapsia sittenkin johonkin parempaan suuntaan, kuin itämaisiin taistelulajeihin. Huolimatta "filosofiasta", johon palaan jatkossa tarkemmin, totuus on kuitenkin se, että kaikki itämaiset taistelulajit tähtäävät nimenomaan siihen, kuinka voidaan vahingoittaa lähimmäistä, toista ihmistä mahdollisimman tehokkaasti ja pahasti!

Ns. "Dojolla", eli yleensä jonkin kansainvälisen järjestön paikallisen alalahkon vuokraamassa tilassa nuoret ja lapset alistuvat äärimmäisen tiukkoihin sääntöihin, joiden rikkomisesta seuraa ankara rangaistus. Lapset eivät esimerkiksi saa lainkaan puhua, nauraa tai poistua ilman lupaa. Mihin tämänkaltainen painostus tähtää?

Harjoitussessioissa keskitytään tiukasti lyönteihin ja potkuihin, tarkoituksena, että ne osattaisiin "selkäytimellä" tehdä tappavan tehokkaasti, mahdollisimman suuria vammoja aiheuttaen. Jokainen väkivallanteko nimetään erikseen itämaisella nimellä, jotta se kuulostaisi jännittävältä ja olisi olevinaan jonkinlainen salainen taito, jonka vain tämän lahkon jäsenet osaavat!

Onko siis asiallista, jos nuoria tai lapsia ohjataan tämänkaltaisten väkivaltaisten lajien piiriin? Lapsi ei kuitenkaan välttämättä ymmärrä sitäkään "filosofiaa", joka näiden taistelulajien "taustalla" sanotaan aina olevan. Nuoria voisi kuitenkin kannustaa ennemminkin perinteisiin suomalaisiin liikuntalajeihin, etenkin joukkuelajeihin, joissa nuorison yhteistyö ja voima ovat aina kirkkaimmin valistuneet. Esimerkiksi jääkiekko ja pesäpallo ovat näitä rehtejä, hyviä liikuntalajeja, joissa nuorten energia pääsee purkautumaan terveellä tavalla.

Sitten painava, perusteltu varoituksen sana itämaisten taistelulajien "filosofiasta". Suomessa me olemme aina olleet, ja tulemme aina olemaan kristittyjä. Jokainen kunnon suomalainen kastetaan lapsena kirkon jäseneksi, ja jokainen terve, rehti suomalainen uskoo syvästi Jumalaan ja Jeesukseen, joka sovitti syntimme. Tässä valossa on siis omituista, että nimenomaan lapsia kannustetaan pakanallisen filosofian pariin! Aivan, itämaisten taistelulajien "filosofiahan" lähtee liikkeelle nimenomaan itämaisista uskonnoista, jotka ovat vääriä.

Harjoitustuntien ankaran kurin alaisuudessa lapsiin pumpataan pakanauskoa mm. "mietiskelyn avulla". Tämä mietiskely tarkoittaa suggestiota ja hypnoosia! Terve aikuinen kyllä kestää hyökkäykset pyhiä asioita vastaan, mutta nuoren usko ei vielä ole, etenkään ennen rippikoulua, tarpeeksi vankka sietämään hypnoottista suggestiota.

Buddhalaisuus, zen ja shintolaisuus ovat ne uskonnot, joiden pohjalle itämaisten taistelulajien "filosofia" on runoiltu. Länsimaista saattaa viehättää näiden uskontojen eksotiikka ja erilaisuus, mutta totuus on se, että niillä ei ole mitään tekemistä oikean uskontomme, kristinuskon kanssa. Kristinuskoahan ei oikeastaan pitäisi nimittää uskonnoksi ollenkaan, koska sellainen nimittely alentaa totuuden arvon jonnekin pakanoiden palvontamenojen tasolle. Vanhemmat: huomatkaa, että itämaiset taistelulajit perustuvat pakanauskonnolle. Kannattaa siis miettiä toisenkin kerran, onko teidän lapsellenne hyväksi, että hänelle niitä opetetaan?

Einari Määttä
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu