Jeesus on kunungas ei presidentti

Tuomarien kirjan viimeinen jae on kuin kuvaus meidän ajastamme. Jokainen haluaa luonnostaan itse olla oman elämänsä kuningas, ylin. Kuitenkin moni asia voi meistä näyttää oikealta ja johtaa tuhoon (Sananl. 16:25).

Me tarvitsemme elämämme valtiaaksi oikean kuninkaan, jota seuraamalla emme joudu tuhoon, kaaokseen ja ikuiseen kadotukseen. Katso, mitä Raamattu opettaa Jeesuksen kuninkuudesta:

1) Jeesuksen kuninkuuden perustus ei ole tästä maailmasta (Joh. 18:36). Hän on Jumalan valittu. Ei ihmisten. Kuningas, ei presidentti. Mikään mahti tässä maailmassa ei voi syöstä Jeesusta valtaistuimelta (Joh. 19:10-11; Hepr. 1:8-14 Room. 8:33-39). Hän on kuningas, vaikka joku, tai kaikki, kieltäytyisivät palvelemasta häntä.

2) Jeesus on perustanut valtakunnan omalla verellään, ei toisten (Ilm. 1:5-6; 5:9-10). Kuningas uhrasi itsensä alamaistensa puolesta, ei alamaisiaan itsensä vuoksi. Hän on Kuningas, mutta ei diktaattori.

3) Jeesus antoi kuninkaana esikuvan alamaisilleen itsensä uhraavasta toisten palvelemisesta kuninkaallisen lain mukaan (Matt. 20:20-28; Joh. 13:14-17; Jaak. 2:1-8; Ef. 5:25-33).

4) Piikkikruunulla kerran kruunattu tulee vielä takaisin monin kruunuin kruunattuna voittajana, kuningasten Kuninkaana ja herrojen Herrana taivaallisen joukon saattelemana (Ilm. 19:11-16). Silloin kaikki polvet kumartavat Hänen kuninkuutensa edessä ja tunnustavat Hänen herrautensa (Fil. 2:8-11; Ilm. 2:25-27; 19:15; 20:4-6; 22:1-5).

Lue rukoillen antamani jakeet ja pohdi, miten Jeesuksen kuninkuus yhtäältä rohkaisee sinua elämäsi taisteluissa ja toisaalta myös kutsuu rakkaudellisessa kuuliaisuudessa seuraamaan Häntä tässä sekavassa ajassa.

Pasi Turunen

3

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri näin.
      Meidän ei pitäisi antaa minkään tulla Jeesuksen seuraamisen väliin.
      Tuossa toisaalla viittasin Ilm.3:10:n kohtaan.
      Jeesus lupaa suojella niitä, jotka tarkoin seuraavat häntä, aikana kun koko maailma joutuu koetteelle.
      Mikään järjestö tai uskonto, joka opettaa aliarvioimaan Jeesuksen sanoja, vie pois Jeesuksen lupaamasta suojelusta.
      Ollaan siis tarkkoja.

    • Anonyymi

      Mikäli Raamattuun on uskomista, Jeesus oli myös isottelija ja paskanpuhuja.

    • Anonyymi

      Juuri näin, Jesse on kunkku ja Putin on hänen profeettansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1339
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      122
      686
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe