Maanantaina Yle lähetti tänään iltapäivällä lähe-
tyksessä haastattelun Kotkassa asuvasta suomalaisesta mie-
hestä, joka kertoi ensin olleensa kahdessa armei-
jassa eli puna-armeijassa ja sitten vangiksi jää-
tyään Suomen armeijassa.
Kun haastattelua oltiin menty jonkin aikaa eteen-
päin, niin kotkalainen kertoi olleensa myös
Kuusisen armeijassa. En ole kenenkään kuullut kertoneen
moista noin julkisesti, mutta toimittaja ei tä-
hän osannut tarttua ja raportti päättyi siihen.
Olisi ollut tosi mielenkiintoista kuulla vähän
enemmänkin. Missä liittyi, mitä teki, missä oli-
vat, keitä siinä oikein oli jne.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"En ole kenenkään kuullut kertoneen
moista noin julkisesti, mutta toimittaja ei tä-
hän osannut tarttua ja raportti päättyi siihen.
Olisi ollut tosi mielenkiintoista kuulla vähän
enemmänkin. Missä liittyi, mitä teki, missä oli-
vat, keitä siinä oikein oli jne"
mielestäni toimittaja toimi aivan oikein.