Oululaista kultturellista akrobatiaa

Valkean rakentaminen Oulun kaupungin vilkkaimmalle pääkadulle oli kardinaalimunaus. Se ei todellakaan sijaitse kadun varrella, vaan katkaisi ikäänkuin elämän valtasuonen poikki. Päätökseni olen pitänyt ja pidän ; Jalallani en tuohon pytinkiin pistä. Siinä valkaiskoon ja uskotelkoon rahvasta hamaan ikuisuuteen herrakansan olettamasta viisaudestaan.

Sähköpyörät ovat toinen samaan luokkaan niputettava ajatushautomon tulos. Rahan kiilto heijastuu silmiin tässäkin. Moniko hankkeen mahdollinen isä tai äiti on mallikkaasti ollut huristelemassa näyttäen ajoesimerkkiä? Maksumiehiksi on ohjelmoitu vauhdin hurmasta sokaistuneita, jos vain hyvällä onnella ovat säästyneet loukkaantumiselta. Mistä muuten nuorisolle päivittäinen raha löytyy? Ilmoitan, ettei käy kateeksi. Olen erittäin huolissani, miten paljon on tullut onnettomuuksia ei ainoastaan skuuttareille, vaan muillekin liikkujille yhtäaikaisesti samassa rytäkässä.
Illat ovat hyvää vauhtia jälleen pimenemässä. Turvallista kotimatkaa.
463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hurjaa menoa on sähköpotkulautailu. Rattaat pienikokoisia, tiet yllättäviä kuoppia ja esteitä. Loukkaantumiset hyvinkin rajuja. Fakta-asiaa.

Äänestä
  • Ratas on päässäsi moktar.

    Äänestä

Älkää tukeko lestojen kauppaa. Tuntemani lestat käyvät lähinnä vain Arinan liikkeissä , abc, s market .

Äänestä
  • Joo, ei ne tue yksityisiä yrittäjiä. Ovat kepulaisia. Omissa firmoissaan sutkaavat sitten. Ja seuroissa synnit anteeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Valkean rakentaminen Oulun kaupungin vilkkaimmalle pääkadulle oli kardinaalimunaus. Se ei todellakaan sijaitse kadun varrella, vaan katkaisi ikäänkuin elämän valtasuonen poikki. Päätökseni olen pitänyt ja pidän ; Jalallani en tuohon pytinkiin pistä. Siinä valkaiskoon ja uskotelkoon rahvasta hamaan ikuisuuteen herrakansan olettamasta viisaudestaan.

Sähköpyörät ovat toinen samaan luokkaan niputettava ajatushautomon tulos. Rahan kiilto heijastuu silmiin tässäkin. Moniko hankkeen mahdollinen isä tai äiti on mallikkaasti ollut huristelemassa näyttäen ajoesimerkkiä? Maksumiehiksi on ohjelmoitu vauhdin hurmasta sokaistuneita, jos vain hyvällä onnella ovat säästyneet loukkaantumiselta. Mistä muuten nuorisolle päivittäinen raha löytyy? Ilmoitan, ettei käy kateeksi. Olen erittäin huolissani, miten paljon on tullut onnettomuuksia ei ainoastaan skuuttareille, vaan muillekin liikkujille yhtäaikaisesti samassa rytäkässä.
Illat ovat hyvää vauhtia jälleen pimenemässä. Turvallista kotimatkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu